Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 14.06.2021/Pykälä 88


 

Vuoden 2020 arviointikertomus tiedoksi

 

Maakuntahallitus 14.06.2021 § 88  

230/02.01.01.01/2021  

 

Tiivistelmä

Maakuntavaltuusto on merkinnyt vuoden 2020 arviointikertomuksen tiedoksi kokouksessaan 25.5.2021. Arviointikertomuksessa ei ole raportoitu havaintoja, jotka antaisivat aihetta jatkotoimenpiteisiin. Maakuntahallitukselle esitetään, että se päättää merkitä arviointikertomuksen tiedoksi. 

 

Selostus

Arviointikertomuksen kokonaisarvio

 

Uudenmaan liiton toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen, tilintarkastuskertomuksen, muiden raporttien sekä kuultujen selontekojen ja katsauksien perusteella tarkastuslautakunta totesi, että maakuntavaltuuston asettamat vuoden 2020 toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuivat kokonaisuutena hyvin.

 

Uudenmaan liiton henkilöstö kykeni selviytymään joustavasti jatkuvista toiminnallisista muutoksista.

 

Helsinki EU Office oli tarkastuslautakunnan käsityksen mukaan organisoitu järkevällä tavalla ja sen johtaminen, toiminta-ajatus ja toiminnan sisältö palvelevat hyvin jäsenistön tarpeita.

 

Uudenmaan liitto on lähtenyt kunnianhimoisesti kehittämään asioita ja tekemisen tapaa uuden ja rohkean strategian myötä. Tämä osoittaa määrätietoista johtajuutta sekä organisaation ja henkilöstön kykyä toimia aktiivisesti ja proaktiivisesti muuttuvissa tilanteissa.

 

Toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen on tarkastuslautakunnan käsityksen mukaan palvellut Uudenmaan liiton vision, mission ja strategisten tavoitteiden toteutumista. Liiton toiminta on saatujen tietojen ja tähän pohjautuvaan arvioon perustuen järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

.

Asian tausta

Kuntalain 121 § mukaan tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset.

 

Päätösesitys:

Maakuntahallitus päättää merkitä vuoden 2020 arviointikertomuksen tiedoksi.

 

 

Lisätiedot:

 Vastuujohtaja Inka Tikkanen

 Asiantuntija Jukka Hynninen

 

Päätös:

Maakuntahallitus päätti esityksen mukaisesti.