Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 19.08.2024/Pykälä 113


Etelä-Suomen visio 2024

 

Etelä-Suomen visio 2040 -ohjelma; tiedoksi

 

Maakuntahallitus 19.08.2024 § 113  

398/07.00.04.00.02/2024  

 

Tiivistelmä  

Maakuntahallitus päättää merkitä tiedoksi eteläisen Suomen maakuntien
(Uusimaa, Varsinais-Suomi, Päijät-Häme, Kymenlaakso, Etelä-Karjala) yhteisesti valmisteleman Etelä-Suomen visio 2040 -ohjelman. Julkaisu lanseerataan Etelä-Suomen maakuntien tilaisuudessa Turun Eurooppa-foorumissa torstaina 29.8. klo 13.30-14.15. liittojen yhteisesti järjestämän?meppipaneelin yhteydessä. 

 

Strateginen lähtökohta? 

Suomen toimintaympäristö on viime vuodet ollut perusteellisessa muutoksessa. Suomen Nato-jäsenyys, Itärajan sulkeutuminen, hyökkäyssotaa Ukrainassa käyvä naapurimaa haastavat alueiden elinvoimaa ja Suomen kansainvälistä kilpailukykyä.  

 

Eteläisen Suomen rooli Suomen elinvoimalle ja kasvulle on tunnistettu Petteri Orpon hallitusohjelmassa. Lisäksi hallituksen aluekehittämispäätöksessä tavoitteena on hyödyntää eteläisen Suomen investointipotentiaali täysimääräisesti tuoden koko Suomeen elinvoimaa ja kasvua. Niin ikään päätöksessä todetaan seuraavaa: "Etelä-Suomen alueilla vahvuudet ja kehittämisen tarpeet painottuvat erityisesti TKI-toimintaan ja osaamiseen sekä osaavan työvoiman saatavuuden edistämiseen. Tämä kaikki edellyttää vahvaa vuoropuhelua ja yhteistyötä valtion ja alueiden välillä"? 

 

Tässä visiotyössä esitellyn faktapohjaisen tilannekuvan perusteella Etelä-Suomelle on nyt perusteltua löytää välineitä uusien investointien ja työpaikkojen synnyttämiseksi.?Täysimääräinen investointipotentiaalin ulosmittaaminen edellyttää näkemyksellisyyttä sekä valtion ja alueiden tavoitteellista yhteispeliä. Laatimansa Etelä-Suomen visio 2040:n mukaisesti Etelä-Suomen maakunnat ovat valmiita tarttumaan rohkeisiin tulevaisuustekoihin ja toimimaan vastuullisina suunnannäyttäjinä koko Suomen menestyksen turvaamiseksi. 

? 

Selostus  

Etelä-Suomen maakunnat Uusimaa, Päijät-Häme, Varsinais-Suomi, Kymenlaakso ja Etelä-Karjala ovat yhdessä työstäneet tulevaisuuteen tähyävää alueen yhteistä näkymää vuoteen 2040 saakka. Vision mukaisesti Etelä-Suomi toimii koko maan kasvun sinnikkäänä veturina. Työperäisen maahanmuuton onnistuminen, koulutustason nosto ja jatkuva oppiminen luovat perustan elinkeinoelämän kestävälle menestykselle. Etelä-Suomen nopeat ja toimivat yhteydet Eurooppaan tukevat Suomen vetovoimaisuutta ja saavutettavuutta. Taloudellisen toimeliaisuuden ja tulevaisuudenuskon synnyttämisen turvallisuuspoliittisesti strategiselle alueelle pitää olla koko Suomen ja Euroopan Unionin edunvalvontakysymys.  

 

Etelä-Suomen visio 2040 pohjaa alueen omiin vahvuuksiin, talouden nivomiseen kansainväliseen kestävään kasvuun sekä työperäiseen maahanmuuttoon. Kehittämisen kärkinä on tunnistettu kuusi teemaa:  

 

  1. Suomen TKI-tavoitteet ratkaistaan Etelä-Suomessa 
  1. Etelä-Suomi menestyy kansainvälisessä kilpailussa osaavasta työvoimasta 
  1. Etelä-Suomen liikenneinfra on kriittinen koko Suomelle 
  1. Etelä-Suomen kokonaisturvallisuus on elintärkeä koko Suomelle 
  1. Vaikuttava aluekehittäminen luo hyvinvointia koko Suomeen 
  1. Hiilinegatiivinen Etelä-Suomi kirittää kestävää talouskasvua 

 

Julkaisu lanseerataan Etelä-Suomen maakuntien tilaisuudessa Turun Eurooppa-foorumissa torstaina 29.8. klo 13.30-14.15. liittojen yhteisesti järjestämän?meppipaneelin yhteydessä. 

 

 

Asian tausta 

 

Edellinen Etelä-Suomen maakuntien visio on 2000-luvun alkuvuosilta. Tuolloin

Etelä-Suomen liittoumaan kuului seitsemän maakuntaa eli Varsinais-Suomi,

Uusimaa, Itä-Uusimaa, Kanta-Häme, Päijät-Häme, Kymenlaakso ja

Etelä-Karjala. Nyt maakuntia on mukana viisi, jotka yhdessä päättivät laatia

ajanmukaistetun vision Etelä-Suomen tulevaisuudesta.  

 

Päätösesitys: 

Maakuntahallitus päättää merkitä tiedoksi eteläisen Suomen maakuntien valmisteleman Etelä-Suomen visio 2040-ohjelman.

 

Päätös:

 

  Maakuntahallitus päätti esityksen mukaan.

  

 

Lisätiedot: 

Vastuujohtaja Eero Venäläinen 

Asiantuntija Outi Ervasti