Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö
Pöytäkirja 30.01.2024/Pykälä 5


 

Uudenmaan ilmastotyön tilannekatsaus: Kiertotaloudella kohti maakunnan tavoitteita

 

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö 30.01.2024 § 5  

    

 

 

Tiivistelmä

Hiilineutraali Uusimaa 2030 -tiekartan painopisteen Hiilineutraali kiertotalous toteuttamiseksi Uudenmaan kiertotalouslaakso -hankkeen tavoitteena on rakentaa maakuntaan alueellinen ekosysteemi, joka tukee alueen toimijoiden siirtymää kiertotalouteen ja edesauttaa yhteistyön ja yhdessä oppimisen mahdollisuuksia. Kiertotaloudesta tavoitellaan kannattavaa liiketoimintaa, kansainvälisen liiketoiminnan kasvua ja yhteistyön lisääntymistä. Tärkeänä osana tekemistä on kiertotalousyhteistyön vahvistuminen yritysten sekä alueen kuntien ja kaupunkien välille, niiden kiertotalousosaamisalueiden tehokkaampi hyödyntäminen, materiaalivirtojen ja niiden kiertojen hyödyntämisen tehostaminen sekä Uudenmaan brändikuvan vahvistaminen kiertotalouden edelläkävijänä sekä kansallisesti että kansainvälisesti.

 

Uudenmaan kiertotalouslaakson pääkoordinaattorina toimii Uudenmaan liitto ja hankekumppanina CLIC Innovation Oy. Hankkeessa tehdään verkostoyhteistyötä maakunnan avaintoimijoiden kanssa. Hanke koostuu seitsemästä työpaketista ja neljästä temaattisesta kokonaisuudesta. Hankkeen työpaketit sisältävät ekosysteemikehittämistä, vähähiilisen kiertotaloussopimuksen eli alueellisen green dealin sekä sen toimenpideohjelman laadintaa, teematyöpajoja ja arvoketjujen mallinnusta. Teemoiksi on valittu Uudenmaan näkökulmasta keskeisimpiä kiertotalousaloja: ruoka, rakentaminen, muovit ja tekstiilit sekä sähkö- ja elektroniikkalaitteet. Myös rahoitusmahdollisuuksien kartoituksella, kansainvälisellä yhteistyöllä, viestinnällä ja hankehallinnolla on omat työpakettinsa.

 

Hanke toteuttaa alueellisia kehittämistavoitteita. Uusimaa-ohjelman ja älykkään erikoistumisen strategian toteutumista tuetaan parantamalla kiertotalouden toimintaedellytyksiä, mikä edesauttaa mm. hiilineutraaliuden saavuttamista, uusien työpaikkojen luomista ja uuden innovaatiotoiminnan käynnistämistä. Uudenmaan kiertotalouslaakso tulee rakentumaan vahvaksi ja vaikuttavaksi yhteiseksi ponnistukseksi ja alustaksi kiertotalouden edistäjänä.

 

Päätösesitys:

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö esittää, että maakunnan yhteistyöryhmä merkitsee asian tiedoksi.

 

 

Asian käsittely:

 Pia Tynys esitteli asian.

 

Päätös:

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö esitti, että maakunnan yhteistyöryhmä merkitsee asian tiedoksi.

 

 

Lisätiedot:

 Vastuujohtaja Eero Venäläinen

 Asiantuntija Simo Karetie