RSS-linkki
Kokousasiat:https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maakuntavaltuusto
Pöytäkirja 14.12.2021/Pykälä 31
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hallintosäännön täydennys sopimushallinnan osalta
Maakuntahallitus 17.05.2021 § 58
Tiivistelmä
Uudenmaan liiton hallintosääntöä esitetään päivitettäväksi siten, että siinä huomioidaan tiedonhallintalaki ja muut lainsäädännön muutokset, EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelmakausi 2021-2027 sekä eräät hallintosäännön toimeenpanoon liittyvät käytännön tarpeet. Hallintosäännön ehdotetaan tulemaan voimaan 1.9.2021.
Selostus
Maakuntavaltuusto hyväksyi hallintosäännön 24.5.2017, jolloin se päivitettiin vastaamaan vuoden 2015 kuntalakia (410/2015). Hallintosääntö on ollut voimassa 1.6.2017 lukien.
Tiedonhallintalain (906/2019) voimaantulo edellyttää tarvittavien muutosten tekemistä halllintosääntöön. Lisäksi hallintosääntöä ehdotetaan päivitettävän joiltakin muilta osin hallintosäännön toimeenpanossa ilmenneiden käytännön tarpeiden sekä uuteen EU- rakennerahasto-ohjelmakauteen valmistautumisen johdosta. Hallintosäännössä on ennakoitavasti otettu huomioon hallituksen uutta aluekehityslainsäädäntöä koskevassa esityksessä (HE 47/2021) hankehallinnoille asetetut vaatimukset. Siihen sisältyy myös joitakin terminologisia tarkistuksia.
Hallintosääntö noudattaa pitkälti Kuntaliiton julkaisemaa hallintosääntömallia, joka on sovellettavissa myös kuntayhtymissä. Ehdotetut muutokset ovat hallintosäännön laajuuteen nähden vähäisiä.
Merkittävimmät muutosehdotukset ovat seuraavia:
1 luku: Uudenmaan liiton johtaminen
- Maakuntavaltuuston puheenjohtajan tehtävien lisääminen
- Maakuntahallituksen puheenjohtajan tehtävien tarkistaminen
2 luku: Toimielinorganisaatio
- Kielellisten palveluiden toimikunnan tehtävän lakkauttaminen lainmuutoksen johdosta
3 luku: Toimiston organisointi ja henkilöstöorganisaatio
- Maakuntajohtajan tehtävien tarkistaminen
- Vastuualueen johtajien ja hallintojohtajan tehtävien tarkentaminen
- Tukiyksikön johtajan tehtävien lisääminen
4 luku: Toimielinten tehtävät ja toimivalta
- Maakuntahallituksen tehtävien tarkistaminen
- Maakuntahallituksen tiedonhallinnan ja asiakirjahallinnon tehtävien lisääminen
- Tiedonhallintaa ja asiakirjahallintoa johtavan viranhaltijan tehtävien lisääminen
- Maakuntahallituksen otto-oikeutta koskevien poikkeuksien tarkentaminen
5 luku: Toimivalta henkilöstöasioissa
- Terminologinen tarkistaminen
6 luku: Kielelliset oikeudet
- Kielellisien oikeuksien toteutumisen seurannan ja raportoinnin tehtävän antaminen maakuntahallitukselle
8 luku: Ulkoinen valvonta
- Maininnan lisääminen maakuntavaltuuston oikeudesta päättää mm. arviointikertomuksen perusteella mahdollisesti tarvittavista toimenpiteistä.
10 luku: Maakuntavaltuuston kokoukset
- Vaatimuksen poistaminen yhdenvertaisesta ääni- ja näköyhteydestä.
- Maininnan lisääminen valtuutetun omalta paikalta pidettävän puheoikeuden rajaamisesta kahteen minuuttiin.
- Maininnan lisääminen siitä, ettei tyhjiä ääniä oteta lukuun enemmistöä laskettaessa.
- Toimenpidealoitteen nimen muuttaminen toivomusponneksi sekä sen hyväksymiseksi tarvittavan enemmistön määrittely.
14 luku: Kokousmenettely
- Vaatimuksen poistaminen yhdenvertaisesta ääni- ja näköyhteydestä.
- Maakuntahallituksen varajäsenten läsnäolon määrittämisen lisääminen strategisesti merkittävissä kokouksissa alueellisen edustavuuden turvaamiseksi
- Maakuntahallituksen puheenjohtajan päätöksen lisääminen siitä, milloin kokous on strategisesti merkittävä.
- Esittelijän oikeuden lisääminen asian poistamisesta esityslistalta.
15 Luku: Muut määräykset
- Asiakirjojen allekirjoittamista koskevien oikeuksien tarkentaminen
Lisäksi laskujen hyväksymistä koskevat määräykset on lisätty maakuntahallituksen puheenjohtajalle maakuntajohtajan osalta sekä maakuntajohtajan, vastuualuejohtajien ja tukiyksiköiden johtajien tehtäviin kunkin oman vastuualuuen osalta.
Hallintosääntö ehdotetaan tulemaan voimaan 1.9.2021.
Päätösesitys:
Maakuntahallitus päättää
- esittää maakuntavaltuustolle, että maakuntavaltuusto hyväksyy hallintosäännön tulemaan voimaan 1.9.2021.
- tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Lisätiedot:
Vastuujohtaja Inka Tikkanen
Asiantuntija Tero Suursalmi
Käsittely:
Käsittelyn aikana maakuntajohtaja teki seuraavat lisäykset hallintosääntöön (lisäykset on merkitty pöytäkirjaan lihavoinneilla):
4 § Maakuntahallituksen puheenjohtajan tehtävät
lisäys kohtaan 2. vastata maakuntajohtajan johtajasopimuksen valmistelusta ja huolehtia maakuntahallituksen ja maakuntavaltuuston kytkemisestä valmisteluprosessiin tarkoituksenmukaisella tavalla.
