Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakunnan yhteistyöryhmä
Pöytäkirja 07.10.2022/Pykälä 33


Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027, maakunnan liittojen EAKR-hankehaku ajalta 12.5.-16.6.2022; erityistavoite 1.1

 

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö 21.09.2022 § 35 

 

Tiivistelmä

Etelä-Suomen viiden maakunnan (Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme, Uusimaa ja Varsinais-Suomi) 16.6.2022 päättyneessä EAKR-hankehaussa saapui 22 Uudellemaalle kohdentuvaa hankehakemusta, joista 8 ylimaakunnallista hakemusta. Hakemukset, jotka eivät tosiasiallisesti kohdistu Uudellemaalle, vaikka hakemuksella on näin ilmoitettu, on ohjattu käsiteltäväksi niissä maakunnissa, joihin hankkeen toiminta tosiasiallisesti kohdistuu. Uudenmaan MYRS käsittelyyn eteni yhteensä 21 hakemusta, yksi hakemus hylätään yleisten valintaperusteiden perusteella. Uudenmaan liiton myöntövaltuuskehyksestä rahoitettavaksi tässä haussa esitetään kaikkiaan 14 hakemusta, joista 8 maakunnallista ja 6 ylimaakunnallista. 

 

Haussa Uudenmaan liitto haki rahoitettaviksi ja osaava Suomi 2021-2027 -Alue ja rakennepolitiikan-ohjelman toimintalinjojen 1 ja 2 ja niiden erityistavoitteiden mukaisia hankkeita: 

 

  • Toimintalinja1: Innovatiivinen Suomi
    • Erityistavoite 1.1: Tutkimus- ja innovointivalmiuksien ja kehittyneiden teknologioiden käyttöönoton parantaminen
  • Toimintalinja2: Hiilineutraali Suomi
    • Erityistavoite 2.1: Energiatehokkuustoimenpiteiden edistäminen ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen
    • Erityistavoite 2.3: Kiertotalouteen siirtymisen edistäminen

 

Haussa haettiin hankkeita, jotka tukevat alueen vihreää siirtymää sekä toteuttavat läpileikkaavasti Uusimaa-ohjelmaa, Hiilineutraali Uusimaa 2035 -tiekarttaa sekä Uudenmaan älykkään erikoistumisen strategiaa. Hankkeet vauhdittavat yritysten ja muiden sidosryhmien muutosta kohti vihreää ja digitaalista yrittäjyyttä. Rahoitettavilta hankkeilta odotetaan monipuolista elinkeinokytkentäistä yhteistyötä ja verkostotoimintaa, jolla on vahva elinkeinoelämän uudistumista vauhdittava aluekehittämisvaikutus. Haussa haettiin myös tutkimus- ja koulutussektorin sekä elinkeinoelämän yhteistyötä edistävää ja alueen elinvoimaa tukevaa kehittämistä sekä yhteen kokoavien verkostojen ja kokeiluympäristöjen vahvistamista sekä kokeilujen toteuttamista. 

Hankkeiden tulee toteuttaa Uudenmaan älykkään erikoistumisen painopisteitä: 

  • Ilmastoneutraalius  
  • Ihmisten kaupunki
  • Uudistuva teollisuus ja innovatiiviset palvelut 
  • Läpileikkaavana teemana: Resurssiviisaus

Lisäksi Uudenmaan liitto painottaa haussa Reilusti edellä - Uusimaa-ohjelman 2022-2025 painopisteitä: 

  • Ympäristöviisas Uusimaa 
  • Menestyvä Uusimaa 
  • Onnellisten Uusimaa 

 

Hakemukset on arvioitu Uudistuva ja osaava Suomi- ohjelman seurantakomitean hyväksymien valintaperusteiden mukaan. Hakemukset arvioitiin yleisten valintaperusteiden osalta Uudenmaan liiton rahoitusryhmässä. Yhden hakemuksen osalta todettiin, ettei hakemus täytä yleisiä valintaperusteita, eikä tästä syystä arvioitu pidemmälle. Yleiset valintaperusteet ovat EU- ja kansalliseen lainsäädäntöön perustuvia vaatimuksia. Mikäli jokin yleinen valintakriteeri ei täyty, hanke ei voi saada rahoitusta. Hankehakemuksista 21 eteni erityisten valintaperusteiden mukaiseen pisteytykseen. Hakemuksen tuli arvioinnissa saada vähintään puolet erityistavoitteen maksimipistemäärästä tullakseen rahoitetuksi tästä hausta.

 

Uudenmaan liiton arviointikokoukset pidettiin 16.8.2022 (yleiset valintaperusteet), 23.8.2022 (erityistavoite 1.1) ja 24.8.2022 (erityistavoitteet 2.1 ja 2.3).  Arvioitavista hakemuksista hyväksyttäväksi tässä haussa esitetään 14 hakemusta ja loppuja 8 hakemusta esitetään hylättäväksi.

 

Toimintalinjan 1 erityistavoitteeseen 1.1 Tutkimus- ja innovointivalmiuksien ja kehittyneiden teknologioiden käyttöönoton parantaminen saapui 15 Uudellemaalle kohdentuvaa hakemusta, joista 7 ylimaakunnallista hakemusta. Hakemuksista hyväksyttäväksi esitetään 9 hakemusta ja hylättäväksi 6 hakemusta, joista yksi yleisten valintaperusteiden perusteella.

 

Esitetään hyväksyttäväksi:

Hyväksyttäväksi esitetään hakemuksia (9 kpl):

 

Toimintalinjan 1 erityistavoitteesta 1.1 esitetään hyväksyttäväksi hakemuksia:

R-00246 Carbon Busters

(Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy, Ilmatieteen Laitos)

 

R-00027 F3 - Films for future

(Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy, Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT)

 

R-00081 Kotimaiset bioraaka-aineet terveys- ja hyvinvointituotteissa (FarKos)

(Hämeen ammattikorkeakoulu Oy, Helsingin Yliopisto, Laurea-ammattikorkeakoulu Oy)

 

R-00048 PilotGreen - Vihreän infran kokeiluympäristöt

(Forum Virium Helsinki Oy, Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy, Lab-ammattikorkeakoulu Oy)

 

R-00124 Urban&Local - Tulevaisuuden kestävä ruokaekosysteemi

(Forum Virium Helsinki Oy, Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy, Vantaan kaupunki, Perho Liiketalousopisto Oy, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy)

 

R-00004 NUOTTA - asiakaslähtöinen palveluinnovointi digitalisoituvassa toimintaympäristössä

(Teknologiakeskus TechVilla Oy, Hämeen ammattikorkeakoulu Oy)

 

400777 AI Health

(Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy)

 

R-00001 Digipurku - Digitaaliset ratkaisut rakennusten purkamisessa

(Green Net Finland ry, Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy, Suomen ympäristöopisto SYKLI Oy, Hämeen ammattikorkeakoulu Oy)

 

R-00169 VALUE - Vantaan alueellinen ennakointimalli

(Vantaan kaupunki, Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy, Laurea-ammattikorkeakoulu Oy)

 

Esitetään hylättäväksi:

 

Toimintalinjan 1 erityistavoitteesta 1.1. esitetään hylättäväksi hakemukset:

R-00164 CoTwin - Rakentamisen yhteensovitettu toteumamalli

(Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy, Aalto-korkeakoulusäätiö sr, Maanmittauslaitos)

 

400007 Kilpilahti - teollisen ilmastotyön edelläkävijä

(Posintra Oy)

 

400912 Hyte-kasvurinki

(Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy)

 

R-00209 VICO - Virtuaaliteknologioiden kehittäminen ja hyödyntäminen strategisessa yhteistyössä

(Hämeen ammattikorkeakoulu Oy, Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy, Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy, Aalto-korkeakoulusäätiö sr)

 

400915 Hyte-kasvurinki (investointihanke hakemukseen 400912 liittyen)

(Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy)

 

Hylätään, koska yksi tai useampi yleisistä valintaperusteista ei täyty:

 

R-00106 TEKOPRO - Tekoälyn käyttö ennaltaehkäisevässä kotihoidon palveluprosessissa

(Laurea-ammattikorkeakoulu Oy, Vivago Oy, Hämeen ammattikorkeakoulu Oy, Seniortek Oy)

 

Päätösesitys:

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö päättää puoltaa rahoitettavaksi hankkeita esityksen mukaisesti.  Lisäksi maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö päättää olla puoltamatta hankkeita rahoitettavaksi esityksen mukaisesti.

 

Asian käsittely:

 Hanna Laaksonen esitteli asian.

