RSS-linkki
Kokousasiat:https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö
Pöytäkirja 04.12.2023/Pykälä 60
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vuoden 2024 EAKR-yritystukihakemusten aikataulut
Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö 04.12.2023 § 60
Tiivistelmä
Vuoden 2024 EAKR -hakujen aikataulut yritysrahoituksen osalta ovat julkaistuna rakennerahastot.fi -sivustolla. EAKR-rahoitusta voidaan hakea määräaikaisina rahoitushakuina neljä kertaa vuodessa ennalta määrättyinä ajankohtina.
Toimintaympäristön kehittämisavustusrahoitusta voidaan hakea vuoden 2024 ensimmäisellä ja kolmannella neljänneksellä (erityistavoitteet 1.1 ja 2.3).
Hakujaksokohtaiset myöntövaltuudet täydentyvät taulukoihin joulukuun aikana.
Linkki taulukoihin löytyy täältä: EAKR | Rakennerahastot
Etelä-Suomen rahoitusalueen kaikki vuoden 2024 yrityksen kehittämisavustuksen haut: Hakuajat 2024 RR-sivusto.xlsx (rakennerahastot.fi)
Tarkempi kooste vuoden 2023 yritysrahoituksesta Uudenmaan alueelta toimitetaan vuoden 2024 ensimmäisellä vuosipuoliskolla.
Ympäristötoimiin liittyvää EAKR-rahoitusta on käytettävissä vuonna 2024 erityistavoitteelta 2.1. Kyseiset hakuaikataulut tarkentuvat myöhemmin, ja niistä ilmoitetaan myös myöhemmin.
Päätösesitys:
Asian käsittely:
Niina Lamberg esitteli asian.
Päätös:
Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö esittää, että maakunnan yhteistyöryhmä merkitsee asian tiedoksi.
Lisätiedot:
Vastuujohtaja Eero Venäläinen
Asiantuntija Juho Wuorinen
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |