RSS-linkki
Kokousasiat:https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maakuntahallitus
Pöytäkirja 25.10.2021/Pykälä 129
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Vaalien valmistelutoimikunta: varapuheenjohtajan vaihtuminen
Maakuntahallitus 25.10.2021 § 129
113/00.04.05/2021
Tiivistelmä
Vaalien valmistelutoimikunnan kokoonpanon tulee heijastaa kuntavaalien tulosta Uudellamaalla. Siksi toimikunnan kokoonpano on aiheellista muuttaa kuntavaalien 2021 tulosta vastaavaksi siten, että uudeksi varapuheenjohtajaksi nimetään Uudenmaan Sosialidemokraattien edustaja.
Selostus
Kuntavaalien 16.6.2021 vahvistetun tuloksen mukaisesti puolueiden suu-ruusjärjestys Uudenmaan maakunnassa on vaihtunut edellisiin kuntavaa-leihin verrattuna. Nyt toiseksi suurin puolue on Suomen Sosialidemokraat-tinen puolue aiemman Vihreän liiton sijaan. Vaalien valmistelutoimikunnan kokoonpanon on syytä heijastaa kuntavaalien tulosta Uudellamaalla.
Uudenmaan maakuntavaltuuston sosialidemokraattinen valtuustoryhmä on kokouksessaan 5.10.2021 ehdottanut, että vaalien valmistelutoimikunnan varapuheenjohtajaksi nimetään toimikunnan jäsenten keskuudesta kuntavaalien tuloksen mukaisesti Uudenmaan Sosialidemokraatit ry:n toiminnanjohtaja Jouni Gustafsson. Uudenmaan Vihreiden toiminnanjohtaja Oskari Sundström jatkaa tällöin toimikunnan jäsenenä. Vastaavalla tavalla on menetelty myös vuoden 2017 kuntavaalien jälkeen.
Maakuntahallitus on nimennyt vaalien valmistelutoimikunnan toimikaudelle 2021-2024 kokouksessaan 7.12.2020 § 132. Puheenjohtajaksi on nimetty suurimman ryhmän edustaja ja varapuheenjohtajaksi toiseksi suurimman ryhmän edustaja.
Tämän jälkeen toimikuntaan voidaan tehdä jäsen- ja varajäsenmuutoksia piirijärjestöiltä tulleiden esitysten perusteella.
Tämänhetkinen kokoonpano:
Jäsen | Alue, puolue | Varajäsen | Alue, puolue |
Janne Pesonen, pj. | Uusimaa, kok | Sanna Hämäläinen | Helsinki, kok |
Jouni Gustafsson vpj. 25.10.2021 lähtien | Uusimaa, sdp | Tuomas Finne | Helsinki, sdp |
Oskari Sundström, vpj. 25.10.2021 saakka | Uusimaa, vihr | Anna Hyödynmaa | Helsinki, vihr |
Jari Immonen | Uusimaa, ps | Jarmo Keto | Helsinki, ps |
Jenny Vilén | Uusimaa, rkp | Anna Strömberg | Helsinki, rkp |
Toni Asikainen | Uusimaa ja Helsinki, vas | Mika Mäkelä | Uusimaa ja Helsinki, vas |
Joonas Salmi | Uusimaa, kesk | Noora Juvonen | Helsinki, kesk |
Vaalien valmistelutoimikunnan jäsenille maksetaan kokouspalkkiot Uudenmaan liiton palkkiosäännön mukaan.
Päätösesitys:
Maakuntahallitus päättää nimetä maakunnan toiseksi suurimman ryhmän
edustajan, Jouni Gustafssonin vaalien valmistelutoimikunnan
varapuheenjohtajaksi.
Päätös:
Maakuntahallitus päätti esityksen mukaan.
Lisätiedot:
Vastuujohtaja Inka Tikkanen
Asiantuntija Janne Tamminen
Täytäntöönpano:
Päätösote: uusi vpj
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |