Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 15.05.2023/Pykälä 62


 

Maakuntajohtajan irtisanoutuminen (mv)

 

Maakuntahallitus 15.05.2023 § 62  

266/01.01.04/2023  

 

 

Tiivistelmä 

Maakuntajohtaja Ossi Savolainen on 5.5.2023 jättänyt eroilmoituksensa, jossa hän ilmoittaa irtisanoutuvansa maakuntajohtajan virasta 1.10.2024 alkaen.

 

Maakuntahallitukselle esitetään, että se päättää merkitä asian tiedoksi ja esittää maakuntavaltuustolle, että se myöntää Ossi Savolaiselle eron maakuntajohtajan virasta.

 

Selostus

Maakuntajohtaja Ossi Savolainen on 5.5.2023 jättänyt eroilmoituksensa, jossa hän ilmoittaa irtisanoutuvansa maakuntajohtajan virasta 1.10.2024 alkaen.

 

Asian tausta

 Uudenmaan liiton hallintosäännön 28§:n mukaan maakuntavaltuusto päättää maakuntajohtajan valinnasta. Hallintosäännön 32§:n mukaan palvelussuhteen irtisanomisesta päättää palvelussuuhteeseen ottanut viranomainen.

 

 Lain kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta(11.4.2003/304) 40§:n mukaan irtisanomisaika viranhaltijan irtisanoessa virkasuhteensa on vähintään kaksi kuukautta, jos viranhaltijan ottaminen kuuluu valtuustolle. Irtisanomisaika alkaa kulua sitä päivää seuraavasta päivästä, jona irtisanominen on annettu tai saatettu tiedoksi.

 

Esittelijän päätösesitys:

Maakuntahallitus päättää

-        merkitä asian tiedoksi ja

-        esittää maakuntavaltuustolle, että se myöntää Ossi Savolaiselle eron maakuntajohtajan virasta 1.10.2024 alkaen. 

 

Asian käsittely:

Maakuntajohtaja poistui esteellisenä kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Asia käsiteltiin puheenjohtajan selostuksen pohjalta. 

 

Päätös:

 Maakuntahallitus päätti esityksen mukaan.

 

Lisätiedot:

Inka Tikkanen