RSS-linkki
Kokousasiat:https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maakuntahallitus
Pöytäkirja 28.02.2022/Pykälä 25
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Ilmoitusasioita
Maakuntahallitus 28.02.2022 § 25
759/00.00.00.01/2021
Selostus
1
Maakuntavaltuuston jäsenmuutokset maakuntavaltuuston kokouksen 14.12.2021 jälkeen
Perussopimuksen 12 §:n mukaan maakuntavaltuuston jäsenten tulee olla jäsenkuntien valtuutettuja. Mikäli maakuntavaltuuston jäsen tai varajäsen menettää vaalikelpoisuutensa tai hänellä muusta syystä on peruste erota kesken toimikauden, päättää jäsenen edustama kunta eron myöntämisestä ja uuden jäsenen tai varajäsenen valitsemisesta jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Kunnan valitseman jäsenen tai varajäsenen tulee edustaa samaa ryhmää kuin jäsen, jolle ero on myönnetty.
- Helsingin kaupungin konsernijaosto on 24.1.2022 päättänyt myöntää Maarit Vieruselle (kok) eron Uudenmaan maakuntavaltuuston jäsenyydestä ja valita hänen tilalleen maakuntavaltuuston jäseneksi Mirita Saxbergin (kok) jäljellä olevaksi ajaksi toimikaudesta.
2
Ilmastorepun luovuttaminen maakuntahallitukselle
Suomen Partiolaisten Uudenmaan Partiopiiri luovuttaa kokouksen alussa maakuntahallitukselle ilmastorepun. Ilmastoreppu on hanke, joka auttaa erityisesti nuoria saamaan ilmastonmuutokseen liittyvät ideat, ajatukset, ehdotukset ja huolet kuuluviin. Kampanjalla nuoret haluavat herättää keskustelua ilmastoon ja metsään liittyvistä teemoista ja löytää ratkaisuja, joilla voimme yhdessä vaikuttaa ympäristömme tulevaisuuteen.
Ilmastorepun takana ovat nuorten lisäksi Suomen Partiolaiset sekä UPM, jotka haluavat edistää nuorten äänen kuulumista ilmastokeskustelussa.
3
MYR:ien puheenjohtajien kannanotto 26.2.2022 Venäjä-yhteistyöstä pidättäytymisestä
Merkittiin tiedoksi.
4
Uusimaa sijoittui toiseksi keskikokoisten alueiden kansainvälisten sijoitusten kohteena Financial Timesin fDiIntelligence-vertailussa
Merkittiin tiedoksi.
Päätösesitys:
Maakuntahallitus päättää merkitä tiedoksi kokouksen ilmoitusasiat.
Päätös:
Esityksen mukaan.
Lisätiedot:
Vastuujohtaja Inka Tikkanen
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |