Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö
Pöytäkirja 21.09.2022/Pykälä 40


Yhteenveto valtakunnallinen rahoitus kevät 2022

 

ESR toimintalinja 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus -haku (Kestävää kasvua ja työtä ohjelma 2014-2020)

 

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö 21.09.2022 § 40  

8/00.04.04/2022  

 

Tiivistelmä

Hämeen ELY-keskuksen haku Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman toimintalinjalle 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus päättyi 8.4.2022. Käytettävissä oli valtakunnallisista ESR -ohjelmista käyttämättä jäänyttä rahoitusta. Hakuun saapui 14 hakemusta, joista kahdeksan täytti yleiset valintakriteerit. Näistä kolme hakemusta kohdistui Uudellemaalle. Liitteenä yhteenveto käsitellyistä hakemuksista.

 

Tästä hausta valittiin rahoitettavaksi Uudenmaan alueella toimivia hankkeita seuraavasti:

 

Erityistavoite 6.1. Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymisen edistäminen

S22845 Luovat metaversumeissa LUME,  ESR 76 775 €

S22877 Re:Connect - Opintojen jälkeen työelämään, ESR 94 679 €

 

Erityistavoite 7.1 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantaminen

S22847 PUHTIA - kohti digitaalista työhyvinvointia, ESR 105 280 €

 

 

Päätösesitys:

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö puoltaa esitettyjä hankkeita rahoitettavaksi.

 

Asian käsittely:

 Juho Wuorinen esitteli asian.

 

Päätös:

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö puoltaa esitettyjä hankkeita

rahoitettavaksi:

 

Erityistavoite 6.1. Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa

olevien työllistymisen edistäminen

S22845 Luovat metaversumeissa LUME,  ESR 76 775 €

S22877 Re:Connect - Opintojen jälkeen työelämään, ESR 94 679 €

Erityistavoite 7.1 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantaminen

S22847 PUHTIA - kohti digitaalista työhyvinvointia, ESR 105 280 €

 

 

Lisätiedot:

 Vastuujohtaja Juha Eskelinen

 Asiantuntija Niina Lamberg