Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 89


Liite 5 LIITE Etelä-Suomen liikennestrategian päivitys

 

Etelä-Suomen liikennestrategian päivitys tiedoksi

 

Maakuntahallitus 10.06.2024 § 89  

295/06.04/2024  

 

 

Tiivistelmä 

Maakuntahallitukselle esitetään, että se päättää merkitä tiedoksi Etelä-Suomen liikennestrategian päivityksen (8.5.2024). Strategia ja sen päivitys on laadittu neljän maakunnan yhteisenä virkatyönä.

Painopisteiden todettiin kuitenkin olevan edelleen ajan tasalla ja visioonkin oli tarpeen tehdä vain pieniä muutoksia. Keskeiset muutostarpeet liittyivät huoltovarmuuteen, kokonaisturvallisuuteen ja vihreään siirtymään.

 

Selostus

Uudenmaan, Päijät-Hämeen, Varsinais-Suomen ja Kymenlaakson maakunnilla on ollut yhdessä laadittu Etelä-Suomen liikennestrategia vuodesta 2020 alkaen. Liikennestrategiaa on nyt päivitetty valtakunnallisen liikennejärjestelmän Liikenne 12 valmistelun tarpeisiin neljän maakunnan yhteisenä virkatyönä. Työhön on osallistunut useita maakuntien liittojen asiantuntijoita.

 

Keskeiset muutostarpeet liittyivät huoltovarmuuteen, kokonaisturvallisuuteen ja vihreään siirtymään. Strategian painopisteiden todettiin olevan edelleen ajan tasalla ja visioonkin oli tarpeen tehdä vain pieniä muutoksia.

 

Esityslistan liitteenä on päivitetty liikennestrategia tiedoksi Uudenmaan liiton maakuntahallitukselle.

 

 

Asian tausta

 

Etelä-Suomen liikennestrategian päivityksen (8.5.2024) hyväksyivät Etelä-Suomen maakuntajohtajat kokouksessaan 13.5.2024.

 

Esittelijän päätösesitys:

 

     Maakuntahallitus päättää merkitä Etelä-Suomen liikennestrategian

     päivityksen tiedoksi.  

 

Päätös:

Maakuntahallitus päätti esityksen mukaan.

 

 

 

Esittelijä:

 maakuntajohtaja Tuija Telén

 

 

Lisätiedot:

 Vastuujohtaja Paula Autioniemi

 Asiantuntija Heini Peltonen