RSS-linkki
Kokousasiat:https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maakuntahallitus
Pöytäkirja 19.04.2022/Pykälä 47
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Osavuosikatsaus 1/2022 tiedoksi
Maakuntahallitus 19.04.2022 § 47
130/02.01.01.00/2022
Tiivistelmä
Uudenmaan liiton vuoden 2022 ensimmäisessä osavuosikatsauksessa esitetään vuoden 2022 talousarvion toteutumista tammi-maaliskuun ajalta.
Tarkastelujakson aikana liiton talous on toteutunut suunnitellusti eikä merkittäviä poikkeamia talousarvioon nähden ole. Koronapandemian vaikutus näkyy edelleen matkustus-, majoitus- ja ravitsemuspalveluissa, joihin ei ole juurikaan kohdentunut kustannuksia tammi-maaliskuun aikana. Maakuntahallitukselle esitetään, että se päättää merkitä osavuosikatsauksen 1/2022 tiedoksi.
Asian tausta
Maakuntavaltuusto hyväksyi joulukuussa 2021 liiton talousarvion vuodelle 2022 ja toiminta- ja taloussuunnitelman vuosille 2022-2024.
Uudenmaan liiton sisäisen valvonnan ohjeessa edellytetään, että maakuntajohtajan on vähintään kolmen kuukauden välein annettava raportti maakuntahallitukselle toiminta- ja taloussuunnitelman toteutumisesta.
Osavuosikatsausraportoinnin käytännön menettelynä on, että
- 31.3. ja 30.9. tilanteista annettava katsaus sisältää keskeiset talouden tunnusluvut
- 30.6. ja 31.12. tilanteista annettava katsaus sisältää edellisen kohdan lisäksi yksityiskohtaisemman raportoinnin toiminnan toteutumisesta
Päätösesitys:
Maakuntahallitus päättää merkitä tiedoksi vuoden 2022 ensimmäisen osavuosikatsauksen.
Päätös:
Maakuntahallitus päätti esityksen mukaisesti.
Lisätiedot:
Vastuujohtaja Inka Tikkanen
Asiantuntija Jukka Hynninen
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |