Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö
Pöytäkirja 14.11.2022/Pykälä 61


 

Kokouksen avaaminen

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö 14.11.2022 § 61  

    

 

Päätösesitys 

Puheenjohtaja avaa kokouksen.

 

Käsittely:  

Todettiin, että Juha Eskelisen ollessa estynyt Outi Ervasti toimi puheenjohtajana.

 

Todettiin, että kokoukseen on kutsuttu aluekehitysjohtaja Johanna Osenius TEM:stä. Edellisessä MYRS:n kokouksessa sovitun mukaisesti hän antaa ohjeistusta MYR:n toimivaltaan liittyen. Osenius liittyy kokoukseen noin klo 13, jolloin esityslistalla olevien asioiden käsittely keskeytetään noin puoleksi tunniksi ja käydään keskustelu MYRS:n jäsenten ja Oseniuksen kanssa.

Päätös

Outi Ervasti avasi kokouksen.

 

 

 

 

.