 

Päätös:

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö puoltaa seuraavia

hankkeita:

 

R-00246 Carbon Busters

(Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy, Ilmatieteen Laitos)

R-00027 F3 - Films for future

(Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy, Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT)

R-00081 Kotimaiset bioraaka-aineet terveys- ja hyvinvointituotteissa (Far-Kos)

(Hämeen ammattikorkeakoulu Oy, Helsingin Yliopisto, Laurea-ammattikorkeakoulu Oy)

R-00048 PilotGreen - Vihreän infran kokeiluympäristöt

(Forum Virium Helsinki Oy, Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy, Lab-ammattikorkeakoulu Oy)

R-00124 Urban&Local - Tulevaisuuden kestävä ruokaekosysteemi

(Forum Virium Helsinki Oy, Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy, Vantaan kaupunki, Perho Liiketalousopisto Oy, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy)

R-00004 NUOTTA - asiakaslähtöinen palveluinnovointi digitalisoituvassa toimintaympäristössä

(Teknologiakeskus TechVilla Oy, Hämeen ammattikorkeakoulu Oy)

400777 AI Health

(Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy)

R-00001 Digipurku - Digitaaliset ratkaisut rakennusten purkamisessa

(Green Net Finland ry, Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy, Suomen ympä-ristöopisto SYKLI Oy, Hämeen ammattikorkeakoulu Oy)

R-00169 VALUE - Vantaan alueellinen ennakointimalli

(Vantaan kaupunki, Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy, Laurea-ammattikorkeakoulu Oy)

 

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö ei puolla seuraavia

hankkeita: 

R-00164 CoTwin - Rakentamisen yhteensovitettu toteumamalli

(Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy, Aalto-korkeakoulusäätiö sr, Maanmit-tauslaitos)

400007 Kilpilahti - teollisen ilmastotyön edelläkävijä

(Posintra Oy)

400912 Hyte-kasvurinki

(Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy)

R-00209 VICO - Virtuaaliteknologioiden kehittäminen ja hyödyntäminen strategisessa yhteistyössä

(Hämeen ammattikorkeakoulu Oy, Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy, Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy, Aalto-korkeakoulusäätiö sr)

400915 Hyte-kasvurinki (investointihanke hakemukseen 400912 liittyen)

(Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy)

 

Maakunnan yhteistyöryhmä sihteeristö hylkää seuraavat hankkeet, koska yksi tai useampi yleisistä valintaperusteista ei täyty:

R-00106 TEKOPRO - Tekoälyn käyttö ennaltaehkäisevässä kotihoidon pal-veluprosessissa

(Laurea-ammattikorkeakoulu Oy, Vivago Oy, Hämeen ammattikorkeakoulu Oy, Seniortek Oy)

 

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö esittää, että hanke R-00027 F3 -  Films for future (Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy, Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT) esitellään maakunnan yhteistyöryhmälle, ja esitettää,  että maakunnan yhteistyöryhmä antaa hankkeelle sitovan puoltavan lausunnon

 

Lisätiedot:

 Vastuujohtaja Juha Eskelinen

 Asiantuntija erityisasiantuntija Hanna Laaksonen (040 574 8930)

 

 

Maakunnan yhteistyöryhmä 07.10.2022 § 33  

254/07.00.02.01/2022  

 

Selostus

Maakunnan yhteistyöryhmä käsittelee rahoituksen myöntävän ministeriön, sen hallinnonalan viranomaisen tai muun toimijan taikka Uudenmaan liiton valmistelemia aluekehittämisen kannalta merkittäviä hankkeita ja antaa niistä lausunnon rahoituksen myöntävälle taholle, jos käsiteltävä hanke liittyy laajaan hankekokonaisuuteen, johon haetaan rahoitusta usealta viranomaiselta, ja muulloinkin, mikäli ohjelmien toteutusta linjatakseen rahoittajataho, yhteistyöryhmän sihteeristön puheenjohtaja tai joku yhteistyöryhmän puheenjohtajista sitä esittää. (Maakunnan yhteistyöryhmän työjärjestys §4)

 

Tutkimusprofessori Ali Harlin esittelee asian.

 

Päätösesitys:

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö esittää, että hanke R-00027 F3 - Films for future (Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy, Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT) esitellään maakunnan yhteistyöryhmälle, ja esitetään, että maakunnan yhteistyöryhmä antaa hankkeelle sitovan puoltavan lausunnon.

 

Asian käsittely:

Elin Blomqvist-Valtonen, Outi Ervasti, Maarit Haataja, Ulla Kaukola, Harriet Lonka, Isabel Pinto-Seppä ja Sanna Katri-Rautava poistuivat esteellisinä asian käsittelyn ajaksi.

Hanna Laaksonen esitteli asian.

Todettiin, että tutkimusprofessori Ali Harlin esittelee F3 Films for Future -hankkeen seuraavassa MYR:n kokouksessa.

 

Päätös:

 Päätösesityksen mukaan.