Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntavaltuusto
Pöytäkirja 13.06.2023/Pykälä 7


 

Eron myöntäminen maakuntajohtajan virasta

 

Maakuntahallitus 15.05.2023 § 62 

 

Tiivistelmä 

Maakuntajohtaja Ossi Savolainen on 5.5.2023 jättänyt eroilmoituksensa, jossa hän ilmoittaa irtisanoutuvansa maakuntajohtajan virasta 1.10.2024 alkaen.

 

Maakuntahallitukselle esitetään, että se päättää merkitä asian tiedoksi ja esittää maakuntavaltuustolle, että se myöntää Ossi Savolaiselle eron maakuntajohtajan virasta.

Selostus

Maakuntajohtaja Ossi Savolainen on 5.5.2023 jättänyt eroilmoituksensa, jossa hän ilmoittaa irtisanoutuvansa maakuntajohtajan virasta 1.10.2024 alkaen.

 

Asian tausta

 Uudenmaan liiton hallintosäännön 28§:n mukaan maakuntavaltuusto päättää maakuntajohtajan valinnasta. Hallintosäännön 32§:n mukaan palvelussuhteen irtisanomisesta päättää palvelussuhteeseen ottanut viranomainen.

 

 Lain kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta(11.4.2003/304) 40§:n mukaan irtisanomisaika viranhaltijan irtisanoessa virkasuhteensa on vähintään kaksi kuukautta, jos viranhaltijan ottaminen kuuluu valtuustolle. Irtisanomisaika alkaa kulua sitä päivää seuraavasta päivästä, jona irtisanominen on annettu tai saatettu tiedoksi.

 

Esittelijän päätösesitys:

Maakuntahallitus päättää

-        merkitä asian tiedoksi ja

-        esittää maakuntavaltuustolle, että se myöntää Ossi Savolaiselle eron maakuntajohtajan virasta 1.10.2024 alkaen. 

 

Asian käsittely:

Maakuntajohtaja poistui esteellisenä kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Asia käsiteltiin puheenjohtajan selostuksen pohjalta. 

 

Päätös:

 Maakuntahallitus päätti esityksen mukaan.

 

Lisätiedot:

Inka Tikkanen

 

 

Maakuntavaltuusto 13.06.2023 § 7  

266/01.01.04/2023  

 

Selostus

Maakuntajohtaja Ossi Savolainen on ilmoittanut eroavansa 1.10.2024 alkaen maakuntajohtajan virasta eläkkeelle siirtymisen vuoksi.

Maakuntajohtaja on 11.6.2023 päivätyllä sähköpostilla ilmoittanut aikaistavansa eläkkeelle siirtymistään tapahtuvaksi 1.1.2024.

 

Päätösesitys:

Maakuntavaltuusto päättää

-        myöntää Ossi Savolaiselle eron maakuntajohtajan virasta 1.1.2024 alkaen eläkkeelle siirtymisen johdosta,

-        tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Päätös:

Maakuntavaltuusto päätti

-        myöntää Ossi Savolaiselle eron maakuntajohtajan virasta 1.1.2024 alkaen eläkkeelle siirtymisen johdosta,

-        tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.