Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 15.05.2023/Pykälä 53


 

Periaatepäätös maakuntahallituksen alaisten toimikuntien perustamisesta

 

Maakuntahallitus 25.10.2021 § 133 

 

Tiivistelmä

Maakuntahallitukselle esitetään, että se käy evästyskeskustelun mahdollisista alaisuuteensa asetettavista toimikunnista.

Selostus

Maakuntahallitus on käsitellyt kokouksessaan 14.6.2021 maakuntavaltuuston ja maakuntahallituksen yhteistyön ja toiminnan kehittämistä tulevalla valtuustokaudella. Tässä yhteydessä on nostettu esiin tarve asettaa maakuntahallituksen alaiset toimikunnat ajankohtaisten yhteiskunnallisten ilmiöiden ympärille.

 

Toimikuntien tehtävä ja rooli

 

Toimikuntien perustamisella tavoitellaan ensisijaisesti alueen yhteisen edunvalvonnan vahvistamista sekä hallitustyön vaikuttavuuden lisäämistä. Tarkoituksena on mahdollistaa poliitikkojen ja asiantuntijoiden välinen yhteinen keskustelu-, ideointi- ja oppimisprosessi sekä samalla syventää hallituksen ja liiton toimiston yhteistyötä. Tavoitteena on kehittää ja edistää näyttöön pohjautuvaa päätöksentekoprosessia ja tukea tähän liittyvää oppimisprosessia.

 

Toimikuntien rooliin kuuluisi muun muassa konkretisoida strategia-asiakirjojen visioita ja viisauksia käytännön työksi, jakaa hyviä käytäntöjä, tehdä verkostoaloitteita ja uusia avauksia kehittämistyöhön sekä sparrata toimiston asiantuntijatyötä.

 

Toimikuntien teemat

 

Toimikuntien teemat liittyvät uusmaalaiseen hyvään elämään ja alueen elinvoimaisuuteen. Teemoiksi valitaan sellaiset, joiden yhteys kuntapäätöksentekoon on selvä.

 

Ehdotetut toimikuntien teemat ovat

-          Ympäristöviisas Uusimaa

-          Menestyvä Uusimaa

-          Onnellisten uusimaa

 

Teemojen käsittely pohjautuu vahvasti maakunnassa tapahtuvan toiminnan edistämiseen, maakunnalliseen yhteistyöhön ja EU-vaikuttamiseen.

 

Toimikuntien kokoonpano

 

Toimikuntien jäseniksi haetaan ihmisiä, jotka ovat aidosti kiinnostuneita toimikunnan teemasta ja joilla olisi siihen taustansa takia asiantuntevaa annettavaa.

 

Toimikunnan kokoonpanoon on ajateltu kuuluuvan

-        Puheenjohtaja maakuntahallituksesta

-        3 maakuntahallituksen jäsentä (kuntavaalituloksen mukainen poliittinen jakauma sekä alueellinen edustavuus huomioituna),

-        3 asiantuntijajäsentä sidosryhmistä ja

-        1-2 asiantuntijaa liiton toimistolta.

 

Maakuntahallitus päättää toimikuntien kokoonpanosta ja tarkemmista tehtävistä sekä ohjaa niiden toimintaa. Kullekin toimikunnalle valitaan puheenjohtaja ja sihteeri. Toimikuntien puheenjohtajat kuuluvat maakuntavaltuuston ja maakuntahallituksen työvaliokuntaan, joka perustettaneen myöhemmin syksyllä. Toimikuntien kokouksista maksetaan Uudenmaan liiton palkkiosäännön mukaiset kokouspalkkiot.

 

Päätösesitys:

Maakuntahallitukselle esitetään, että

-        se käy keskustelun sen alaisuuteen perustettavista toimikunnista ja

-        merkitsee käydyn keskustelun tiedoksi.

 

 

Päätös:

Maakuntahallitus päätti esityksen mukaan.

 

Lisätiedot:

 Vastuujohtaja Inka Tikkanen

 Asiantuntija Liisa Setälä

 

 

Maakuntahallitus 08.11.2021 § 144 

 

 

Tiivistelmä

Maakuntahallitukselle esitetään päätettäväksi, että se merkitsee tiedoksi toimikuntia koskevan tilannekatsauksen.             

 

Selostus

Maakuntahallitus keskusteli mahdollisista alaisuuteensa perustettavista toimikunnista kokouksessaan 25.10.2021. Toimikuntia koskien esitetään seuraavaa:

-        Keväällä 2022 järjestetään maakuntahallitukselle kolme iltakoulua, yksi kustakin toimikunnille suunnitelluista teemoista.

  • Ympäristöviisas Uusimaa
  • Menestyvä Uusimaa
  • Onnellisten Uusimaa

-        Iltakoulut järjestetään hybridi-tilaisuuksina noin klo 15.30/16 -18.00 Uudenmaan liiton toimistolla. Iltakouluissa on tarkoituksena keskustella kustakin suunnitellusta teemasta eri näkökulmista, iltakouluihin kutsutaan paikalle asiantuntijoita liiton toimistosta sekä sidosryhmistä.

-        Toimiston tehtävänä on valmistella toimikuntien tarkoitusta ja tavoitteita eteenpäin. Valmistelussa tulee tarkentaa muun muassa mahdollisesti perustettavien toimikuntien hyötyä ja resurssivaatimuksia sekä sitä, miten toimikuntien työn tuloksellisuus voidaan varmistaa

-        Toimikuntien asettaminen tuodaan tarvittaessa maakuntahallituksen päätettäväksi iltakoulujen jälkeen.

 

 

Päätösesitys:

Maakuntahallitus päättää merkitä tiedoksi toimikuntia koskevan tilannekatsauksen.

 

Päätös:

Maakuntahallitus päätti esityksen mukaan.

 

 

Lisätiedot:

 Vastuujohtaja Inka Tikkanen

 Asiantuntija Liisa Setälä

 

Maakuntahallitus 15.05.2023 § 53  

898/00.01.02.04/2021  

 

 

Tiivistelmä  

Maakuntahallituksessa aloitettiin syksyllä 2021 keskustelu hallituksen alaisten toimikuntien perustamisesta Uusimaa-ohjelman kärkien ja niihin liittyvien ajankohtaisten yhteiskunnallisten ilmiöiden ympärille.  
 
Maakuntahallitukselle esitetään, että se tekee periaatepäätöksen toimikuntien nimeämisestä niin, että toimikunnat voivat aloittaa varsinaisen kokoustyöskentelynsä kesälomakauden jälkeen.  

 

Selostus  

Hallituksen työskentelytapoja on tarkoitus kehitettää tähänastista enemmän strategiseen suuntaan ja tulevan toiminnan ohjaamiseen. Tämä edellyttää valmistelun ja myös kokoustyöskentelyn kehittämistoimia. Hallituksen jäsenten roolia strategisten kärkien käsittelyssä lisätään ja hallitukselle jo 1,5 vuotta sitten esitetyt toimikunnat asetetaan. Toimikunnilla ei ole päätäntävaltaa, vaan ne ovat luonteeltaan strategisten kärkien mukaisesti ideoivia ja alan kehitystä vauhdittavia ilman raskasta valmistelua. Saatavien kokemusten mukaisesti toimikuntien hyödyllisyyttä arvioidaan ja sen perusteella tehdään mahdollisesti tarvittavia muutoksia. Hallituksen jäsenten osallisuutta EU-toiminnassa ja sen ohjaamisessa lisätään.  

 

Toimikunnat nimetään toimimaan kullekin kolmelle strategiselle kärjelle. Jäsenkokoonpano on seuraava:  

  • maakuntahallituksesta 3 jäsentä (oma kiinnostus, poliittinen jakauma),  
  • liitosta kyseisestä strategisesta kärjestä vastaava (muita liiton henkilöitä tarpeen mukaan),  
  • 2 alueen kansanedustajaa (paikat sopivissa eduskunnan valiokunnissa),  
  • 3 aihepiirin uusmaalaista asiantuntijoita. 
     

Maakuntahallitus päättää toimikuntien jäsenyyksistä mahdollisimman pian. Nimeämispäätöksessään se määrää jäsenyyksien lisäksi toimikuntien toimikauden ja esittelijän. 

 

Toimikuntien kokouspalkkioissa noudatetaan Uudenmaan liton palkkiosääntöä.  

Asian tausta 

 

Uudenmaan liitto käynnisti keväällä 2022 Science Meets Regions -prosessin, jonka lähtökohtana oli Uudenmaan mahdollisuudet koko Suomen 

hyvinvoinnin ja kestävän kasvun tuottajana. Prosessin tarkoituksena oli vauhdittaa Uusimaa-ohjelman kärkien toimeenpanoa ja pohjustaa kunnianhimoisempaa, uudenlaista yhdessä tekemisen kulttuuria uusimaalaisten vaikuttajien kesken. 

 

Alueellamme on kansainvälisestikin ainutlaatuinen potentiaali innovatiiviselle kestävälle kasvulle. Sen täysi hyödyntäminen edellyttää entistä tiiviimpää yhteistyötä Uudellamaalla. Kansallisesti se edellyttää myös aluepolitiikan panostusten reipasta ja selvää siirtämistä metropolialueelle sitä 

vahvistamaan. 

 

Science Meets Regions -prosessin yhteydessä järjestetyn kolmen innovaatioleirin yhteydessä keskityttiin tunnistamaan kärkitavoitteiden saavuttamista edellyttämiä lisätoimenpiteitä. 

 

Maakuntahallitus piti SMR-prosessin yhteydessä myös omat aamukoulut innovaatioleirien teemojen ympärillä alkusyksystä 2022.  

 

Esittelijän päätösesitys: 

Maakuntahallitus päättää 

-        perustaa alaisuuteensa seuraavat toimikunnat: TKI-toiminta (Menestyvä Uusimaa); Hiilineutraalius (Ympäristöviisas Uusimaa) ja Työllisyys (Onnellisten Uusimaa)  

-        että toimikuntien jäsenkokoonpano on seuraava: maakuntahallituksesta 3 jäsentä (oma kiinnostus, poliittinen jakauma), liitosta kyseisestä strategisesta kärjestä vastaava (muita liiton henkilöitä tarpeen mukaan), 2 alueen kansanedustajaa (kiinnostus ja jäsenyydet sopivissa eduskunnan valiokunnissa), 3 aihepiirin uusmaalaista asiantuntijaa. 

-        antaa Uudenmaan liiton maakuntajohtajalle toimeksi toimikuntien työn käynnistämisen. 

-        toimikuntien jäsenyyksistä mahdollisimman pian. 

 

 

 

Päätös:

Maakuntahallitus päätti 

-        perustaa alaisuuteensa seuraavat toimikunnat: TKI-toiminta (Menestyvä Uusimaa); Hiilineutraalius (Ympäristöviisas Uusimaa) ja Työllisyys (Onnellisten Uusimaa)  

-        että toimikuntien jäsenkokoonpano on seuraava: maakuntahallituksesta 3 jäsentä (oma kiinnostus, poliittinen jakauma), liitosta kyseisestä strategisesta kärjestä vastaava (muita liiton henkilöitä tarpeen mukaan), 2 alueen kansanedustajaa (kiinnostus ja jäsenyydet sopivissa eduskunnan valiokunnissa), 3 aihepiirin uusmaalaista asiantuntijaa. 

-        antaa Uudenmaan liiton maakuntajohtajalle toimeksi toimikuntien työn käynnistämisen. 

-        että se päättää toimikuntien jäsenyyksistä mahdollisimman pian. 

 

 

 

 

Lisätiedot: 

Vastuujohtaja Ossi Savolainen  

Asiantuntija Inka Tikkanen