Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 05.06.2023/Pykälä 64


Liite 1 Eriävä mielipide mhs 5.6.2023 § 63

 

Kokouksen järjestäytyminen

Maakuntahallitus 05.06.2023 § 64  

325/00.01.02.04/2023  

 

 

Selostus

Maakuntahallituksen puheenjohtaja lähetti kokouskutsun ylimääräiseen kokoukseen 1.6.2023 eli neljä (4) päivää ennen kokousta. Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset toimielimen päätöksiksi, on lähetetty 2.6.2023.

 

Uudenmaan liiton hallintosäännön 110 § mukaan kokouskutsu tulee lähettää viisi (5) päivää ennen kokousta, elleivät erityiset syyt ole esteenä.

 

Hallintosäännön 109 § mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous voidaan pitää myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.

 

Päätösesitys 

Maakuntahallitus

-    päättää todeta kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi,

-    valitsee kaksi pöytäkirjan tarkastajaa (Tuomas Tikkanen,

Reijo Vuorento).

 

Käsittely

Asian käsittelyn aluksi puheenjohtaja totesi, että kokouskutsussa on esitetty hallintosäännön edellyttämät erityiset syyt kokoukselle. Puheenjohtajan allekirjoittamassa kokouskutsussa on todettu seuraavaa:

Olin eilen liiton tarkastuslautakunnan kuultavana, siellä sovin lautakunnan puheenjohtajan esittämään näkemykseen vastaten, että pidämme maakuntahallituksen ylimääräisen kokouksen, jossa hallitus käsittelee KPMG:n selvitystä. Aikataulutoiveena oli, että kokous voisi olla 5.6. eikä vasta 12.6. kuten olimme suunnitelleet. Tätä ylimääräisen kokouksen pitämistä mahdollisimman pian on lautakunnan pj:n mukaan toivonut myös usea maakuntahallituksen jäsen. Joten näin edetään.

 

Poikkeuksellisen aikainen ajankohta maanantaiaamuna ja kokouksen pitäminen vain Teamsillä on perusteltu, jotta ajankohta onnistuu toivottavasti kaikille. Jos joku ei pääse, niin olethan heti yhteydessä henkilökohtaiseen varajäseneesi.

 

Viittaan hallintosääntöön, jonka mukaan kokouskutsu voidaan erityisten syiden vuoksi lähettää alle 5 pv ennen kokousta. Vasta nyt varmistui, että ajankohta sopii myös KPMG:n tekemän selvityksen vastuuhenkilölle, joka saapuu kokoukseemme vastaamaan kysymyksiin. Kun asia sen luonteen vuoksi aikaisemmin omaksumamme käytännön mukaisesti käsitellään hallituksen pj:n selostuksen pohjalta ja valmistelemana, niin vasta nyt varmistui, että saan esityslistan laadituksi liiton hallinnon avustamana. Esityslista (ainakin sen alustava versio) valmistuu huomenna perjantaina ja toimitetaan teille. Tähän hallintosääntömme antaa mahdollisuuden eli esityslista valmistuu erityisistä syistä vasta huomenna.

 

Tärkeintä on, että teillä kaikilla on käytössänne jo nyt KPMG:n lopullinen selvitys. Se liitteinen on tässä kokouskutsussa mukana. Muutokset tämän KPMG-version 30.5.2023 ja teille jo reilu viikko sitten toimitetun 23.5.2023 version välillä ovat vähäiset.


Keskustelun aikana Ulla Kaukola ehdotti, että maakuntahallitus päättää todeta, ettei kokousta ole kutsuttu koolle laillisesti. Pia Lohikoski kannatti ehdotusta.

 

Äänestys nimenhuudolla

 

Koska oli tehty kannatettu muutosehdotus, puheenjohtaja totesi, että asiasta järjestetään ohjeellinen äänestys. Suoritetussa äänestyksessä pohjaehdotusta kannattaneet äänestivät JAA ja jäsen Kaukolan muutosehdotusta kannattaneet äänestivät EI. Äänestyksissä annettiin ääniä seuraavasti:
 

  • 8 JAA-ääntä (Aura, Juvonen, Markkula, Nieminen, Piirtola, Saxberg, Sigfrids, Tikkanen)
  • 4 EI-ääntä (Kaukola, Komulainen, Lohikoski, Vuorento)
  • 3 TYHJÄÄ-ääntä (Hyvärinen, Krohn, Stranius)

 

Puheenjohtaja totesi, että maakuntahallitus oli päättänyt pohjaehdotuksen mukaisesti. 

Jäsen Kaukola ilmoitti eriävästä mielipiteestä. Siihen yhtyivät jäsenet Lohikoski, Komulainen ja Vuorento. Eriävä mielipide on pöytäkirjan liitteenä.

 

Päätös 

Maakuntahallitus

-    päätti todeta kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi,

-    valitsi Tuomas Tikkasen ja Reijo Vuorennon pöytäkirjan tarkastajiksi.