Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö
Pöytäkirja 14.11.2022/Pykälä 65



 

Jatkuva ESR-lisähaku REACT-EU -ohjelman hankkeille (Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 -ohjelma)

 

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö 14.11.2022 § 65  

8/00.04.04/2022  

 

 

Tiivistelmä

Hämeen ely-keskus on avannut 1.7.2022 jatkuvan avoimen haun REACT EU ESR -hankkeille. Avoinna on toimintalinjan molemmat erityistavoitteet 12.3. Digitaalisten taitojen parantaminen ja 12.4 Yritysten ja yrittäjien nopean muutoskyvykkyyden edistäminen. Saapuneet hakemukset otetaan käsittelyyn kahden viikon välein. Uudenmaan REACT EU ESR -kehys on käytetty loppuun. Valtakunnallisesti rahoitusta on kuitenkin vielä käytettävissä. TEM myöntää rahoitusta alueille toteutuskelpoisia hakemuksia vastaan.

 

21.10.2022 mennessä uusia hakemuksia saapui kolme. Yksi ei ollut ohjelmanmukainen. Yksi hakemuksista kohdistui Uudenmaan alueelle.

 

Liitteenä seuraavien hankkeiden valintaesitykset erityistavoitteittain:

 

Erityistavoite 12.4 Yritysten ja yrittäjien muutoskyvykkyyden lisääminen

107797 Digihiiletön - Digitalisoimalla kohti hiilineutraalimpaa MaRaTa -alaa (laajennus)    

 

Päätösesitys:

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö puoltaa hankkeen Digihiiletön - Digitalisoimalla kohti hiilineutraalimpaa MaRaTa -alaa (laajennus) hyväksymistä.

 

Asian käsittely:

 Niina Lamberg esitteli asian.

 

Päätös:

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö puolsi hankkeen Digihiiletön - Digitalisoimalla kohti hiilineutraalimpaa MaRaTa -alaa (laajennus) hyväksymistä.

 

 

Lisätiedot:

 Vastuujohtaja Juha Eskelinen

 Asiantuntija Niina Lamberg