10 § Maakuntajohtajan tehtävät ja toimivalta
lisäys 2 momentin kohtaan 8. hyväksyy maakuntajohtajan tiimin toiminnasta johtuvat laskut sekä luottamushenkilöiden matkalaskut ja tarvittaessa muustakin toiminnasta johtuvat laskut.
Maakuntajohtaja lisäsi myös seuraavan kohdan päätösesitykseen:
Maakuntahallitus päättää
- että käytännön muutokset maakuntahallituksen ja -valtuuston yhteistyön ja toiminnan kehittämiseksi uudella valtuustokaudella valmistellaan erikseen päätettäväksi.
Päätös
Maakuntahallitus päätti
- esittää maakuntavaltuustolle, että maakuntavaltuusto hyväksyy hallintosäännön tulemaan voimaan 1.9.2021.
- että käytännön muutokset maakuntahallituksen ja -valtuuston yhteistyön ja toiminnan kehittämiseksi uudella valtuustokaudella valmistellaan erikseen päätettäväksi.
- tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Maakuntavaltuusto 25.05.2021 § 10
Päätösehdotus:
Maakuntavaltuusto päättää
- hyväksyä hallintosäännön tulemaan voimaan 1.9.2021.
Käsittely:
Lakimies Tero Suursalmi esitteli hallintosäännön päivityksen.
Päätös
Maakuntavaltuusto päätti hyväksyä hallintosäännön tulemaan voimaan 1.9.2021
Maakuntahallitus 29.11.2021 § 153
Tiivistelmä
Kuntalain muutosten johdosta hallintosääntöä on tarpeen täydentää sopimushallintaa koskevalla määräyksellä. Ehdotetun uuden pykälän mukaan maakuntahallitus vastaa sopimushallinnan järjestämisestä.
Selostus
Kuntalain muutoksia koskevan lain (419/2021) nojalla kunnan ja kuntayhtymän hallintosääntöä on täydennettävä sopimushallintaa koskevalla määräyksellä 31.12.2021 mennessä.
Hallintosäännön 9 luku koskee sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa. Maakuntahallituksen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tehtävistä on säädetty 63 §:ssä. Se jälkeen ehdotetaan lisättäväksi uusi pykälä 63 a §, joka kuuluu seuraavasti:
63 a §
Sopimushallinta
Maakuntahallitus vastaa sopimushallinnan ja sopimusvalvonnan järjestämisestä, antaa tarkemmat ohjeet sopimushallinnasta sekä määrää sopimusten vastuuhenkilöt.
Pykälä perustuu Kuntaliiton hallintosääntömalliin. Lisäksi 9 luvun otsikkoa on tarpeen täydentää sopimushallinnan osalta seuraavaan muotoon:
9 luku
Sisäinen valvonta, riskienhallinta ja sopimushallinta
Maakuntahallitukselle tehdään keväällä 2022 erikseen esitys sopimushallinnan tarkennetusta toimeenpanosta.
Asian tausta
Sopimusten hallinta tarkoittaa johtamisen keinoja, joilla luodaan tavoitteet, toteutetaan ohjausta ja seurataan kunnan sopimuksiin liittyvää kokonaisuutta. Sopimusten hallintaa koskevat määräykset koskevat esimerkiksi sopimuksiin liittyvää toimivaltaa, vastuita, ohjeiden antamista ja sopimusten valvontaa sekä riskienhallintaa.
Päätösesitys:
Maakuntahallitus päättää esittää maakuntavaltuustolle, että valtuusto päättää täydentää hallintosääntöä sopimushallintaa ja sopimusvalvontaa koskevalla uudella, selostusosassa mainitulla pykälällä.
Päätös:
Maakuntahallitus päätti esittää maakuntavaltuustolle, että valtuusto päättää täydentää hallintosääntöä sopimushallintaa ja sopimusvalvontaa koskevalla uudella, selostusosassa mainitulla pykälällä.
Lisätiedot:
Vastuujohtaja Inka Tikkanen
Asiantuntija Tero Suursalmi
Maakuntavaltuusto 14.12.2021 § 31
119/00.01.01/2021
Selostus
Kuntalain muutoksia koskevan lain (419/2021) nojalla kunnan ja kuntayhtymän hallintosääntöä on täydennettävä sopimushallintaa koskevalla määräyksellä 31.12.2021 mennessä.
Hallintosäännön 9 luku koskee sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa. Maakuntahallituksen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tehtävistä on säädetty 63 §:ssä. Se jälkeen ehdotetaan lisättäväksi uusi pykälä 63 a §, joka kuuluu seuraavasti:
63 a §
Sopimushallinta
Maakuntahallitus vastaa sopimushallinnan ja sopimusvalvonnan järjestämisestä, antaa tarkemmat ohjeet sopimushallinnasta sekä määrää sopimusten vastuuhenkilöt.
Pykälä perustuu Kuntaliiton hallintosääntömalliin. Lisäksi 9 luvun otsikkoa on tarpeen täydentää sopimushallinnan osalta seuraavaan muotoon:
9 luku
Sisäinen valvonta, riskienhallinta ja sopimushallinta
Maakuntavaltuusto päättää täydentää hallintosääntöä sopimushallintaa ja sopimusvalvontaa koskevalla uudella, selostusosassa mainitulla pykälällä.
Päätös:
Maakuntavaltuusto päätti täydentää hallintosääntöä sopimushallintaa ja sopimusvalvontaa koskevalla uudella, selostusosassa mainitulla pykälällä.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |