Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 190


 

Ilmoitusasioita

 

Maakuntahallitus 11.12.2023 § 190  

194/07.00.05.02/2023  

 

 

Selostus

 1

Lausumat hallinto-oikeudelle Turun ammattikorkeakoulun valituksiin (4kpl)

Turun ammattikorkeakoulu on jättänyt Turun hallinto-oikeuteen neljä valitusta toteuttamistaan EU- hankkeista, koska liitto ei ole rahoitusehtojen mukaan voinut myöntää hankkeille Interreg- ohjelman kansallista vastinrahaa. Saksalainen EU- hallintoviranomainen on myöntänyt kullekin hankkeelle 80 % EU-tuen. Hallintoviranomainen on tehnyt hankkeille valtiontukiarvioinnin ja todennut päätöksillään, että hankkeisiin on sovellettava valtiontukisääntelyä. EU- ryhmäpoikkeusasetus viittaa Interreg-asetukseen, jonka mukaan hankkeen maksimaalinen tuki-intensiteetti voi olla korkeintaan 80 %. Uudenmaan liitto on katsonut, että 80 % tuki-intensiteettirajoituksen vuoksi hankkeille ei voida enää myöntää kansallista vastinrahoitusta. Asiasta on mainittu mm. hakijan ohjeessa. Tuen saaja ei ole edes kaikissa hankkeissa pyytänyt hallintoviranomaista tekemään valtiontukiarviointia, jolloin hanketta Interreg- ohjelman sääntöjen mukaan käsitellään automaattisesti valtiontukisääntelyn alaisena. Liiton näkemyksen mukaan hanketta kohdellaan kokonaisuutena (EU-tuki ja kansallinen vastinrahoitus). Liitto ei voi käytännössä tehdä toisenlaista valtiontukiarviointia kuin hallintoviranomainen. Selkeä säännös asiasta puuttuu kansallisesta lainsäädännöstä. Maakuntajohtaja on maakuntahallituksen delegointipäätöksen (19.04.2022 § 44) nojalla 29.11.2023 antanut liiton lausunnon hallinto-oikeudelle. Lausunnossa perustellaan liiton kielteiset tukiratkaisut.

 

 

2

Juhlakirjan teettämisen tilannekatsaus

 

Hallintojohtaja päätti 27.1.2023 hankinnasta, jonka kohteen on Uudenmaan liiton juhlakirja. Maakuntahallituksen puheenjohtaja ilmoitti 10.2.2023 käyttävänsä hallintosäännön 20 § mukaista otto-oikeuttaan ottaa juhlakirjahankinta maakuntahallituksen käsittelyyn. Maakuntahallitus päätti 27.2.2023 § 26 pysyttää hallintojohtajan päätöksen.

Hankinnan arvolisäveroton kokonaisarvo on noin 40 000 euroa. Tästä Uudenmaan liiton osuus on enintään 40 %, eli 16 000 euroa. Lisäksi Uudenmaan liitto vastaa kirjan taitto- ja painatuskuluista, joista tehdään myöhemmin erillinen päätös. Kirjoittaja on sitoutunut hankkimaan rahoitusta kirjalle noin 24 000 euroa. Uudenmaan liitto on maksanut osuudestaan 10 000 euroa. Enimmäissummasta loppuosa, eli 6000 euroa voidaan maksaa, kun muu varainhankinta on vähintään 20 000 euroa.

 

Kirjoittaja on jatkanut kirjan kirjottamista vuonna 2023 ja nyt koossa on n. 150-160 sivua. Kirjasta puuttuu kirjoittajan mukaan enää kuvaus viime vuosista sekä maakuntajohtajan aikaisten maakuntahallituksen ja valtuuston puheenjohtajien haastattelut. Kirjasta on tulossa aiottua hieman suppeampi ja on todennäköistä, ettei Uudenmaan liiton rahoitusta kirjoitustyöhön tarvita jo maksettua 10 000 euroa enempää.

 

Esittelijän päätösesitys:

Maakuntahallitus päättää merkitä tiedoksi kokouksen ilmoitusasiat.

 

Päätös:

 Maakuntahallitus päätti esityksen mukaan.

 

Esittelijä: 

 Vs. maakuntajohtaja Tuija Telén

 

Lisätiedot:

 Vastuujohtaja Inka Tikkanen