Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 23.10.2023/Pykälä 150


Liite 1 LPOnet Oikaisuvaatimus Laajakaistahanke Sipoo 231002

 

Oikaisuvaatimus; Maakuntajohtajan päätös §109/2023 Kiinteän laajakaistarakentamisen lain 1262/2020 mukaisen tuen saajan valinta Sipoon kunnan alueelle

 

Maakuntahallitus 23.10.2023 § 150  

307/07.00.04.11/2023  

 

Tiivistelmä

Maakuntahallitukselle esitetään, että se päättää hylätä LPOnet OSK ANL:n oikaisuvaatimuksen maakuntajohtajan päätöksestä §109/2023.             

Selostus

 

LPOnet OSK ANL on jättänyt oikaisuvaatimuksen koskien päätöstä: Kiinteän laajakaistarakentamisen lain 1262/2020 mukaisen tuen saajan valinta Sipoon kunnan alueelle. Maakuntajohtaja, 19.9.2023, §109/2023.

 

Oikaisuvaatimus on saapunut 2.10.2023, ja se on saapunut 14 päivän
määräajan kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisun hakijan vaatimukset:

LPOnet OSK ANL vaatii, että Valokuitusen hanke­ehdotukset hylätään, koska ne eivät vastaa hanke-ehdotuspyynnön vaatimuksia ja LPOnet valitaan

valokuituverkon toteuttajaksi esittämälleen alueelle.

 

Oikaisun hakijan perustelut vaatimukselleen:

Päätöstekstin mukaan hakemukset ja niiden liitteet olivat

hanke-ehdotuspyynnön mukaisia. Saamamme julkiset osat Valokuitunen Oy:n ehdotuksesta kuitenkin osoittavat, ettei heidän ehdotuksensa ollut kaikilta osin hanke-ehdotuspyynnön mukainen. Ainakin seuraavat kohdat heidän

hakemuksessaan poikkesivat vaadituista:

  1. Tukikelpoiset kustannukset ovat Valokuitunen Oy:n ehdotuksen kaikissa osa-alue- ehdotuksissa virheellisiä, eikä siis hanke-ehdotuspyynnössä

esitetyn mukaisia. Tällä perusteella Valokuitusen

osa-aluehanke-ehdotukset olisi pitänyt hylätä. Sen sijaan nämä oli korjattu yo. päätöksessä hanke-ehdotuspyynnön mukaisisiksi %-osuuksiksi. Alla esimerkkinä BOX-SIPOO alueen osalta Uudenmaan liiton (alla UL Päätös) päätös vs. Valokuitusen hanke-ehdotus (alla VK ehdotus).

 

 

 

 

 

Kokonaiskustannus

Tukikelpoinen osuus

Omarahoitus

Omarahoitus tukikelpoiseen

Omarahoitus tukikelvottomaan

Valtiontuki

LVM

Kunta

Tukikelvottomat kustannukset

UL Päätös

BOX-SIPOO

944 517

770 139

436 226

261 847

174 378

508 292

254 146

254 146

174 378

UL Päätös

% kaikesta

100 %

82 %

46 %

 

18 %

54 %

27%

27%

18 %

UL Päätös

% Tukikelp.

 

 

 

34%

 

66%

33%

33 %

 

VK Ehdotus

BOX-SIPOO

944 517

847 153

436 226

338 861

97 364

508 292

228 731

279 560

97 364

VK Ehdotus

% kaikesta

100%

90 %

46 %

 

10 %

54 %

24%

30 %

10 %

VK Ehdotus

% Tukikelp.

 

 

 

 

 

60 %

27 %

33        

 

 

  1. Saatujen julkisten lukujen valossa näyttää mahdottomalta, että

Valokuitusen hanke-ehdotus noudattaisi tilaajayhteyksien osalta dokumentin 4 Hanke-ehdotuksen laatiminen kohdan 8. Hanke-ehdotuslomakkeella esitettävät kustannustiedot/Käyttäjiltä perittävät maksut: "Tukea ei voida myöntää tilaajaverkon rakentamiseen siltä osin kun tilaajayhteys on

enintään sadan metrin pituinen," Keskimääräinen tilaajayhteyden pituus on LPOnetin suunnitelmien mukaan Boxin alueella n. 85 m eli suurin osa

