Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Esityslista 12.05.2025/Asianro 57


 

Yhteysjohtajan viran perustaminen

 

Maakuntahallitus 12.05.2025     

243/01.01.00/2025  

 

 

Tiivistelmä 

Maakuntahallitukselle esitetään, että se päättää perustaa uuden yhteysjohtajan viran sekä päättää viran kelpoisuusehdoista.

Selostus

Uudenmaan liitossa viime vuoden aikana toteutetun organisaatiotarkastelun yhtenä tuloksena on päädytty lakkauttamaan nykyinen viestintäyksikkö ja perustamaan sen tilalle uusi tukiyksikkö nimeltään Yhteiskuntasuhdeyksikkö. Yhteiskuntasuhdeyksikköön kootaan edunvalvonnan ja kansainvälisen toiminnan koordinointitehtävät sekä liiton viestintäpalvelut. Yksikköön rekrytoidaan uusi johtaja.

 

Johtaja tulee tehtävässään käyttämään julkista valtaa muun muassa hankintoja tehdessään. Tästä syystä johtajan tehtävä tulee olla virka. Virka perustetaan vakinaiseksi. Hallintosäännön 24 § mukaan maakuntahallitus päättää viran perustamisesta ja lakkauttamisesta. Hallintosäännön 26 § mukaan maakuntahallitus päättää virkojen kelpoisuusehdoista.

 

Yhteysjohtajan viran kelpoisuusehdoiksi esitetään: ylempi korkeakoulututkinto, käytännössä osoitettu johtamiskokemus sekä erinomainen suomen ja englannin kielen taito ja tyydyttävä ruotsin kielen taito.

 

Virka avataan julkiseen hakuun mahdollisimman pian. Hallintosäännön 28 § mukaan palvelussuhteeseen ottava viranomainen on maakuntajohtaja.

 

Rekrytointi pyritään saamaan päätökseen niin, että uusi johtaja on valittu viimeistään elokuussa. Maakuntahallitukselle annetaan tilannekatsaus rekrytoinnin etenemisestä 9.6.2025 kokouksessa.

 

Asian tausta

 

Hallintosäännön mukaan viran julistaa haettavaksi se, jonka tehtävänä on valita viranhaltija avoinna olevaan virkaan. Palvelussuhteeseen ottava viranomainen päättää valittavan henkilön palkan voimassa olevien palkkausohjeiden mukaisesti.

 

Esittelijän päätösesitys:

Maakuntahallitus päättää

        perustaa Uudenmaan liittoon uuden vakinaisen yhteysjohtajan viran. Yhteysjohtajan tehtävä on johtaa Yhteiskuntasuhteet -tukiyksikköä.

        että viran kelpoisuusehdot ovat ylempi korkeakoulututkinto, käytännössä osoitettu johtamiskokemus sekä erinomainen suomen ja englannin kielen taito ja tyydyttävä ruotsin kielen taito,

        tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Esittelijä:

 maakuntajohtaja Tuija Telén

 

Lisätiedot:

 Vastuujohtaja Liisa Isokangas