Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 45


 

Uudenmaan liiton henkilöstökertomus 2023

 

Maakuntahallitus 25.03.2024 § 45  

110/01.00.02/2024  

 

Tiivistelmä 

Henkilöstökertomuksessa tuodaan esille henkilöstön ja työyhteisön kehittämiseksi tehtyä työtä ja esitetään keskeisiä henkilöstöä koskevia tunnuslukuja. Henkilöstöhallinnon toimenpiteillä on pyritty aktiivisesti vaikuttamaan liiton strategian toteutumiseen, kehittämään uusia moniammatillisuutta tukevia toimintamalleja sekä edistämään oppimista ja työhyvinvointia. Maakuntahallitukselle esitetään, että se päättää merkitä henkilöstökertomuksen tiedoksi.

 

Selostus

Vuonna 2023 henkilöstökulut olivat 6 404 538 euroa ja ne muodostivat toimintavuonna 64,0 % (2022: 59,8 %) liiton toteutuneista toimintamenoista.

 

Liiton henkilöstömäärä oli vuoden lopussa 89 (2022: 83), joista 68 työntekijää oli toistaiseksi voimassa olevassa palvelussuhteessa ja 21 määräaikaisessa palvelussuhteessa.

 

Henkilöstön sairauspoissaolojen määrä on jatkanut koronapandemian jälkeistä kasvua: sairauslomapäiviä oli 12,2 päivää / htv (2022: 9,3 päivää/htv; 2021: 2,9 päivää/htv).

 

Liiton onnistuminen asiantuntijaorganisaationa perustuu vahvaan osaamiseen ja jatkuvaan oppimiseen. Osaamistarpeet huomioidaan organisaatio-, ryhmä- ja työntekijätasolla ja niihin vastataan joustavasti ulkoisilla ja sisäisillä koulutuksilla, valmennuksilla, työtä kehittämällä ja rikastamalla sekä tukemalla henkilöstön välistä vuorovaikutusta. Palkallisia koulutuspäiviä oli vuonna 2023 87,5.

 

Henkilöstön hyvinvointia ja työkykyä on selvitetty lyhyillä pulssikyselyillä. Pulssikyselyn tulosten perusteella henkilöstön työfiilis ja kokemus työyhteisön ilmapiiristä kehittyivät vuoden loppua kohden hyvälle tasolla.

 

Henkilöstökertomuksesta annetaan lyhyt suullinen asiantuntijaselostus maakuntahallituksen iltakoulussa 25.4.2024.

 

Esittelijän päätösesitys:

Maakuntahallitus päättää merkitä vuoden 2023 henkilöstökertomuksen tiedoksi.

 

Päätös:

 Maakuntahallitus päätti esityksen mukaan.

 

Esittelijä: 

 maakuntajohtaja Tuija Telén

 

Lisätiedot:

 Vastuujohtaja Inka Tikkanen

 Asiantuntija Otto Ala-Nissilä