tilaajayhteyksistä tulisi olla tuen ulkopuolella. Valokuitusen oma arvio koko projektin tukikelvottomista kustannuksista on 97 364 euroa, minkä tulee pitää sisällään myös rungon osuuden tukikelvottomat kustannukset. Nämä ovat LPOnetin arvion mukaan Boxin alueella reilut 20 000 euroa eli

tilaajayhteyksille jäisi tukikelvotonta kustannusta alle 80 000 euroa. LPOnetilla ei ole tiedossa Valokuitusen arvioimaa tilaajamäärää Box-Sipoo alueelle, mutta esimerkiksi 100 tilaajalla tuo olisi alle 800 Euroa/tilaajaliittymä ja 200 tilaajalla alle 400 Euroa/tilaajaliittymä. On selvää, ettei

tuollaisilla summilla ole mahdollista toteuttaa keskimäärin yli 80:n metrin tilaajayhteyksiä.

 

  1. Käyttäjiltä perittävien enimmäiskuukausimaksuien osalta Valokuitusen

ehdotus ei noudata hanke-ehdotuspyynnön ohjeistusta seuraavan

dokumentin mukaisesti 4. Hanke-ehdotuksen laatiminen kohdan 8. Hanke-ehdotuslomakkeella esitettävät kustannustiedot/Muut käyttäjiltä perittävät maksut: "...

pyydetään hanke-ehdotuksen tekijää ilmoittamaan enimmäishinnat seuraaville nopeusluokille:

  • Vähintään 300/100 Mbit/s laajakaistayhteys
  • Vähintään 1000/500 Mbit/s laajakaistayhteys.

" Valokuitunen on vastoin ohjeistusta jättänyt esittämättä korkeimmat enimmäishinnat liittymilleen. Valokuitusen sivuilta

https://valokuitunen.fi/palveluntarjoaiat/ löytyy heidän hanke-ehdotuksessaan esittämiä korkeampia kuukausihintoja, esim. Telia 500/500 M 44,27 €/kk (alv O, 12kk alennuksen jälkeen), Valokuitusen hanke-ehdotuksessa 29 €/kk ja Telia 1000/500 M 48,30 €/kk (alv 0, 12 kk alennuksen jälkeen), Valokuitusen hanke-ehdotuksessa 32 €/kk. Valokuitunen mainostaa liittymiään hanke-ehdotuksiensa saate-kirjeessä avoimella kuidulla, jonka palveluntarjoajan kuluttaja saa valita heidän verkkosivuiltaan avoimen ja julkisen hinnaston perusteella, joten mahdolliset erikoishinnoittelut jonkun palveluoperaattorin kanssa tähän projektiin eivät voi olla tässä tarkoitettuja enimmäishintoja.

 

  1. Käyttäjiltä perittävien liittymismaksuien osalta on epäselvää, noudattaako Valokuitusen ehdotus hanke-ehdotuspyynnön ohjeistusta, koska liite 1 .7, jossa hinnoittelu on tarkemmin esitetty, on salainen. Hanke-ehdotuksissa esitetty liittymismaksujen hinnoittelu herättää kuitenkin kysymyksiä.

Dokumentissa 4. Hanke-ehdotuksen laatiminen kohdan 8. Hanke-ehdotuslomakkeella esitettävät kustannustiedot/Käyttäjiltä perittävät maksut on mainittu: " Käyttäjiltä perittävien enimmäishintojen tulee olla voimassa

vähintään 24 kuukautta verkon valmistumisesta lukien. Tilaajan

liittymismaksu tulee hinnoitella siten, että perusmaksu sisältää tarvittavan tilaajayhteyden valmiiksi rakennettuna." Hanke-ehdotuksissa esitetyt

loppukäyttäjän liittymismaksut niin rakentamisen aikana kuin sen

jälkeenkin ovat kuitenkin merkittävästi alemmat (noin suhteessa 1/10) kuin Valokuitusen verkkosivuilta löytyvät voimassa olevan hinnaston

mukaiset liittymismaksut https://valokuitunen.fi/wp-content/uploads/2023/08/Yleinen-hinnasto-kuluttaiaasiakkaat.pdf, joita

sovelletaan, jos alueella ei ole voimassa olevaa hintakampanjaa.

