Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö
Pöytäkirja 21.10.2022/Pykälä 53


Maakuntien liittojen EAKR-haku 14.11.-21.12.2022

 

Maakuntien liittojen EAKR-hankehaku ajalle 14.11.-21.12.2022

 

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö 21.10.2022 § 53  

8/00.04.04/2022  

 

 

Tiivistelmä

Uudenmaan liitto avaa EAKR-haun Uudistuva ja osaava Suomi -ohjelmasta ajalle 14.11.-21.12.2022. Haku on yhteinen Uudenmaan liiton koordinaatioon kuuluville maakuntien liitoille.

 

Tässä haussa mukana olevat maakuntien liitot osoittavat rahoitusta Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027 EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman mukaiseen toimintaan. Kukin maakunnan liitto määrittelee omasta kehyksestään rahoitettavan toiminnan kohdentumisen, haun painopisteet sekä hakuun avattavat ohjelman toimintalinjat ja erityistavoitteet. Haun painopisteitä ohjaavat maakuntaohjelma ja alueen älykkään erikoistumisen strategia.

 

Hankkeita voi hakea alueellisina, ylimaakunnallisina tai ylialueellisina. Ylimaakunnallisille hankkeille ei ole erikseen valittua painopistettä, vaan ne voivat vapaasti hyödyntää haussa avoinna olevia sisältöjä. Hankkeen tulee soveltua haun painopisteisiin niiden maakuntien alueella, joiden rahoituskehyksestä hanketta haetaan rahoitettavaksi.

 

Uudistuva ja osaava Suomi -ohjelman EAKR-toimintalinjoja ja niiden erityistavoitteita (ET) ovat:

 

Toimintalinja 1: Innovatiivinen Suomi

ET 1.1: Tutkimus- ja innovointivalmiuksien ja kehittyneiden teknologioiden käyttöönoton parantaminen

ET 1.2: Digitalisaation etujen hyödyntäminen kansalaisten, yritysten ja julkishallinnon hyväksi

 

Toimintalinja 2: Hiilineutraali Suomi

ET 2.1: Energiatehokkuustoimenpiteiden edistäminen ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen

ET 2.2: Ilmastonmuutokseen sopeutumisen, riskien ehkäisemisen ja katastrofivalmiuden ja -palautuvuuden edistäminen 

ET 2.3: Kiertotalouteen siirtymisen edistäminen

 

Välittävä toimielin voi valikoida haussa pisteytettäväksi vain osan erityistavoitteen sisältöön perustuvista erityisistä valintaperusteista. Välittävä toimielin vahvistaa haussa käytettävät valintaperusteet hakuilmoituksella.

 

Toimeenpanolain (20 §) mukaisesti maakunnan yhteistyöryhmän tehtävänä on laatia ehdotus AURA-ohjelmasta rahoitettavien hankkeiden tarkentaviksi alueellisiksi valintaperusteiksi.

 

Tässä haussa kaikkien hakuun avattavien erityistavoitteiden osalta esitetään käytettäväksi tarkentavaa alueellista valintaperustetta: "Hanke kohdistuu maakuntien strategioissa (erityisesti älykkään erikoistumisen strategia) tunnistettuihin kärkialoihin tai kehittämiskohteisiin."  Maakuntien liittojen yhteisessä haussa tarkentavan valintaperusteen osalta arvioidaan, tukeeko hanke kohdealueensa maakunnan/maakuntien strategioiden toimeenpanoa.  Kukin hakuun osallistuva maakunta painottaa oman maakuntansa strategioissa tunnistettuja kärkialoja ja kehittämiskohteita.

 

Uudenmaan liiton myöntövaltuudesta hankkeita rahoitetaan tässä haussa enintään 9,74 miljoonalla eurolla valtion talousarvioon otettujen määrärahojen puitteissa. Jaettavissa on vuosien 2022 ja 2023 myöntövaltuutta, joka jakautuu avattaviin erityistavoitteisiin seuraavasti:

 

Toimintalinja1: Innovatiivinen Suomi

Erityistavoite 1.1: Tutkimus- ja innovointivalmiuksien ja kehittyneiden teknologioiden käyttöönoton parantaminen 2,693 M€

Erityistavoite 1.2 Digitalisaation etujen hyödyntäminen kansalaisten, yritysten ja julkishallinnon hyväksi 2,675 M€

 

Toimintalinja2: Hiilineutraali Suomi

Erityistavoite 2.1: Energiatehokkuustoimenpiteiden edistäminen ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen 1,858 M€

Erityistavoite 2.2 Ilmastonmuutokseen sopeutumisen, riskien ehkäisemisen ja katastrofivalmiuden ja - palautuvuuden edistäminen 1,317 M€

Erityistavoite 2.3: Kiertotalouteen siirtymisen edistäminen 1,201 M€

 

Uudellamaalla haetaan hankkeita, jotka tukevat alueen vihreää siirtymää sekä toteuttavat läpileikkaavasti Uusimaa-ohjelmaa, Hiilineutraali Uusimaa 2035 -tiekarttaa sekä Uudenmaan älykkään erikoistumisen strategiaa.

