Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 15.04.2024/Pykälä 60


 

Luottamushenkilöiden matkamääräykset

 

Maakuntahallitus 15.04.2024 § 60  

155/01.02.02/2024  

 

 

Selostus

 Uudenmaan liitto on jäsenenä useissa kansainvälisissä verkostoissa. Verkostotyön lisäksi edunvalvontatyötä tehdään myös muissa kansainvälisissä tapaamisissa ja seminaareissa. Osa kansainvälisistä luottamus- tai edustustehtävistä ovat luonteeltaan poliittisia

 

 

Edellisen kokouksen jälkeen kiireellisenä tehdyt matkamääräykset; Tiedoksi

 

Matkustajan nimi

Markku Markkula

Määränpää

Sevilla

Alkupäivä

2.4.2024

Loppupäivä

5.4.2024

Matkan syy

EU:n tutkimuskeskuksen JRC:n seminaari, jonka aiheena on EU:n tutkimustoiminnan tuki alueiden ja kaupunkien SDG- ja ilmastotoiminnalle. Ohjelma täydentää aiemmin jo EU:n alueiden komiteassa esillä ollutta PRI-toimintaa sekä Science Meets Regions pilottialueiden toimintaa. Ohjelma on erittäin tiivis ja hyödyllinen Uudenmaan kehitystyössä ja EU vaikuttamisessa.

Kustannukset

Kustannukset Uudenmaan liitolle: lento Barcelona-Sevilla noin 200 €, majoitus 282 €, liikkumisen edellyttämät taksit Sevilla noin 60 €, päivärahat 2.4. klo 15 alkaen ja päättyen 5.4. klo 22, noin 259 €, eli kustannukset yhteensä: noin 800 €

 

Edullinen matka kustannusten kannalta syntyy siitä, että EU:n alueiden komitea kattaa osan kustannuksista koska Markkula jatkaa Sevillasta Brysseliin EU:n alueiden komitean valiokuntakokoukseen. Täten kaikista kustannuksista Uudenmaan liitolle jää vain lento Barcelona-Sevilla sekä kolmen yön hotellikulu.

Hyväksyntä

28.3.2024 Minerva Krohn

 

 

Asian tausta

Uudenmaan liiton nimissä matkustettaessa myös luottamushenkilöillä tulee olla voimassaoleva matkamääräys. Sovittu toimintatapa on, että luottamushenkilöiden matkamääräykset antaa maakuntahallitus.

 

Kiireellisissä matkamääräyksissä, jotka on annettava ennen maakuntahallituksen seuraavaa kokousta, toimintatavaksi on sovittu, että matkamääräyksen antaa maakuntahallituksen puheenjohtaja tai maakuntahallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja, jos matkustaja on maakuntahallituksen puheenjohtaja.

 

Esittelijän päätösesitys:

Maakuntahallitus päättää merkitä tiedoksi kiireellisenä tehdyt matkamääräykset.
 

Päätös:

 Maakuntahallitus päätti esityksen mukaan.

 

Esittelijä: 

 maakuntajohtaja Tuija Telén

 

Lisätiedot:

 Vastuujohtaja Inka Tikkanen