Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 14.06.2021/Pykälä 83


 

Uudenmaan Kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen (UKKE) -rahoituspäätös; Touchless Travel Helsinki-Vantaa - Maailman terveysturvallisin lentokenttä; Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy

 

Maakuntahallitus 14.06.2021 § 83  

59/07.00.03.02/2021  

 

Tiivistelmä 

Maakuntahallitukselle esitetään, että se päättää olla myöntämättä Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:lle Touchless Travel Helsinki-Vantaa - Maailman terveysturvallisin lentokenttä -nimisen hankkeen toteuttamiseen Uudenmaan Kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen (UKKE) -rahoitusta.

 

Selostus

Asian vireilletulo

 

Hakijana on Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy, hakemus on saapunut 7.1.2021.

 

Hankkeen kuvaus

 

Tavoitteena on kehittää Hki-Vantaan lentokentän asiakaspolkua siten, että sekä matkustajien että henkilökunnan terveysturvallisuus ja käyttäjä/asiakaskokemus parantuvat. Hankkeessa kehitetään palvelumuotoilua hyödyntäen teknologia- ja muita ratkaisuja kentälle saapumisesta koneeseen siirtymiseen saakka.

 

Asiakaspolkujen kehittäminen toteutetaan lentokentän alueen yritystoimijoiden kanssa, joiden lisäksi uusien ratkaisujen kehittämiseen osallistetaan toimialarajat ylittäen kasvu- ja innovaatioyrityksiä. Hankkeessa hyödynnetään Finavian, muiden yritysten sekä muiden kotimaisten korkeakoulujen osaamista sekä Haaga-Helian kv-korkeakouluverkoston tarjoamaa huipputason osaamista.

 

Syntyvät ratkaisut, konseptikuvaukset ja projektibriiffit, ovat julkisia ja laajasti sovellettavissa ja skaalattavissa muihin suuria ihmisvirtoja käsitteleviin kohteisiin, kuten muihin lentokenttiin, satamiin, kauppakeskuksiin ja hotelleihin. Mahdollinen jatkokehittäminen siirtyy nyt esitetyn projektin ulkopuolelle, toimijaverkon omana työnä toteuttamiksi projekteiksi. Proof of concept-rajauksen tarkoituksena on varmistaa, ettei projekti tue yksittäistä yritystä tai missään muodossa vääristä kilpailua. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hankkeen kustannusarvio (kaikki osatoteuttajat yhteensä)

 

Hankkeen rahoitussuunnitelma (osatoteuttajat yhteensä)

 

 

Päätösesityksen perustelut

 

Uudenmaan kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen (UKKE) -rahoitus on kokonaisuudessaan sidottu eikä rahoituksen myöntövaltuutta ole enää jäljellä.

 

Asian tausta

Uudenmaan Kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen (UKKE) -rahoitushaku avattiin 8.12.2020 ns. jatkuvana hakuna, jossa hakemuksia otettiin käsittelyyn rullaavasti saapumisjärjestyksessä. Suuren hakijamäärän vuoksi viimeiset hakemukset otettiin vastaan maaliskuun 2021 lopussa ja haku suljettiin. Alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden rahoittamisesta annetun lain 9 §:n 1 momentin mukaan tukea voidaan myöntää valtion talousarvioon otettujen määrärahojen rajoissa.

 

Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen -määräraha on työ- ja elinkeinoministeriön, valtioneuvoston 22.10.2020 (VN/6085/2020-TEM-8) tekemän päätöksen perusteella myöntämää rahoitusta maakuntien liitoille vuoden 2020 talousarvion momentilta 32.30.40 (Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen, siirtomääräraha 3 v) alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista annetun lain (7/2014) 5 §:n 2 momentin mukaisesti.

 

Päätösesitys:

Maakuntahallitus päättää yllä selostusosassa mainituin perusteluin olla myöntämättä rahoitusta Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy:lle Touchless Travel Helsinki-Vantaa - Maailman terveysturvallisin lentokenttä -hankkeen toteuttamiseen Uudenmaan Kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen -rahoituksesta.

 

Lisätiedot:

 Vastuujohtaja Juha Eskelinen

 Kehittämispäällikkö Outi Ervasti

 

Päätös:

 

Maakuntahallitus päätti esityksen mukaisesti.

 

 

Täytäntöönpano:

Rahoituksen hakija on antanut suostumuksen päätöksen sähköiseen tiedoksiantoon rahoitushakemusta jättäessään.