RSS-linkki
Kokousasiat:https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö
Pöytäkirja 04.12.2023/Pykälä 59
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
ESR+ ohjelman hakupainotukset ja aikataulutus vuodelle 2024
Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö 04.12.2023 § 59
327/00.04.04.01/2023
Tiivistelmä
Hämeen ELY-keskus avaa vuonna 2024 ESR+ hakuja seuraavasti:
Etelä-Suomen maakuntien alueella toteuttavat päähaut:?
- Kevät 2024 erityistavoitteet 4.1 Polkuja töihin ja 4.2. Uutta osaamista työelämään?
- Syksy 2024 erityistavoite 4.3 Yhdenvertaiseen osallisuuteen?
Hauissa esitetään käytettäväksi koko alueella yhteistä alueellista valintaperustetta "Hanke kohdistuu maakuntien strategioissa (erityisesti älykkään erikoistumisen strategia) tunnistettuihin kärkialoihin tai kehittämiskohteisiin"
. Työllisyyden monialainen edistäminen, yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa
. Työelämän monimuotoisuuden edistäminen
. Uudenlaiset lähestymistavat erityisesti teollisuuden ja rakentamisen toimialoilla irtisanottujen tukemiseksi
. Ikääntyvien työntekijöiden työurien pidentäminen tai vastavalmistuneiden integroituminen työelämään huomioiden erilaiset työn tekemisen tavat
. Maakunnan ÄES -kärkien mukaisen osaamisen turvaaminen ja osaajien saatavuus
. Tulevaisuuden osaamistarpeiden tunnistaminen ja niihin vastaaminen - huomioiden erityisesti puhtaan siirtymän ja digitalouden tuomat mahdollisuudet
. Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen uudet menetelmät tiiviissä yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa
. Hanke tukee kaupunkien ja valtion välisen innovaatioekosysteemisopimuksen mukaisia tunnistettuja osaamistarpeita monitoimijaisesti, koko pääkaupunkiseudun laajuisesti
. Paikalliset, ketterät kokeilut työllisyyden, työ- ja toimintakyvyn ja osallisuuden edistämiseksi
Lisäksi voidaan järjestää tarpeen mukaan täydentäviä hakuja, joissa ei käytetä alueellista tarkentavaa valintaperustetta:
- Erityistavoite 5.1. Turvaverkkoja nuorten tulevaisuuteen - valtakunnallinen painotus
- Vakioitu kertakorvaus haku osallisuus haun rinnalla - painotus vakioidun kertakorvauksen reuna-
ehtojen mukaisesti, osallisuutta edistävän toimintamallin suunnittelu ja pilotointi
- Uusien kustannusmallien pilotointi - painotukset pilotoitavan mallin mukaan
- Muut alueelliset erityistarpeet huomioivat haut - esimerkiksi ÄRM
Päätösesitys:
Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö esittää Maakunnan yhteistyöryhmälle käsiteltäväksi haun sisällön. Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö esittää, että maakunnan yhteistyöryhmä päättää vuoden 2024 Uudellemaalle kohdistuvien ESR+-ohjelman hakujen hakupainotuksista ehdotetun mukaisesti.
Asian käsittely:
Niina Lamperg esitteli asian.
Päätös:
Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö esittää Maakunnan yhteistyöryhmälle käsiteltäväksi haun sisällön.
Lisäksi maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö esittää maakunnan yhteistyöryhmälle hyväksyttäväksi hallintoviranomaiselle toimitettavan ehdotuksen alueellisesta tarkentavasta valintaperusteesta.
Viiden maakunnan yhteiseksi valintaperusteeksi esitetään seuraavaa: Hanke kohdistuu maakuntien strategioissa (erityisesti älykkään erikoistumisen strategia) tunnistettuihin kärkialoihin ja kehittämiskohteisiin.
Lisätiedot:
Vastuujohtaja Eero Venäläinen
Asiantuntija Niina Lamberg
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |