Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 19.08.2024/Pykälä 99


 

Asian § 104 kokouskäsittely; Otto-oikeuden käyttäminen; Maakuntajohtajan hankintapäätös §66/2024

 

Maakuntahallitus 19.08.2024 § 99  

    

 

 

Tiivistelmä

Maakuntahallitukselle esitetään päätettäväksi, että otsikossa mainittu asia käsitellään kokouksessa puheenjohtajan selostuksen pohjalta. Lisäksi maakuntahallitukselle esitetään päätettäväksi, että puheenjohtajan ehdotus on käsittelyn pohjana, eikä sen käsittelyyn ottaminen vaadi kannatusta.

 

Selostus

 Uudenmaan liiton hallintosäännön 121. §:n 1 kohdan mukaan maakuntajohtaja on maakuntahallituksen esittelijä 3 §:n mukaisesti.

 

 Uudenmaan liiton hallintosäännön 122. §:n 2 kohdan mukaan esittelijä vastaa esittelemiensä kokousasioiden asianmukaisesta valmistelusta ja on velvollinen tekemään toimielimelle päätösehdotuksen.

 

 Uudenmaan liiton hallintosäännön 122. §:n 4 kohdan mukaan toimielin voi kuitenkin erityisestä syystä päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä. Toimielin voi tällöin päättää, että puheenjohtajan ehdotus on käsittelyn pohjana, eikä vaadi kannatusta.

 

 Kun esityslistan kokousasia § 104 tuodaan maakuntahallituksen käsiteltäväksi maakuntahallituksen puheenjohtajan otto-oikeusilmoituksen pohjalta on perusteltua, että asia käsitellään maakuntahallituksen puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä.

 

 

Esittelijän päätösesitys:

Maakuntahallitus päättää, että

-          Esityslistan asia § 104 käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä,

-          puheenjohtajan ehdotus on käsittelyn pohjana, eikä vaadi kannatusta.

 

 

Esittelijä: 

 maakuntajohtaja Tuija Telén

 

Päätös:

 Maakuntahallitus päätti esityksen mukaan.

 

Lisätiedot:

 maakuntajohtaja Tuija Telén