Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 23.05.2022/Pykälä 55


 

Vaalien valmistelutoimikunta: jäsenmuutos

 

Maakuntahallitus 23.05.2022 § 55  

113/00.04.05/2021  

Tiivistelmä

Maakuntahallitukselle esitetään, että se päättää valita vaalien valmistelutoimikuntaan uudeksi jäseneksi RKP Uusimaan uuden toimitusjohtajan, Laura Fagerlundin Jenny Vilénin tilalle.             

 

Selostus

Vaalien valmistelutoimikunta on toimielin, joka valmistelee Uudenmaan maakuntavaltuuston ja maakuntahallituksen valintaa kuntavaalien tuloksen mukaisesti. Toimikunnalle voidaan osoittaa myös muita tehtäviä.

 

Vaalien valmistelutoimikunnan tehtävänä on valmistella Uudenmaan maakuntavaltuuston sekä maakuntahallituksen valintaa liiton perussopimuksen pohjalta. Se avustaa muun muassa suhteellisuusperiaatteen ja tasa-arvolain vaatimusten yhteensovittamisessa. Toimikunnan tulee ylläpitää vaalitilastointiin liittyviä tiedostoja. Toimikunta voi ottaa myös muita asioita käsiteltäväkseen.

 

Toimikunnan jäseniksi ja varajäseniksi on nimetty niiden puolueiden edustajat, joilla on edustus Uudenmaan maakuntahallituksessa. Pääsääntöisesti niin kutsutun virka-aseman nojalla nimettävä jäsen on Uudeltamaalta ja varajäsen Helsingistä. Käytännössä jäseniksi nimetyt ovat olleet piirijärjestöjen toiminnanjohtajia tai vastaavia tehtäviä hoitavia.

 

Maakuntahallitus on nimennyt vaalien valmistelutoimikunnan toimikaudelle 2021-2024 kokouksessaan 7.12.2020 § 132. Tämän jälkeen toimikuntaan voidaan tehdä jäsen- ja varajäsenmuutoksia piirijärjestöiltä tulleiden esitysten perusteella.

 

Tämänhetkinen kokoonpano:

 

Jäsen

Alue, puolue

Varajäsen

Alue, puolue

Janne Pesonen, pj.

Uusimaa, kok

Sanna Hämäläinen

Helsinki, kok

Jouni Gustafsson vpj.

Uusimaa, sdp

Tuomas Finne

Helsinki, sdp

Oskari Sundström, vpj.

Uusimaa, vihr

Anna Hyödynmaa

Helsinki, vihr

Jari Immonen

Uusimaa, ps

Jarmo Keto

Helsinki, ps

Jenny Vilén, Laura Fagerlund 23.5.2022 lähtien

Uusimaa, rkp

Anna Strömberg

Helsinki, rkp

Toni Asikainen

Uusimaa ja Helsinki, vas

Mari Rummukainen

Uusimaa ja Helsinki, vas

Joonas Salmi

Uusimaa, kesk

Noora Juvonen

Helsinki, kesk

 

Vaalien valmistelutoimikunnan jäsenille maksetaan kokouspalkkiot Uudenmaan liiton palkkiosäännön mukaan.

 

Päätösesitys:

Maakuntahallitus päättää

-        myöntää eron vaalien valmistelutoimikunnasta Jenny Vilénille

-        valita uudeksi jäseneksi Laura Fagerlundin.

 

Päätös:

Maakuntahallitus päätti

-        myöntää eron vaalien valmistelutoimikunnasta Jenny Vilénille

-        valita uudeksi jäseneksi Laura Fagerlundin.

 

 

 

Lisätiedot:

 Vastuujohtaja Ossi Savolainen

 Asiantuntija Janne Tamminen

 

Täytäntöönpano:

 Päätösote: uusi jäsen