Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö
Pöytäkirja 08.03.2024/Pykälä 21


 

Ylimääräisen AKKE-haun avaaminen

 

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö 08.03.2024 § 21  

    

 

 

Tiivistelmä

Aiemmista päättyneistä AKKE-hankkeista on vapautunut rahoitusta, josta suurin osa tulee käyttää TEM:n määräysten mukaisesti vuoden 2024 aikana. Tällä hetkellä vapautunutta rahoitusta on 340.000 €, mutta sitä voi vapautua vielä lisää kevään aikana.

 

Tavoitteena on, että Uudenmaan liitto avaisi kevään aikana haun pienimuotoisille selvityshankkeille (AKKE-rahoitus 20.000-50.000€ /hanke), jolla sidotaan kaikki haun päättymiseen mennessä päättyneistä hankkeista vapautuva AKKE-rahoitus. Hakuajaksi esitetään 26.3-30.4.2024. Rahoitettavien hankkeiden on ehdottomasti päätyttävä viimeistään 31.12.2024.

 

Maakuntahallitus päättää haun avaamisesta 25.3.

 

Päätösesitys:

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö esittää että maakunnan yhteistyöryhmä merkitsee asian  tiedoksi.             

 

Asian käsittely:

 Outi Ervasti esitteli asian.

 

Päätös:

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö esitti, että maakunnan yhteistyöryhmä merkitsee asian  tiedoksi.             

 

 

Lisätiedot:

 Vastuujohtaja Eero Venäläinen

 Asiantuntija Outi Ervasti