Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 27.03.2023/Pykälä 38


 

Uudenmaan ja Zhejiangin maakuntien välisen yhteistyön tilannekatsaus

 

Maakuntahallitus 27.03.2023 § 38  

661/07.00.04.09.02/2021  

 

Tiivistelmä

Uudenmaan maakunnalla on ollut yhteistyösopimus Zhejiangin maakunnan kanssa vuodesta 2019 lähtien. Kumppanuusmaakunta-ajattelua ja Kiina-yhteistyötä on vahvistettu palkkaamalla vuoden 2021 lopussa osa-aikainen, määräaikainen työntekijä Hangzhouhun. Maakuntahallitus päättää merkitä Uudenmaan ja Zhejiangin maakuntien välisen yhteistyön tilannekatsauksen tiedoksi.

Selostus

Kiinassa tehtävän yhteistyön tausta ja tarkoitus

 

Uudenmaan liitto on allekirjoittanut 28.2.2019 yhteistyösopimuksen Zhejiangin maakunnan kanssa. Yhteistyösopimuksen painopisteinä on innovaatio, kauppa, koulutus, kulttuuri ja matkailu. Myöhemmin myös vihreä siirtymä on nostettu yhteistyön painopisteeksi.

 

Kiinassa tehtävän työn tavoitteena on edistää liiton strategiaa kehittämällä Kiina-Suomi (ja EU) -yhteistyötä. Tavoitteena on luoda lisäarvoa Uudenmaan liitolle ja sen kumppaneille, tuottaa tietoa, vahvistaa olemassaolevia  ja luoda uusia verkostoja. Konkreettisen projektien ja yhteistyön jalkauttamista tuetaan Kiinassa paikallisesti. Kiinassa tehdään Uudenmaan tavoitteitta tukevaa edustamista ja luodaan suhteita. Kiinasta toimitetaan strategisia mahdollisuuksia ja yhteistyötä edistävää tietoa Uudenmaan liitolle ja sen kumppaneille.

 

Kiinassa työskentelevän erityisasiantuntijan työsuhde

 

Uudenmaan liiton palveluksessa työskentelee Kiinassa yksi 50%:n työaikaa tekevä erityisasiantuntija. Erityisasiantuntijan määräaikainen työsuhde alkoi 1.10.2021 ja on voimassa 31.12.2023 asti. Henkilön toimipaikka on määritelty työsopimuksessa Hangzhouhun (Zhejiangin pääkaupunki).

 

Henkilön työsuhteessa sovelletaan Suomen työlainsäädäntöä, kunnallista yleistä virka- ja työehtosopimusta sekä liiton palkkausjärjestelmää. Eduista ja kulujen korvauksista on sovittu erikseen työsopimuksessa.

 

Liiton palveluksessa Kiinassa työskentelevän erityisasiantuntijan työsuhteeseen liittyvien työnantajavelvoitteiden erityispiirteet on selvitetty ja viranomaisyhteistyö hoidettu Kiinassa ja Suomessa toimivan kumppanin kanssa yhteistyössä.

 

 Yhteistyön tulokset

 

Yhteistyön tuloksista raportoidaan kuukausittain maakuntajohtajalle.

 

Yhteenveto vuoden 2022 tuloksista

-        Luotiin läheiset suhteet keskeisten Zhejiangin sidosryhmien kanssa. Kiinassa hallinto on tärkeä ja on vaikea jalkauttaa yhteistyötä ilman sen tukea. Toteutuneet yhteistyötapaamiset: 12 tapaamista Zhejiangin maakunnan kv-osaston kanssa, 4 teknologiaosaston, 2 kauppaosaston kanssa sekä 6 tapaamista hallinnon alla olevien kauppakamarien kanssa. Lisäksi tavattiin Hangzhoun kaupungin kv- ja kauppaosastoja yhteensä 8 kertaa ja vierailtiin viereisessä Shanghain talouskeskuksessa 8 kertaa.

-        Suomen konsulaatin ja lähetystön edustajia tavattiin 12 kertaa ja luotiin läheiset suhteet suurlähettiläs Leena-Kaisa Mikkolan lisäksi uuden pääkonsulin Anu Vuori-Kinkerin kanssa.

-        Paikallisen työntekijän toimesta Uusimaa on päässyt neuvottelemaan Team Finlandin ydinosaajien ja suunnittelijoiden kanssa sekä laajentamaan verkostoaan Covid-rajoituksista huolimatta. Yhteistyötä on tehty muun muassa Business Finlandin, FinnCham -kauppakamarien sekä Finchi -innovaatiokeskuksen kanssa.

-        Paikallinen työntekijä on ollut yhteydessä 40 uusimaalaisen yrityksen kanssa ja tarjonnut heille syvällistä tietoa ja verkostoja Zhejiangin ja Kiinan markkinoihin liittyen.

-        Merkittävin osin yhteistyön tuloksena viisi Uusimaalaista yritystä (mm. Maston ja Spectacular AI) jalkautui Kiinan markkinoille vuonna 2022.

-        Uusimaa saatiin vahvasti mukaan Kiinan merkittävimpään kauppatapahtumaan CIIE:hen, jossa maakuntajohtaja Ossi Savolainen oli pääpuhujana Zhejiangin kuvernöörin isännöimässä tapahtuman päätilaisuudessa.

 

Kiinassa tehtävästä yhteistyöstä annetaan tarkempi selostus maakuntahallituksen kokouksessa.

 

Esittelijän päätösesitys:

Maakuntahallitus päättää merkitä Uudenmaan ja Zhejiangin maakuntien välisen yhteistyön tilannekatsauksen tiedoksi.

 

Asian käsittely:

 Asian käsittelyn aikana esittelijä muutti päätösesitystään seuraavasti:

 

Maakuntahallitus päättää merkitä Uudenmaan ja Zhejiangin maakuntien välisen yhteistyön tilannekatsauksen tiedoksi. Maakuntahallitukselle tuodaan syksyn aikana tiedoksi arvio kansainvälisestä yhteistyöstä.

Päätös:

Maakuntahallitus päättää merkitä Uudenmaan ja Zhejiangin maakuntien välisen yhteistyön tilannekatsauksen tiedoksi.

 

Maakuntahallitukselle tuodaan syksyn aikana tiedoksi arvio kansainvälisestä yhteistyöstä.

 

Lisätiedot:

 Vastuujohtaja Ossi Savolainen