Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakunnan yhteistyöryhmä
Pöytäkirja 07.10.2022/Pykälä 37


 

Ajankohtaista Hämeen Ely:n yritystuista Uudellamaalla

 

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö 21.09.2022 § 39 

 

Tiivistelmä

Hämeen ely-keskuksen yrityksen kehittämisavustuksen ensimmäinen hakukierros (erityistavoite 1.3.) oli 15.3. - 29.4.2022. Hakemuksia saapui 112, joilla haettiin yli 7,8 miljoonaa euroa avustusta. Hakujaksolla on käytettävissä 1 650 000 euroa hankkeiden rahoittamiseen. Toinen hakukierros (erityistavoite 1.3.) oli avoinna 2.5. - 12.8.2022.  Hakuun saapui yhteensä 97 hakemusta, joilla haettiin yli 7,5 miljoona euroa avustusta. Hakujaksolla on käytettävissä 1 650 000 euroa. Kolmas hakukierros avautui 15.8.2022, ja kyseisellä hakukierroksella on käytössä avustusta yhteensä 1 650 000 euroa.

 

EURA-järjestelmän osalta odotetaan päätöksentekoon liittyvän kokonaisuuden valmistumista, arvioitu aikataulu syys-lokakuu.

 

Syksyn 2022 aikana on tavoitteena avata vielä erityistavoitteen 2.1 mukainen haku. Hakujen avaamisesta tiedotetaan erikseen. Haussa on käytössä avustusta yhteensä 1 136 000 euroa.

 

Lisäksi RRF-ohjelman (EU:n palautumis- ja elpymistukiväline) mukainen valtakunnallinen rahoitushaku on auennut kesäkuun lopulla. RRF-rahoitus on EU-rahoitusta, mutta siihen liittyviä hakemuksia ja päätöksiä ei tehdä EURA:n kautta, vaan kansallisen avustusjärjestelmän (TUKI2014) kautta.tässä osiossa mistä ollaan päättämässä ja selosta valmistelun keskeisimmät tulokset. Esitä siis tiiviissä muodossa päätös ja olennaisin listatekstin sisällöstä. Tiivistelmän tulee olla muodoltaan yhtenäinen teksti, jonka syy- ja seuraussuhteet ovat selvästi lukijan havaittavissa. Tiivistelmä ei saa koostua irrallisista, listatekstistä poimituista lauseista ilman yhteyttä toisiinsa. Tiivistelmän enimmäispituus on noin yksi kappale eli viisi virkettä, toki listatekstin pituudesta riippuen.              

 

Päätösesitys:

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö esittää, että Maakunnan yhteistyöryhmä merkitsee asian tiedoksi.

 

Asian käsittely:

 Juho Wuorinen esitteli asian.

 

Päätös:

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö esittää, että maakunnan yhteistyöryhmä merkitsee asian tiedoksi.

 

Lisätiedot:

 Vastuujohtaja Juha Eskelinen

 Asiantuntija Niina Lamberg

 

 

Maakunnan yhteistyöryhmä 07.10.2022 § 37  

    

 

 Hämeen ELY-keskuksen asiantuntija esittelee asian.

 

Päätösehdotus:

 Maakunnan yhteistyöryhmä päättää merkitä asian tiedoksi.

 

Päätös:

 Maakunnan yhteistyöryhmä merkitsi asian tiedoksi.