RSS-linkki
Kokousasiat:https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maakuntahallitus
Pöytäkirja 25.10.2021/Pykälä 131
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
![]() |
Liite 1 | Osavuosikatsaus 3 2021 |
Osavuosikatsaus 3/2021
Maakuntahallitus 26.04.2021 § 52
Tiivistelmä
Uudenmaan liiton vuoden 2021 ensimmäisessä osavuosikatsauksessa esitetään vuosille 2021-2023 hyväksytyn toiminta- ja taloussuunnitelman toteutumista tammi-maaliskuun ajalta.
Tarkastelujakson aikana liiton talous on toteutunut suunnitellusti eikä merkittäviä poikkeamia talousarvioon nähden ole. Koronapandemian vaikutus näkyy edelleen matkustus-, majoitus- ja ravitsemuspalveluissa, joihin ei ole kohdentunut kustannuksia tammi-maaliskuun aikana ollenkaan. Maakuntahallitukselle esitetään, että se päättää merkitä osavuosikatsauksen 1/2021 tiedoksi.
Asian tausta
Maakuntavaltuusto hyväksyi joulukuussa 2020 liiton talousarvion vuodelle 2021 ja toiminta- ja taloussuunnitelman vuosille 2021-2023.
Uudenmaan liiton sisäisen valvonnan ohjeessa edellytetään, että maakuntajohtajan on vähintään kolmen kuukauden välein annettava raportti maakuntahallitukselle toiminta- ja taloussuunnitelman toteutumisesta.
Osavuosikatsausraportoinnin käytännön menettelynä on, että
- 31.3. ja 30.9. tilanteista annettava katsaus sisältää keskeiset talouden tunnusluvut
- 30.6. ja 31.12. tilanteista annettava katsaus sisältää edellisen kohdan lisäksi yksityiskohtaisemman raportoinnin toiminnan toteutumisesta
Päätösesitys:
Maakuntahallitus päättää merkitä tiedoksi vuoden 2021 ensimmäisen osavuosikatsauksen.
Päätös:
Esityksen mukaan.
Lisätiedot:
Vastuujohtaja Inka Tikkanen
Asiantuntija Jukka Hynninen
Maakuntahallitus 19.08.2021 § 104
Tiivistelmä
Uudenmaan liiton vuoden 2021 toisessa osavuosikatsauksessa esitetään vuosille 2021-2023 hyväksytyn toiminta- ja taloussuunnitelman toteutumista tammi-kesäkuun ajalta.
Tarkastelujakson aikana liiton toiminta toteutui suunnitellusti. Myös talous on yleisesti ottaen toteutunut suunnitellusti. Koronapandemian vaikutus näkyy edelleen matkustus-, majoitus- ja ravitsemuspalveluissa joihin ei ole kohdentunut kustannuksia. Henkilöstön etätyöskentely on vaikuttanut myös siihen että kuluja on ennakoitua vähemmän tarvikkeiden ja tavaroiden hankinnoissa. Maakuntahallitukselle esitetään, että se päättää merkitä osavuosikatsauksen 2/2021 tiedoksi.
Asian tausta
Maakuntavaltuusto hyväksyi joulukuussa 2020 liiton talousarvion vuodelle 2021 ja toiminta- ja taloussuunnitelman vuosille 2021-2023.
Uudenmaan liiton sisäisen valvonnan ohjeessa edellytetään, että maakuntajohtajan on vähintään kolmen kuukauden välein annettava raportti maakuntahallitukselle toiminta- ja taloussuunnitelman toteutumisesta.
Osavuosikatsausraportoinnin käytännön menettelynä on, että
- 31.3. ja 30.9. tilanteista annettava katsaus sisältää keskeiset talouden tunnusluvut
- 30.6. ja 31.12. tilanteista annettava katsaus sisältää edellisen kohdan lisäksi yksityiskohtaisemman raportoinnin toiminnan toteutumisesta
Päätösesitys:
Maakuntahallitus päättää merkitä tiedoksi vuoden 2021 toisen osavuosikatsauksen.
Päätös:
Esityksen mukaan.
Lisätiedot:
Vastuujohtaja Inka Tikkanen
Asiantuntija Jukka Hynninen
Maakuntahallitus 25.10.2021 § 131
328/02.01.01.00/2021
Tiivistelmä
Uudenmaan liiton vuoden 2021 kolmannessa osavuosikatsauksessa esitetään vuosille 2021-2023 hyväksytyn toiminta- ja taloussuunnitelman toteutumista tammi-syyskuun ajalta.
Koronapandemian vaikutus näkyy edelleen matkustus-, majoitus- ja ravitsemuspalveluissa, joihin ei ole juurikaan kohdentunut kustannuksia tammi-syyskuun aikana. Tarkastelujakson aikana liiton talous on muutoin toteutunut suunnitellusti eikä merkittäviä poikkeamia talousarvioon nähden ole.
Maakuntahallitukselle esitetään, että se päättää merkitä osavuosikatsauksen 3/2021 tiedoksi.
Asian tausta
Maakuntavaltuusto hyväksyi joulukuussa 2020 liiton talousarvion vuodelle 2021 ja toiminta- ja taloussuunnitelman vuosille 2021-2023.
Uudenmaan liiton sisäisen valvonnan ohjeessa edellytetään, että maakuntajohtajan on vähintään kolmen kuukauden välein annettava raportti maakuntahallitukselle toiminta- ja taloussuunnitelman toteutumisesta.
Osavuosikatsausraportoinnin käytännön menettelynä on, että
- 31.3. ja 30.9. tilanteista annettava katsaus sisältää keskeiset talouden tunnusluvut
- 30.6. ja 31.12. tilanteista annettava katsaus sisältää edellisen kohdan lisäksi yksityiskohtaisemman raportoinnin toiminnan toteutumisesta
Päätösesitys:
Maakuntahallitus päättää merkitä tiedoksi vuoden 2021 kolmannen osavuosikatsauksen.
Päätös:
Maakuntahallitus päätti esityksen mukaan.
Lisätiedot:
Vastuujohtaja Inka Tikkanen
Asiantuntija Jukka Hynninen
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |