Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Esityslista 12.05.2025/Asianro 67


 

Kuntien edustajainkokouksen ajankohdasta päättäminen

 

Maakuntahallitus 12.05.2025     

252/00.00.00.00/2025  

 

 

Tiivistelmä  

Maakuntahallitukselle esitetään, että se päättää kuntien edustajainkokouksen ajankohdan. 

 

Selostus  

Uudenmaan liiton perussopimuksen mukaan kuntien edustajainkokous valitsee maakuntavaltuuston jäsenet ja heille henkilökohtaiset varajäsenet. Maakuntavaltuuston jäsenten tulee olla jäsenkuntien valtuutettuja ja valtuustossa edustettuina olevien poliittiisten ryhmien ääniosuuksien tulee vastata jäsenkuntien valtuustoissa edustettuina olevien eri ryhmien kunnallisvaaleissa saamaa ääniosuutta maakunnan alueella vaalilaissa säädetyn suhteellisuusperiaatteen mukaisesti. 

 

Kukin jäsenkunta valitsee kuntien edustajainkokoukseen edustajan ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen. Nimeämispyyntö edustajainkokoukseen toimitetaan jäsenkunnille vähintään kuukautta ennen kokousta. 

 

Perussopimuksen mukaan maakuntahallitus päättää edustajainkokouksen ajasta ja paikasta. Maakuntahallituksen puheenjohtaja kutsuu kokouksen koolle. 

 

Esittelijän päätösesitys: 

Maakuntahallitus päättää, että kuntien edustajainkokous järjestetään tiistaina 19.8.2025 klo 10.00-11.00 Uudenmaan liiton toimistolla.  

 

Esittelijä: 

maakuntajohtaja Tuija Telén 

 

Lisätiedot: 

Vastuujohtaja Liisa Isokangas