RSS-linkki
Kokousasiat:https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maakuntahallitus
Esityslista 15.06.2026/Asianro 86
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen (AKKE) -rahoitushaun avaaminen
Maakuntahallitus 15.06.2026
218/07.00.03.01/2026
Selostus
Eduskunta on myöntänyt joulukuussa 2025 valtiovarainvaliokunnan mietinnön VaVM 29/2025 vp (10.12.2025) perusteella valtion vuoden 2026 talousarvion momentille 32.30.40 (Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman
tukeminen, siirtomääräraha 3 v.) lisättyä määrärahaa 200 000 euroa kohdennettuna nuorten työllistymistä edistävän mobiilisovelluksen kehittämiseen. Momentin kirjausta tarkennetaan lisätalousarvion käsittelyssä kesäkuussa 2026. Määräraha kohdennetaan Espoon kaupungille eduskunnan ns. joululahjarahana.
Työ- ja elinkeinoministeriö tulee myöhemmin antamallaan päätöksellä osoittamaan määrärahan alueiden kehittämisestä ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan toimeenpanosta annetun lain (756/2021) 6 §:n 2 momentin mukaisena aluekehittämisviranomaisena toimivalle Uudenmaan liitolle edelleen jaettavaksi Espoon kaupungille.
Maakuntahallitukselle esitetään, että se päättää avata Espoon kaupungille suunnatun nuorten työllisyyttä edistävän mobiilisovellushankkeen AKKE-rahoitushaun ehdollisena. Ehdollisuus on riippuvainen valtion talousarviopäätöksestä. Järjestely mahdollistaa toteuttajien rahoitushakemusten jätön ja hankkeen toteuttamisen aloittamisen. Valtionavustuksen sääntöjen mukaisesti toteuttajien kulut ovat tukikelpoisia siitä alkaen, kun rahoitushakemus on jätetty rahoittajalle.
Rahoitushakemus käsitellään ja rahoituspäätökset tehdään vasta, kun myöntövaltuus on saatu ministeriöltä. Haku avataan Uudenmaan liiton sähköisessä asiointipalvelussa 16.6.2026 ja se sulkeutuu 26.6.2026 klo 12.00.
Maakuntahallitukselle esitetään kansallisen ohjelman määrärahan käyttöä koskevan päätösvaltansa delegointia tämän AKKE-haun rahoituspäätösten osalta maakuntajohtajalle. Delegoinnin mahdollistama joustavampi päätöksentekoaikataulu tukee hankkeen toteutuksen mahdollisimman nopeaa aloitusta.
Esittelijän päätösesitys:
Maakuntahallitus päättää
- avata Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen (AKKE) rahoitushaun yllä selostusosassa kuvatulla tavalla,
- delegoida rahoituspäätösten päätösvallan tämän rahoitushaun osalta maakuntajohtajalle,
- tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Esittelijä:
maakuntajohtaja Tuija Telén
Lisätiedot:
Vastuujohtaja Eero Venäläinen
Asiantuntijat Johanna Loima, Outi Ervasti
| Edellinen asia | Seuraava asia | |