Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö
Pöytäkirja 21.10.2022/Pykälä 52



 

Uudistuva ja osaava Suomi 2021 - 2027 EU:n alue- ja rakennepolitiikan alueellisen rahoitussuunnitelma vuosille 2023-2024

 

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö 21.10.2022 § 52  

8/00.04.04/2022  

 

 

Tiivistelmä

Alueellinen rahoitussuunnitelma

Työ- ja elinkeinoministeriö on kirjeessään 23.6.2022 ohjeistanut Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027 EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman alueellisten rahoitussuunnitelmien valmistelusta vuosille 2023-2024.  Rahoitussuunnitelmat tulee toimittaa ministeriöön 31.10.2022 mennessä. Toimeenpanolain 20 §:n mukaisesti maakunnan yhteistyöryhmän tehtävänä on hyväksyä Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan ohjelman alueellinen rahoitussuunnitelma ja siihen sisältyvät rahoituksen painopisteet.

 

Uudenmaan liitto, Uudenmaan ELY-keskus ja Hämeen ELY-keskus ovat neuvotelleet rahoituksen jaosta nojautuen maakunnan yhteistyöryhmässä 10.12.2021 sovittuihin ohjelmakauden 2021-2027 EAKR-rahoituskehyksen jakautumisen periaatteisiin: maakunnan liiton osuus EAKR-kehyksestä on 65 % ja ELY-keskuksen 35 %. Lisäksi on katsottu tarkoituksenmukaiseksi, että ohjelmakauden aikana vuosttain rahoitussuunnitelmassa voi olla joustoa Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027 -ohjelman ja välittävien toimielinten tarpeiden mukaisesti kuitenkin huomioiden em. jako ohjelmatasolla.

 

Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeen mukaisesti rahoitussuunnitelmassa kuvataan Suomen alue- ja rakennepolitiikan varojen alueellinen kohdentaminen toimintalinjoittain, erityistavoitteittain ja viranomaisittain seuraavaksi kahdeksi vuodeksi hallintoviranomaisen ilmoittaman maakunnittaisen kulmaluvun perusteella. Varojen käyttö tulee suunnitella Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027 -ohjelman sisällön ja tavoitteiden mukaisesti. 

 

Uudenmaan kulmaluvut ovat:

 

 

EAKR+valtio

ESR+valtio

Yht.

2023

9,282

10,668

19,950

2024

10,151

8,163

18,314

 

Vuosien 2023 ja 2024 rahoitussuunnitelmien laadinnassa Etelä- ja Länsi-Suomen maakuntien tulee pääsääntöisesti käyttää seuraavia toimintalinjojen ja erityistavoitteiden osuuksia (prosentit EU-rahoituksen osuuksia):

 

EAKR: TL1 (67%): ET 1.i 42,5%, ET 1.ii 15%, ET 1.iii 42,5%.

EAKR: TL2 (33%): ET 2.i 42,5%, ET 2.iv: 15%, ET 2.vi 42,5%

ESR+ TL 4 (93%): ET 4.a 35%, ET 4.g 35%, ET 4.h 30%

ESR+ TL5 (7%): ET 5.h 100%

 

Maakunta voi poiketa näistä ohjelmatasolle suunnitelluista osuuksista, jos vastaavasti jokin toinen maakunta painottaa omia osuuksiaan kompensoivasti.Uusimaa on Suomessa ainoa kehittyneemmän alueen alueluokkaan luettava maakunta, jolloin sillä on oma erillinen rahoituskehyksensä.

 

EU:n ja valtion rahoituksen lisäksi ilmoitetaan arvio kuntarahoituksesta ja muusta julkisesta rahoituksesta. EU-osarahoitussuhde riippuu rahoituksen alueluokasta. Uudenmaan (kehittyneemmät alueet) maakuntakehyksen osalta EU-osarahoitussuhde on 40% julkisesta rahoituksesta. ESR+-toimintalinjalla 5 EU-osarahoitussuhde on kaikissa alueluokissa 95%.  EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman kansallisesta julkisesta rahoituksesta valtion vastinrahoitus kattaa 75 % ja 25 % on kunta- ja muuta julkista rahoitusta. Hankkeiden käynnistyksen tukemiseksi kuntarahan vaateesta voidaan joustaa hankkeiden, toimintalinjojen ja rahastojen välillä. Omarahoitusta edellytetään hankkeilta voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti.

 

Päätösesitys:

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö käsittelee rahoitussuunnitelman ja esittää sen hyväksymistä maakunnan yhteistyöryhmälle.

 

Asian käsittely:

 Tiina Huotari esitteli asian.

 

Päätös:

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö käsitteli rahoitussuunnitelman ja esitti sen hyväksymistä maakunnan yhteistyöryhmälle.

  

Lisätiedot:

 Vastuujohtaja Juha Eskelinen (+358 40 575 2993)

 Asiantuntija  Tiina Huotari (+358 400 418 029)