Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakunnan yhteistyöryhmä
Pöytäkirja 28.05.2021/Pykälä 24


 

Uudenmaan kriisirahoitushankkeiden toteutuksen ja vaikuttavuuden evaluointi

 

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö 18.05.2021 § 32 

 

Tiivistelmä

Uudenmaan liitto avasi 7.4.2020 alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman määrärahan haun Uudenmaan kriisirahoitus (UKRI) -nimisenä koronaepidemian vaikutusten lieventämiseen ja niistä toipumiseen. Hakemuksia saatiin liki 50 ja rahoitusta myönnettiin 13 hankkeelle yhteensä reilut miljoona euroa. Summa muodostui TEM:in myöntämästä maakuntien omaehtoisen kehittämisen määrärahasta 650 000 euroa ja Uudenmaan liiton omasta budjetista myönnetystä lisämäärärahasta 366 300 euroa. ?

 

Uudenmaan liitto kilpailutti ulkopuolisen arvioitsijan evaluoimaan Uudenmaan kriisirahoitushankkeiden toteutusta ja vaikuttavuutta.  Arvioinnin toteuttaa Gaia Consulting Oy aineistoanalyysin, haastattelujen, itsearvioinnin ja asiantuntija-analyysin keinoin ajalla 1.12.2020 -30.6.2021. Vaikuttavuusarvioinnin perusteella rahoitetut hankkeet pääosin saavuttivat niille asettamansa tavoitteet ja saivat hyvää palautetta kohderyhmiltään. Uudenmaan kriisirahoituksen voidaan todeta vaikuttaneen positiivisesti alueen yritysten koronakriisistä selviytymiseen.

 

Eero Venäläinen esittelee asian.

 

Päätösesitys:

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö esittää, että maakunnan yhteistyöryhmä merkitsee saadun selvityksen tiedoksi.

 

 

Asian käsittely:

 Juha Eskelinen esitteli selvityksen toimeenpanoa ja sisältöä.

 

Päätös:

 Merkittiin esitys tiedoksi.

Lisätiedot:

 Eero Venäläinen, p. 040 525 1944

 

 

Maakunnan yhteistyöryhmä 28.05.2021 § 24  

    

 

Selostus

Eero Venäläinen esittelee selvityksen.

 

Päätösesitys:

Maakunnan yhteistyöryhmä päättää merkitä selvityksen tiedoksi.

 

Asian käsittely:

Eero Venäläinen ja vanhempi asiantuntija Anna Kortesoja Gaia Consultingista esittelivät evaluoinnin.

 

Päätös:

 Maakunnan yhteistyöryhmä merkitsi selvityksen tiedoksi.

 

Lisätiedot:

 Vastuujohtaja Juha Eskelinen

 Asiantuntija Eero Venäläinen