Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Esityslista 12.05.2025/Asianro 64


 

KOPPI: Alueelliset kotipesät - tuki ja pilotointi Kiertotalouden green deal -sitoumuksiin -projektin perustamispäätös

 

Maakuntahallitus 12.05.2025     

261/00.01.03.01/2025  

 

 

Tiivistelmä 

Maakuntahallitukselle esitetään päätettäväksi, että se perustaa KOPPI: Alueelliset kotipesät - tuki ja pilotointi Kiertotalouden green deal - sitoumuksiin -hankkeen alaisuuteensa.

 

Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on 28.3.2025 päätöksellään myöntänyt Uudenmaan liitolle hankkeen toteuttamiseen tukea  EU:n alue- ja rakennepolitiikkaohjelman Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 EAKR-rahoituksesta alueiden kehittämisen ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan hankkeiden rahoittamisesta (757/2021) annetun lain nojalla. Hankkeessa valtakunnallisen kiertotalouden green dealin tavoitteita jalkautetaan perustamalla Uudellemaalle ja Pirkanmaalle alueelliset kotipesät, jotka sparraavat kuntia green deal –sitoumusten teossa ja yhteensovittamisessa kuntien toimintaan. Hankkeen tavoitteena on alueellinen kotipesäkonseptin kehittäminen, pilotointi ja levitys muihin maakuntiin. Kotipesät myös tukevat tavoitteiden täytäntöönpanossa tarjoamalla maakunnallisia ja kuntakohtaisia pilotteja ja hyviä käytäntöjä. Kotipesätoimintaa toteutetaan yhdessä kuntien ja yritysten kanssa alueellisten pilottien kautta: kaksi pilottia Uudellamaalla ja kaksi pilottia Pirkanmaalla. Pilotit keskittyvät konkreettisiin kiertotaloustoimenpiteisiin, kuten tontinluovutuskriteerien käyttöönottoon, tyhjien tilojen tehokkaampaan hyödyntämiseen, alueelliseen massakoordinaatioon ja rakennusosien uudelleenkäyttöön. 

 

Strateginen lähtökohta  

Maakuntaohjelma on lakisääteinen suunnitelma, jossa tarkennetaan maakunnan aluekehittämiseen liittyviä tavoitteita ja niiden toimeenpanoa vuosina 2022-2025. Pitkän aikavälin strategisiin linjauksiin perustuva maakuntaohjelma eli Uusimaa-ohjelma tavoittelee ekologisesti kestävää, taloudellisesti vastuullista ja sosiaalisesti oikeudenmukaista maakuntaa.

 

Hanke liittyy Uusimaa-ohjelman painopisteeseen Ympäristöviisas Uusimaa. Painopisteen tavoitteena on olla hiilineutraali maakunta vuonna 2030. Hanke toteuttaa painopistettä tukemalla valtakunnallisen kiertotalousohjelman toimeenpanoa kiertotalouden green deal prosessin kautta ja edistämällä siirtymää kiertotalouteen. Tämä on laaja, vaikea ja systeeminen haaste, mikä tarvitsee ratkaisuja ja toimijoita kaikilla hallinnon tasoilla. Alueellisen ja paikallisen hallinnon rooli kiertotalouden edistäjänä ja uusien kiertotalousratkaisujen mahdollistajana ja toteuttajana on keskeinen. Hanke vähentää luonnonvarojen kulutusta ja erityisesti rakentamisen materiaalijalanjälkeä, kehittää älykästä materiaalien ja tiedon hallintaa sekä vahvistaa julkista sitoutumista, toimijuutta ja ekosysteemiyhteistyötä. Hankkeella on yhtymäkohtia myös muihin Uusimaa-ohjelman painopisteisiin ja se edistää niiden toteutumista kehittämällä uusia innovatiivisia toimintamalleja sekä työllisyyttä.

 

Selostus

Rahoitus

Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on 28.3.2025 päätöksellään myöntänyt Uudenmaan liitolle KOPPI: Alueelliset kotipesät - tuki ja pilotointi Kiertotalouden green deal - sitoumuksiin -hankkeen toteuttamiseen tukea alueiden kehittämisen ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan hankkeiden rahoittamisesta (757/2021) annetun lain nojalla .

 

Projektin tavoitteet

Hankkeen tavoitteena on edistää siirtymää kiertotalouteen.

Projektisalkun valintakriteerit

Hankkeella vastataan seuraaviin johtoryhmän asettamiin projektisalkun valintakriteereihin työllisyyden edistäminen, kestävyyden edistäminen, kansainvälisyyden edistäminen, liiton toiminnan kehittäminen

Toteuttajat

Hankkeen päätoteuttaja on Pirkanmaan liitto. Uudenmaan liitto on hankkeen osatoteuttaja.

Projektin kesto

1.4.2025 – 30.6.2027

Projektihenkilöstö

Hankkeeseen rekrytoidaan Uudenmaan liittoon 2 hlöä (80 % työaika).

Projektin kokonaiskustannus-
arvio

 549 727 euroa

Uudenmaan liiton kustannusarvio  projektissa

Uudenmaan liiton kustannusarvio 281 446 euroa muodostuu seuraavasti:
Valtakunnallinen EAKR -rahoitus 225 156  euroa (tukiprosentti 80 %)
Uudenmaan liiton omarahoitus 56 290 euroa (20%)

 

 

Uudenmaan liiton (osa)projektin rahoitussuunnitelma vuosittain

 

 2025

2026

 2027

Yhteensä

EAKR-rahoitus

77 815

103 754

43 587

225 156

Omarahoitus

19 454

25 939

10 897

56 290

Yhteensä

97 269

129 693

54 484

281 446

 

 

Esittelijän päätösesitys:

Maakuntahallitus päättää

-        Perustaa KOPPI: Alueelliset kotipesät - tuki ja pilotointi Kiertotalouden green deal - sitoumuksiin -hankkeen -projektin,

-        hyväksyä projektin omarahoitusosuuden 56 290 euroa katettavaksi Uudenmaan liiton määrärahoista vuosina 2025-2027,

-        nimetä hankkeen vastuujohtajaksi aluekehityksen vastuualueen johtajan,

-        velvoittaa hankkeen noudattamaan Uudenmaan liiton projektiohjeistusta.

 

Esittelijä:

 maakuntajohtaja Tuija Telén

 

 

Lisätiedot:

 Vastuujohtaja Eero Venäläinen

 Asiantuntija Simo Karetie