RSS-linkki
Kokousasiat:https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maakuntahallitus
Esityslista 06.10.2025/Asianro 125
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Evästyskeskustelu: Vuoden 2026 talousarviovalmistelun lähtökohdat
Maakuntahallitus 06.10.2025
440/02.01.00/2025
Tiivistelmä
Maakuntahallitus käy evästyskeskustelun Uudenmaan liiton talousarviovalmistelun lähtökohdista vuodelle 2026.
Selostus
Uudenmaan liiton talousarviovalmistelua ohjaa maakuntahallitus ja talousarviosta päättää maakuntavaltuusto maakuntahallituksen esityksestä. Hyväksyttyyn talousarvioon perustuvasta käyttösuunnitelmasta päättää hallintosäännön mukaan maakuntajohtaja.
Osana talousarviovalmisteuprosessia Uudenmaan liitto lähetti jäsenkunnilleen ns. kuntakirjeen 26.6.2025. Vuosittaisessa kuntakirjeessä kerrotaan suunniteltu talouden raami tulevalle vuodelle ja pyydetään jäsenkuntia antamaan siitä lausunto.
Kuntakirjeessä esitetty talouden raami perustuu siihen, että taloussuunnitelmakaudella (2026-2028) jatketaan Uudenmaan liiton talouden ja toiminnan painopisteiden tarkastelua sekä tarkkaa taloudenpitoa (tasapainotus 2024-2028). Toiminnassamme keskitymme lakisääteisiin tehtäviin sekä strategisten tavoitteiden toteuttamiseen.
Kuntakirjeessä ei esitetty maksuosuuksien yhteisummaan korotuksia vuodelle 2026. Jäsenkuntien maksuosuudet määräytyvät väkiluvussa tapahtuneen kehityksen perusteella, joten yksittäisten kuntien kohdalla muutosprosentit poikkeavat toisistaan.
Kunnilla on ollut mahdollisuus esittää näkemyksensä talouden raamista 30.9.2025 mennessä. Maakuntajohtaja esittelee kokouksessa talousarviovalmistelun aikataulua, lähtökohtia ja valmistelutilannetta.
Asian tausta
Kuntien jäsenmaksuosuuksien kokonaiskertymää pudotettiin vuodelle 2021 väliaikaisesti COVID-19 -pandemian johdosta 5% (-403 495 €) vuoden 2020 tasosta. Maksuosuuskertymä on pidetty vuosina 2021-2025 tällä alennetulla tasolla.
Alennetut jäsenmaksuosuudet ovat tarkoittaneet tarkkaa taloudenpitoa Uudenmaan liiton toiminnassa. Uudenmaan liitossa on tehty ratkaisuja, jotka ovat tuoneet kustannustehokkuutta liiton toimintaan. Viime vuosina inflaatio on nostanut muun muassa it-palvelujen ja muiden palvelujen hintoja. Saman aikaisesti palkkoihin on tullut työehtosopimuksissa sovittuja korotuksia. Tämä kustannusten nousu on saatu katettua ilman jäsenmaksujen palauttamista vuoden 2020 tasolle sopeuttamalla Uudenmaan liiton toimintaa muilta osin.
Esittelijän päätösesitys:
Maakuntahallitus käy evästyskeskustelun ja ohjaa Uudenmaan liiton talousarvion jatkovalmistelua vuodelle 2026.
Esittelijä:
maakuntajohtaja Tuija Telén
Lisätiedot:
Vastuujohtaja Tuija Telén
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |