Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 22.02.2021/Pykälä 26


 

Uudenmaan Kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen (UKKE) -rahoituspäätös; Ratkaisupolku kestävän kasvun ekosysteemeihin (RAKKE); Espoon kaupunki

 

Maakuntahallitus 22.02.2021 § 26  

37/07.00.03.02/2021  

 

Tiivistelmä 

Maakuntahallitukselle esitetään, että se päättää myöntää Espoon kaupungille Ratkaisupolku kestävän kasvun ekosysteemeihin (RAKKE) -nimisen hankkeen toteuttamiseen Uudenmaan Kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen (UKKE) -rahoitusta.

 

Selostus

Asian vireilletulo

Hakijana on Espoon kaupunki, hakemus on saapunut 29.1.2021. Hanke on ns. flat rate -hanke, jossa osa hankkeen kustannuksista (yleiskulut) korvataan prosenttimääräisenä osuutena hankkeen palkkakustannuksista. Hanke on yhden hakijan hanke.

 

Hankkeen kuvaus

 

Hankkeen tarkoitus on vahvistaa innovaatiotoimintaa ja uusia ekosysteemejä.

Hankkeessa kehitetään älykaupunki-, energia-, liikenne-, kiertotalous -työpakettien kautta kestävän kasvun ekosysteemejä yhdessä 100 yrityksen ja kehittäjätoimijan kanssa. Hanke sisältää toimenpiteitä mm. Kerassa ja Ota-Keilaniemessä sekä Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaava-alueella.

 

Hankkeen tavoitteet ovat:

  1. Vahvistaa julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä, innovaatioita ja yritystoimintaa vähähiilisen liikenteen, energian, kiertotalouden sekä puhtaiden ja älykkäiden kaupunkiratkaisuiden kehittämiskokonaisuuksissa.
  2. Luoda pohjaa entistä vaikuttavammalle hanke- ja kehittämistoiminnalle, jossa Espoo ja Uusimaa ovat etunojassa hiilineutraalisuuden saavuttamisessa elpymisen ja kilpailukyvyn kehittymisen kautta.
  3. Rakentaa vaikuttavia ekosysteemejä Uudenmaan keskeisille vihreän ja digitaalisen siirtymän kasvualoille
  4. Luoda vahva pohja Espoon, Aalto-yliopiston ja VTT:n Suomen kestävän kasvun ohjelmaan esittämän elvytyskokonaisuuden toteuttamiselle älypylvästeknologian hyödyntämiseksi digitaalisissa ja kestävissä kaupunkiratkaisuissa.

 

Hanke luo pohjaa varsinaisten elvytystoimenpiteiden nopealle ja laajamittaiselle käynnistämiselle muulla, mm. kansallisella ja EU:n elvytys- ja TKI-rahoituksella.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hankkeen kustannusarvio (kaikki osatoteuttajat yhteensä)

 

Hankkeen rahoitussuunnitelma (osatoteuttajat yhteensä)

 

Päätösesityksen perustelut


Hanke vastaa hyvin Uudenmaan kestävän kasvun ja elinvoiman määrarahan tavoitteita. Hankkeessa on?vahvaa yhteistyötä ja verkostotoimintaa ja luo?innovatiivisten kokeilujen avulla uutta liiketoimintaa. Hankkeen tavoitteena on varmistaa, että Espoo ja Uusimaa ovat edelläkävijöitä kokonaisvaltaisessa kestävässä kehityksessä, hiilineutraalisuuden saavuttamisessa ja talouden elpymisessä. Hankkeen kautta luodaan pohjaa vaikuttavalle kehittämistoiminnalle älykaupungin, kiertotalouden, energian ja liikkumisen kokonaisuuksissa.

 

Yhteys Uudenmaan selviytymissuunnitelmaan, Uudenmaan maakuntaohjelmaan ja Älykkään erikoistumisen strategiaan

 

Hanke toteuttaa Uudenmaan selviytymissuunnitelman toimenpidekokonaisuuksia: Panostetaan Uudenmaan kv-ekosysteemeihin, osaamiseen ja TKI-toimintaa sekä Uudestamaasta Suomen edelläkävijä hiilineutraalisuuden saavuttamisessa.

 

Hanke toteuttaa Uusimaa-ohjelman strategisia valintoja 2. Menestyvä ja vastuullinen bisnes sekä 3. Ilmastoviisas ja monimuotoinen maakunta.

 

Hanke toteuttaa Uudenmaan Älykkään erikoistumisen strategian painopisteitä Ilmastoneutraalius sekä Uudistuva teollisuus ja innovatiiviset palvelut.

 

 

 

 

 

Päätösesitys:

Maakuntahallitus päättää

  •      yllä selostusosassa mainituin perusteluin myöntää Espoon kaupungille Ratkaisupolku kestävän kasvun ekosysteemeihin (RAKKE) -hankkeen toteuttamiseen Uudenmaan Kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen -rahoitusta yhteensä enintään 399 747 euroa, kuitenkin enintään 80 prosenttia hankkeen hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista.
  •      että rahoitusta maksetaan toteutuneiden kustannusten mukaisesti jälkikäteen maksatushakemusten perusteella. 

 

Päätös:

Maakuntahallitus päätti

  •      yllä selostusosassa mainituin perusteluin myöntää Espoon kaupungille Ratkaisupolku kestävän kasvun ekosysteemeihin (RAKKE) -hankkeen toteuttamiseen Uudenmaan Kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen -rahoitusta yhteensä enintään 399 747 euroa, kuitenkin enintään 80 prosenttia hankkeen hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista.
  •      että rahoitusta maksetaan toteutuneiden kustannusten mukaisesti jälkikäteen maksatushakemusten perusteella. 

 

 

Lisätiedot:

 Vastuujohtaja Juha Eskelinen

 Asiantuntija Outi Ervasti

 

Täytäntöönpano:

 Rahoituksen hakija on antanut suostumuksensa päätöksen sähköiseen tiedoksiantoon rahoitushakemusta jättäessään.

 

 

Tili

Tili

 

2324

1400