Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntavaltuusto
Pöytäkirja 25.05.2021/Pykälä 9


Liite 2 Toimintakertomus ja tilinpäätös 2020, mv 25.5.2021

Uudenmaan liiton toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen 2020 hyväksyminen

 

Maakuntavaltuusto 25.05.2021 § 9  

230/02.01.01.01/2021

 

MHS 22.03.2021 § 31 

 

Tiivistelmä

Maakuntahallitukselle esitetään toimintakertomus ja tilinpäätös 2020 -hyväksymisprosessin aloittamista sen toimivaltaan kuuluvilla tehtävillä. Uudenmaan liiton vuoden 2020 tilinpäätös on 39?822,75 euroa alijäämäinen. Talousarvio laadittiin 250?000 euroa alijäämäisenä. Alijäämä tullaan kattamaan edellisten tilikausien ylijäämällä. 

? 

Tase pysyi edelleen vahvana. Toiminnalliset tavoitteet toteutuivat suunnitellusti. Liiton toiminnassa ei ole havaittu olennaisia puutteita toimintavuoden aikana. 

 

Selostus

 Valmistelu 

Tilinpäätös ja toimintakertomus on valmisteltu johtoryhmän johdolla. Tilinpäätökseen liittyy tilintarkastusstandardien (ISA) mukainen johdon vahvistusilmoituskirje, jolla ei muuteta maakuntahallituksen, tilivelvollisten, viranhaltijoiden, työntekijöiden eikä tilintarkastajan lainsäädännön mukaisia velvoitteita eikä vastuita. Kirje osoitetaan tilintarkastajalle ja annetaan tiedoksi tarkastuslautakunnalle. 

?

Jatkotoimenpiteet 

Tilinpäätös annetaan maakuntahallituksen käsittelyn jälkeen tilintarkastajien (KPMG Julkistarkastus Oy) tarkastettavaksi, minkä jälkeen tarkastuslautakunta antaa arviointikertomuksen tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta. Tämän jälkeen maakuntavaltuusto käsittelee tilinpäätöksen kokouksessaan. 

 

Asian tausta

 Ohjaava lainsäädäntö 

Kunnan ja kuntayhtymän tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta säädetään kuntalaissa (410/2015, 113§, 115§) mm. seuraavaa: 

  • Tilikausi on kalenterivuosi. 
  • Maakuntahallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. 
  • Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. 
  • Maakuntahallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. 
  • Maakuntavaltuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä. 

?

Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa. Tilinpäätöksen allekirjoittavat maakuntahallituksen jäsenet sekä maakuntajohtaja. Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta sekä annettava tietoja sellaisista talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Tällaisia asioita ovat ainakin 

  • arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä 
  • tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä. 

 

Päätösesitys:

Maakuntahallitus päättää 

  • hyväksyä osaltaan vuoden 2020 tilinpäätöksen ja jättää sen tilintarkastajan tarkastettavaksi 
  • esittää maakuntavaltuustolle, että tilikauden alijäämä 39?822,75 euroa katetaan edellisten tilikausien ylijäämällä 
  • saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen maakuntavaltuuston käsiteltäväksi 
  • valtuuttaa maakuntahallituksen puheenjohtajan ja maakuntajohtajan maakuntahallituksen puolesta allekirjoittamaan johdon vahvistusilmoituskirjeen tilintarkastajalle 
  • oikeuttaa liiton toimiston tekemään asiakirjaan teknisluonteisia korjauksia. 

 

Päätös: 

Maakuntahallitus päätti 

  • hyväksyä osaltaan vuoden 2020 tilinpäätöksen ja jättää sen tilintarkastajan tarkastettavaksi 
  • esittää maakuntavaltuustolle, että tilikauden alijäämä 39?822,75 euroa katetaan edellisten tilikausien ylijäämällä 
  • saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen maakuntavaltuuston käsiteltäväksi 
  • valtuuttaa maakuntahallituksen puheenjohtajan ja maakuntajohtajan maakuntahallituksen puolesta allekirjoittamaan johdon vahvistusilmoituskirjeen tilintarkastajalle 
  • oikeuttaa liiton toimiston tekemään asiakirjaan teknisluonteisia korjauksia. 

 

 

Lisätiedot:

 Vastuujohtaja Inka Tikkanen

 Asiantuntija Jukka Hynninen

 

 

 

Tarkastuslautakunta 04.05.2021 § 24

 

Kuntalain 113 §:n mukaan hallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se valtuuston käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä. Uudenmaan liiton vuoden 2020 tilinpäätös on toimitettu tarkastuslautakunnalle esityslistan liitteenä. Liiton johto esitteli kokouksessa tilinpäätöksen sisältöä. Tilintarkastaja on antanut tilikautta 2020 koskevan tilintarkastuskertomuksen 4.5.2021.

 

Ehdotus:  Tarkastuslautakunta

 

  • saattaa tilintarkastuskertomuksen maakuntavaltuustolle tiedoksi
  • esittää maakuntavaltuustolle vuoden 2020 tilinpäätöksen hyväksymistä
  • esittää vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille tilikaudelta 1.1. - 31.12.2020.

 

Päätös:  Tarkastuslautakunta päätti:

  • saattaa tilintarkastuskertomuksen maakuntavaltuustolle tiedoksi
  • esittää maakuntavaltuustolle vuoden 2020 tilinpäätöksen hyväksymistä
  • esittää vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille tilikaudelta 1.1. - 31.12.2020.

 

Liite:  Toimintakertomus 2020

Tilintarkastuskertomus 2020

 

 

Maakuntavaltuusto 25.05.2021 § 9  

230/02.01.01.01/2021  

 

Vuoden 2020 toimintakertomus-asiakirjan sivulle 42 tehtiin seuraava tekninen korjaus ennen tarkastuslautakunnan kokousta 4.5.2021:
 

"Maakuntavaltuustoon nähden sitovana talouden tavoitteena oli, että

  • tulosryhmässä Varsinainen toiminta tilikauden alijäämä on enintään talousarviossa esitetyn (0 euroa) mukainen.
  • tulosryhmässä Projektit jaksotetaan tilikauden lopussa siten että tulosryhmän toteuma on tasapainoinen.

Talousarvio laadittiin tasapainoisena ja aluekehitysrahastosta esitettiin alustavasti tuloutettavaksi 250 000 euroa tasapainoiseen talousarvioon pääsemiseksi. Tilikaudella 1.1.-31.12.2020 liiton talous toteutui ennakoitua paremmin ja tilikauden alijäämäksi muodostui 39 822,75 euroa. Suunniteltu 250 000 euron tuloutus aluekehitysrahastosta jätettiin tämän takia tekemättä."

 

Päätösesitys:

Maakuntavaltuusto päättää

 

  • merkitä tilintarkastuskertomuksen tiedoksi
  • hyväksyä vuoden 2020 tilinpäätöksen
  • että tilikauden alijäämä 39?822,75 euroa katetaan edellisten tilikausien ylijäämällä 
  • myöntää vastuuvapauden tilivelvollisille tilikaudelta 1.1. - 31.12.2020.

 

Käsittely:

Maakuntajohtaja Ossi Savolainen esitteli vuoden 2020 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen.

 

 

 

Päätös:

Maakuntavaltuusto päätti

 

  • merkitä tilintarkastuskertomuksen tiedoksi
  • hyväksyä vuoden 2020 tilinpäätöksen
  • että tilikauden alijäämä 39?822,75 euroa katetaan edellisten tilikausien ylijäämällä 
  • myöntää vastuuvapauden tilivelvollisille tilikaudelta 1.1. - 31.12.2020.