Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 23.05.2022/Pykälä 59


 

Ilmoitusasioita

 

Maakuntahallitus 23.05.2022 § 59  

193/07.00.04.00.02/2022    

 

 

  1. Ukrainan sodan vaikutukset uusmaalaisiin toimijoihin - tilannepäivitys


Maakuntahallitukselle annettiin kokouksessa 21.3. katsaus otsikossa mainittuun asiaan. Katsausta on nyt päivitetty. Asiaa selostetaan tarkemmin kokouksessa.

 

 

  1. EU-officen vuoden 2021 toimintakertomus


Helsinki EU Officen toiminnasta on laadittu erillinen kertomus, jossa esitellään tarkemmin sen vuoden 2021 toimintaa ja tuloksia.

 

 

  1. Uudistetut Uudenmaan liiton verkkosivut

 

Uudenmaan liitto on avannut kokonaan uudistetun uudenmaanliitto.fi-verkkosivustonsa. Uutta ovat niin käyttöliittymä, ulkoasu kuin sisällöt kolmella kielellä. Tavoitteena on ollut käyttäjäystävällinen ja saavutettava julkishallinon sivusto.

Punaisena lankana uudistustyössä on ollut tehdä mielenkiintoiset, käyttäjää palvelevat sivut, joilta tieto löytyy helposti ja joilla käyttäjän on helppo edetä. Suomen- ja ruotsinkieliset sisällöt ovat lähes samat. Englanninkielinen, suppeampi osio palvelee kansainvälisiä lukijoita, lähinnä liiton yhteistyöalueilla.

Uuden sivuston ulkoasu on modernin raikas ja kuvia on käytetty runsaasti. Maakunnan monet kasvot näyttäytyvät kuvituksessa. Toteutus antaa ylläpitäjille runsaasti mahdollisuuksia myös erilaisiin visuaalisiin nostoihin, jotka helpottavat lukijaa hahmottamaan sisältöjä. Sivut toimivat hyvin kaikilla laitteilla, myös älypuhelimissa ja tableteissa.

Uudenmaan liiton päätehtävistä alueen kehittämisen ja hankerahoituksen sekä maakuntakaavoituksen ja liikennesuunnittelun teemat ovat näkyvästi ja kattavasti esillä. Ajankohtainen ilmastotyö on tuotu rinnalle tehtäväkenttään.

Muista aluehallinnon toimijoista liiton erottava luottamushenkilöhallinto päätöksentekoelimineen on nostettu aiempaa paremmin esille. Uutena palveluna tarjolla on Uudenmaan liiton antamat lausunnot, joihin voi nyt tutustua verkossa. Luottamushenkilöt pääsevät omaan Päättäri-palveluunsa jokaisen sivun alareunassa olevasta linkistä.

Uudistettu tilastopalvelu tarjoaa Uuttamaata ja sen kuntia esittelevät luvut havainnollisina kuvioina, joista pääsee kätevästi käsiksi myös itse lukuihin. Asiantuntijakäyttöön liitto tarjoaa verkossa kartta- ja paikkatietoaineistoja.

 

 

 

 

 

Päätösesitys:

Maakuntahallitus päättää merkitä tiedoksi kokouksen ilmoitusasiat.

 

Päätös:

Maakuntahallitus päätti esityksen mukaisesti.

 

 

Lisätiedot:

 Vastuujohtaja Inka Tikkanen