Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 23.02.2026/Pykälä 17


 

Kokouksen järjestäytyminen

Maakuntahallitus 23.02.2026 § 17  

    

 

 

 

Esittelijän päätösesitys 

Maakuntahallitus

    päättää todeta kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi,

    toteaa, että kyseessä on maakuntavaltuuston 2.9.2025 § 19 hyväksymän perussopimuksen soveltamisohjeen mukainen strategisesti merkittävä kokous, johon on kutsuttu puhe- ja läsnäolo-oikeudella kehyskuntia edustavat varajäsenet,

    valitsee kaksi pöytäkirjantarkastajaa (Pekka Laine ja Frida Sigfrids).

 

Kokouksen päättymisen jälkeen maakuntahallitus saa henkilöstön edustajien ajankohtaiset terveiset. Tälle tapaamiselle on varattu aikaa noin puoli tuntia.

 

Esittelijä:

 maakuntajohtaja Tuija Telén

 

Päätös:

Maakuntahallitus

    päätti todeta kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi,

    totesi, että kyseessä on maakuntavaltuuston 2.9.2025 § 19 hyväksymän perussopimuksen soveltamisohjeen mukainen strategisesti merkittävä kokous, johon on kutsuttu puhe- ja läsnäolo-oikeudella kehyskuntia edustavat varajäsenet,

    valitsi pöytäkirjantarkastajiksi Pekka Laineen ja Silvia Modigin.