Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 23.10.2023/Pykälä 152


 

Osallistuminen Rakennetun ympäristön tieto (RYHTI) Kumppanitestaus- ja yhteiskehittämishankkeeseen

 

Maakuntahallitus 23.10.2023 § 152  

470/00.01.03.01/2023  

 

 

Tiivistelmä 

Ympäristöministeriö on myöntänyt 275 100 euron avustuksen Varsinais-Suomen liiton, Uudenmaan liiton sekä Kymenlaakson liiton muodostamalle hankekonsortiolle kaavoituksen ja rakentamisen luvituksen tiedonhallinnon kehittämiseen. Kumppanitestaus- ja yhteiskehittämishankkeessa testataan ja kehitetään digitaalisen maakuntakaava-aineiston siirtämistä uuteen valtakunnalliseen rakennetun ympäristön tietojärjestelmään (RYHTI).

 

Selostus

Kunnat ja maakuntien liitot saivat hakea ympäristöministeriöstä avustusta tiedonhallinnan uudistamiseen, jota tehdään osana rakennetun ympäristön tietojärjestelmän kumppanitestausta. Testauksen tavoitteena on varmistaa, että rakennetun ympäristön tietojärjestelmä toimii käyttäjille kuten pitää. Testauksessa varmistetaan, että järjestelmät toimivat sujuvasti osana rakennetun ympäristön prosesseja muun muassa rakennusvalvonnassa ja kaavoituksessa.

 

Avustushakemus hyväksyttiin täysimääräisenä ja avustus kattaa 100 % toimenpiteiden toteutuneista kustannuksista, kuitenkin enintään 275 100 euroa. Uudenmaan liiton osuudeksi on laskettu 9000 euroa, joka muodostuu lähinnä työpanoksesta. Hankkeen vastuutahona ja koordinoijana toimii Varsinais-Suomen liitto. Tietoteknisistä töistä vastaavat Suomen ympäristökeskus (Syke), kuntien/maakuntien järjestelmätoimittajat sekä erikseen valittavat konsultit. Kehittämistyö ja kumppanitestaus ajoittuu aikavälille syksy 2023 - kevät 2025.

 

Rakennetun ympäristön tietojärjestelmää tehdään paraikaa Syken johdolla. Kumppanitestauksessa kunnat ja maakuntien liitot testaavat yhdessä tietojärjestelmätoimittajiensa kanssa Syken esittämiä teknisiä ratkaisuja ja antavat niistä palautetta. Erityisesti kokeillaan, miten kuntien ja maakuntien liittojen käyttämistä järjestelmistä luodaan toimivia yhteyksiä rakennetun ympäristön tietojärjestelmään. Testattavia yhteyksiä on sekä rakentamista että kaavoitusta koskevissa toiminnoissa, näistä maakuntien liittoja koskettaa kuitenkin lähinnä kaavoitusta koskevat toiminnot.

 

Testaajakunnat ja -maakunnat pääsevät vaikuttamaan tuleviin tiedonhallinnan prosesseihin. Ne saavat etunenässä tukea vaadittavien rajapintojen toteuttamiseen ja nykyisten tietojen muokkaamiseen.

 

Testaus tapahtuu todellisella dataIla ja oikeissa, käytössä olevissa tai käyttöön tulevissa järjestelmissä. Testauksessa käytettävän aineiston tulee olla kansallisessa tietomallimuodossa tai muutettavissa siihen. Aineistoksi käy olemassa oleva kaavoitus- ja lupamateriaali, joka muutetaan tietomallimuotoon. Uudenmaan liitossa kaava-aineisto on valmiiksi tietomallimuodossa (maakuntien yhteinen ns. HAME-malli), mutta hankkeessa on toteutettava konversio HAME-mallista uuden rakennetun ympäristön tietojärjestelmän mukaiseen RYHTI-malliin.

 

Kumppanitestauksen teknisenä edellytyksenä on, että Syke tekee rajapintakuvaukset testattavista rajapinnoista sekä hyväksyy testattavat rajapinnat ja käyttöliittymät. Vastaavasti rajapinnan hyödyntäjän (kunnan tai maakunnan liiton) tulee toteuttaa muutokset omaan järjestelmäänsä. Testausta varten Syke luo RYHTI-kumppanitestausympäristön, johon rajapinnan hyödyntäjän eli kunnan tai maakunnan liiton käyttämän tietojärjestelmän testausympäristö kytketään.

 

 

Esittelijän päätösesitys:

Maakuntahallitus päättää hyväksyä Uudenmaan liiton osallistumisen Kumppanitestaus- ja yhteiskehittämishankkeeseen osana Varsinais-Suomen liiton ja Kymenlaakson liiton kanssa muodostettua hankekonsortiota yllä selostusosassa esitetyllä tavalla. 

 

Päätös:

Maakuntahallitus päätti esityksen mukaan.

 

Esittelijä: 

va. maakuntajohtaja Juha Eskelinen

 

Lisätiedot:

 Vastuujohtaja Paula Autioniemi

 Asiantuntijat Kaarina Rautio, Henri Jutila