Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 26.04.2021/Pykälä 42


 

Kokouksen järjestäytyminen

Maakuntahallitus 26.04.2021 § 42  

    

 

 

 

Päätösehdotus 

Maakuntahallitus

  • päättää todeta kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi,
  • toteaa, että kyseessä on maakuntavaltuuston 29.8.2017 § 23 hyväksymän perussopimuksen soveltamisohjeen mukainen strategisesti merkittävä kokous, johon on kutsuttu puhe- ja läsnäolo-oikeudella kehyskuntia edustavat varajäsenet,
  • valitsee kaksi pöytäkirjan tarkastajaa (Laura Rissanen, Pasi Salonen).

 

 

Käsittely:

 Merkittiin tiedoksi selostettavina asioina:

  • Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027 EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelmaehdotus ja ympäristöselostus. Selostuksen antoi ohjelmajohtaja Tiina Huotari.
  • Itä- ja Länsi-Uusimaan liikennejärjestelmäsuunnitelmat. Selostuksen antoivat liikennesuunnittelupäällikkö Petri Suominen ja erityisasiantuntija Heini Peltonen.
  • UKKE-tilannekatsaus. Selostuksen antoi kehittämispäällikkö Outi Ervasti.


 

Päätös 

 

Maakuntahallitus päätti

  • todeta kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi,
  • todeta, että kyseessä oli maakuntavaltuuston 29.8.2017 § 23 hyväksymän perussopimuksen soveltamisohjeen mukainen strategisesti merkittävä kokous, johon on kutsuttu puhe- ja läsnäolo-oikeudella kehyskuntia edustavat varajäsenet,
  • valita pöytäkirjan tarkastajiksi Kaarin Taipaleen ja Pasi Salosen.