Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 14.06.2021/Pykälä 71


 

Kokouksen järjestäytyminen

Maakuntahallitus 14.06.2021 § 71  

    

 

Päätösesitys: 

Maakuntahallitus

-    päättää todeta kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi,

-    toteaa, että kyseessä on maakuntavaltuuston 29.8.2017 § 23 hyväksymän perussopimuksen soveltamisohjeen mukainen strategisesti merkittävä kokous, johon on kutsuttu puhe- ja läsnäolo-oikeudella kehyskuntia edustavat varajäsenet,

-    valitsee kaksi pöytäkirjan tarkastajaa (Laura Rissanen, Sanna Vesikansa).

 

Asian käsittely:

Maakuntahallituksen 1. varapuheenjohtaja Timo Juurikkala avasi kokouksen. Merkittiin tiedoksi selostettavina asioina:

-         Etelä-Suomen EAKR-hankehaku 22.2.-31.3.2021. Uudenmaan kehyksestä rahoitettavat hankkeet. Selostuksen antoi erityisasiantuntija Hanna Laaksonen. 

-         Maakuntavaltuuston ja -hallituksen yhteistyön ja toiminnan käytännön kehittäminen. Selostuksen antoi hallintojohtaja Inka Tikkanen  

 

Päätös: 

Maakuntahallitus

-    päätti todeta kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi,

-    totesi, että kyseessä oli maakuntavaltuuston 29.8.2017 § 23 hyväksymän perussopimuksen soveltamisohjeen mukainen strategisesti merkittävä kokous, johon oli kutsuttu puhe- ja läsnäolo-oikeudella kehyskuntia edustavat varajäsenet,

-    valitsi Laura Rissasen ja Sanna Vesikansan pöytäkirjantarkastajiksi.