 

Rahoitettavilta hankkeilta odotetaan monipuolista elinkeinokytkentäistä yhteistyötä ja verkostotoimintaa, jolla on vahva elinkeinoelämän uudistumista vauhdittava aluekehittämisvaikutus. Haussa haetaan myös tutkimus- ja koulutussektorin sekä elinkeinoelämän yhteistyötä edistävää ja alueen elinvoimaa tukevaa kehittämistä sekä yhteen kokoavien verkostojen ja kokeiluympäristöjen vahvistamista sekä kokeilujen toteuttamista. Haetaan myös hankkeita, joilla on potentiaalia jatkua kansainvälisellä rahoituksella.

 

Hankkeiden tulee toteuttaa Uudenmaan älykkään erikoistumisen painopisteitä: Ilmastoneutraalius, Ihmisten kaupunki, Uudistuva teollisuus ja innovatiiviset palvelut ja Läpileikkaavana teemana: Resurssiviisaus

 

Lisäksi Uudenmaan liitto painottaa haussa Reilusti edellä - Uusimaa-ohjelman 2022-2025 painopisteitä: Ympäristöviisas Uusimaa, Menestyvä Uusimaa ja Onnellisten Uusimaa.

 

Uudellamaalla haetaan hankkeita seuraavin painotuksin:

  • Erityistavoite 1.1.
  • haetaan Uudenmaan älykkään erikoistumisen strategian mukaisia resurssiviisaita toimenpiteitä, jotka uudistavat taloutta sekä ekologisesti kestävästi että sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla.
  • Tuetaan esimerkiksi yhteiskehittämistä, pilotointi- ja kokeiluympäristöjen kehittämistä sekä tki-infrastruktuurien parempaa hyödyntämistä.
  • Erityistavoite 1.2
  • haetaan hankkeita, jotka auttavat parantamaan digivalmiuksien nostamista ja digitalisaation hyödyntämistä
  • Parannetaan pk-yrityksien ja julkisten toimijoiden mahdollisuuksia tuottaa, analysoida ja hyödyntää dataa.
  • Edistetään digitalisaation ja sitä hyödyntävien teknologioiden soveltamista ja hyödyntämistä sekä digitaalista siirtymää (esim. data, robotiikka, automaatio, IoT, teollisuus 4.0).
  • Tuetaan älykkään ja vähäpäästöisen liikkumisen innovaatioita ja digitalisaatiota.
  • Erityistavoite 2.1
  • Haetaan hankkeita, joilla:
  • Vauhditetaan energiasiirtymää.
  • Tuetaan päästöjen vähentämistä älykkäiden ja innovatiivisten ratkaisujen kautta.
  • Erityistavoite 2.2
  • Tuetaan ilmastokestävyyteen liittyvä tki-toimintaa. Etsitään soveltavia hankkeita, jotka
  • rakentavat kokeilualustoja ja verkostoja
  • luovat innovatiivisia menetelmiä, ratkaisuja ja tuotteita, joilla edellytyksiä skaalautua myös kansainvälisesti
  • Kehitetään työvälineitä alueellisille ja paikallisille toimijoille ilmastoriskien ja niiden vaikutusten ennakointiin ja hallintaan.
  • Erityistavoite 2.3
  • Vauhditetaan kiertotaloudesta uusi kasvusuunta. Etsitään hankkeita, joilla
  • tuetaan kiertotalouden arvoketjujen täydentävyyttä tai tki-toimijoiden kytkeytymistä eurooppalaisiin verkostoihin
  • Kehitetään kiertotalouteen, cleantechiin sekä hiilenkiertoon liittyvää tki-toimintaa, verkostoja, kokeilualustoja ja tki-ekosysteemejä

 

Asian on valmistellut Hanna Laaksonen.

 

Päätösesitys:

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö päättää esittää Maakunnan yhteistyöryhmälle käsiteltäväksi haun sisällön. Lisäksi maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö päättää esittää maakunnan yhteistyöryhmälle hyväksyttäväksi hallintoviranomaiselle toimitettavan ehdotuksen alueellisesta tarkentavasta valintaperusteesta.  

 

Asian käsittely:

Hanna Laaksonen esitteli asian liitteenä olevan mukaisilla sisällöillä.

 

Päätös:

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö päätti esittää Maakunnan yhteistyöryhmälle käsiteltäväksi haun sisällön. Lisäksi maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö päätti esittää maakunnan yhteistyöryhmälle hyväksyttäväksi hallintoviranomaiselle toimitettavan ehdotuksen alueellisesta tarkentavasta valintaperusteesta.  

 

Lisätiedot:

 Vastuujohtaja Juha Eskelinen

 Asiantuntija Hanna Laaksonen