Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 90


 

Polis-verkostoon liittyminen

 

Maakuntahallitus 10.06.2024 § 90  

311/07.00.04.09.00/2024  

 

Tiivistelmä

Aluesuunnittelun liikenneryhmä esittää, että Uudenmaan liitto hakee POLIS-liikennejärjestön jäsenyyttä vuoden 2025 alusta alkaen. POLIS on Euroopan suurkaupunkien ja alueiden johtava liikenneasioihin keskittynyt järjestö, jonka jäsenyys avaisi liiton strategian mukaisesti monia uusia mahdollisuuksia kansainväliseen verkostoitumiseen ja vaikuttamiseen liikenteeseen ja logistiikkaan liittyvissä kysymyksissä. Samalla POLIS-jäsenyys tukisi käytännön liikennesuunnittelutyötämme.

 

Asian yksityiskohtainen selostus

POLIS on perustettu vuonna 1989 edistämään kestävää liikkumista kehittämällä innovatiivisia liikenneratkaisuja. Keinoina ovat tiedonvaihto, pääsy mukaan eurooppalaiseen tutkimus- ja innovaatiotyöhön sekä tiedon ja työkalujen tarjoaminen päätöksentekoa varten. Järjestöön voivat liittyä jäseniksi kunnat ja alueet sekä liitännäisjäseniksi kestävän liikenteen parissa työskentelevät organisaatiot, kuten tutkimuslaitokset ja yliopistot.

Järjestön merkittävin toimintatapa on työryhmät (Working Groups). Työryhmiä on tällä hetkellä kymmenen, joista Uudenmaan liitolle hyödyllisimpiä olisivat Regions, Clean vehicles & air quality, Mobility & traffic efficiency, Urban freight ja Small and medium-sized cities platform. Työryhmiin osallistumalla pysyisimme ajan tasalla alan uusimmista trendeistä ja innovaatioista, ja liitolle, sekä kauttamme alueen kunnille, tarjoutuisi tilaisuuksia osallistua Uudenmaan kannalta hyödyllisiin hankealoitteisiin ja hakuihin. Verkostolla on lisäksi poliittisille päätöksentekijöille oma Political group sekä vuosittaiset Leadership Summit -tapahtumat. POLIS järjestää vuosittain suuren konferenssin, johon osallistuu satoja liikenneasiantuntijoita eri puolilta Eurooppaa. 

Verkostolla on yli 20 vakituista työntekijää, jotka huolehtivat verkoston toiminnan, kuten työryhmien hallinnoinnista. Tämän ansiosta työryhmiin osallistuminen ei edellytä jäseniltä suuria työpanoksia.

POLIS-järjestössä on tällä hetkellä 79 jäsentä ja 30 liitännäisjäsentä. Jäsenistä 15 on alueita. Mukana on jäseniä lähes kaikista EU-maista sekä Britanniasta ja Norjasta. Suomesta verkoston jäsenenä on toistaiseksi vain Turku (vuodesta 2023 alkaen) sekä liitännäisjäsenenä Forum Virium Helsinki.

POLIS-verkoston jäsenmaksu aluepartnereille määräytyy alueen keskuskaupungin koon mukaan. Vuoden 2024 jäsenhinnoilla Uudenmaan liiton jäsenmaksu (keskuskaupungissa 500 000-1 000 000 asukasta) olisi 12 127,50 euroa. Ensi vuoden hintoja ei ole vielä julkaistu, mutta POLIS yhteyshenkilön mukaan hinnat eivät ole nousemassa.

Esittelijän päätösesitys:

Maakuntahallitus päättää, että Uudenmaan liitto anoo jäsenyyttä POLIS-järjestössä vuoden 2025 alusta lähtien.

Päätös:

Maakuntahallitus päätti esityksen mukaan.

 

Esittelijä: 

 maakuntajohtaja Tuija Telén

 

Lisätiedot:

 Vastuujohtaja Paula Autioniemi

 Asiantuntija Sakari Saarinen