Valokuitunen on ilmoittanut hanke-ehdotuksissaan, että hinnaston

hintoihin myönnetään 0% alennusta (kampanjat mahdollisia).

Rakentamisen aikana hanke-ehdotuksissa mainittu enimmäishinta on 154 € ja rakentamisen jälkeen 234 €, kun taas hinnaston mukainen

kertamaksu on 1927,42 € (kaikki em. alv O). Tilaajayhteydet ovat kuten kohdassa 2 on mainittu ainakin Boxin alueella hyvin pitkiä, eikä niihin voi tuen rajoituksien vuoksi saada julkista tukea, joten edellä esitetty

vaikuttaa hyvin erikoiselta tilanteelta.

Edellä mainittujen seikkojen perusteella LPOnet OSK ANL vaatii, että Valokuitusen hanke-ehdotukset hylätään, koska ne eivät vastaa hanke-ehdotuspyynnön vaatimuksia ja LPOnet valitaan valokuituverkon toteuttajaksi esittämälleen alueelle.

 

Päätösesitys: Oikaisuvaatimus hylätään.

Päätöksen perustelut:

  1. Tukikelpoiset kustannukset

Valokuitunen Oy oli esittänyt haetun julkisen tuen jakautumisen hanke-ehdotuspyynnöstä poikkeavalla tavalla. Siksi hallintolain 32 § mukaisesti Uudenmaan liitto lähetti Valokuitunen Oy:lle täydennyspyynnön 15.9.2023, johon he vastasivat samana päivänä ja vahvistivat julkisen tuen jakaantumisen hanke-ehdotuspyynnössä vaaditulla tavalla. Hanke-ehdotuslomaketta ei pyydetty tältä osin muuttamaan, koska maakuntajohtajan päätöksessä tiedot on huomioitu täydennyspyynnön mukaisiksi % osuuksiksi. Haetun julkisen tuen määrä (Liikenne- ja viestintäviraston ja kunnan tuen yhteismäärää) ei muuttunut täydennyksessä alkuperäisestä yhteismäärästä.

 

Maakunnan liitto ei arvioi hakijan ilmoittamien kustannuksien

määräytymisen perusteita valinnan yhteydessä. Maakunnan liiton

valintapäätöksessä ilmoitetaan haettavan julkisen tuen enimmäismäärä

(Liikenne- ja viestintäviraston tuki ja kunnan tuki). Tukikelpoiset

kustannusten enimmäismäärän Liikenne- ja viestintävirasto vahvistaa maakunnan liiton tukipäätöksen jälkeen omassa erillisessä

tukipäätöksessään ja tuen Liikenne- ja viestintävirasto maksaa toteutuneita tukikelpoisia kustannuksia vastaavasti enimmäismäärään saakka.

 

Tämän kohdan osalta oikaisuvaatimus ei anna aihetta päätöksen

muuttamiseen.

  1. Maakunnan liitto ei arvioi hakijan ilmoittamien kustannuksien

määräytymisen perusteita valinnan yhteydessä. Maakunnan liiton

valintapäätöksessä ilmoitetaan haettavan julkisen tuen enimmäismäärä

(Liikenne- ja viestintäviraston tuki ja kunnan tuki). Tukikelpoisten

kustannusten enimmäismäärän Liikenne- ja viestintävirasto vahvistaa maakunnan liiton tukipäätöksen jälkeen omassa erillisessä

tukipäätöksessään ja tuen Liikenne- ja viestintävirasto maksaa toteutuneita tukikelpoisia kustannuksia vastaavasti enimmäismäärään saakka.

Tuensaajaa sitoo laki kiinteän laajakaistan rakentamisen laki 1262/2020, jossa määritellään tuen ehdot.

Tämän kohdan osalta oikaisuvaatimus ei anna aihetta päätöksen

muuttamiseen.

 

  1. Maakunnan liitto tekee valintapäätöksen vain hanke-ehdotuksessa

esitettyjen tietojen pohjalta, jotka sitovat hakijaa hanke-ehdotuspyynnön ja lain kiinteän laajakaistan rakentamisen tuesta 1262/2020 mukaisesti.

Valokuitunen Oy on sitoutunut tarjoamaan hanke-ehdotuksessa esitettyjen enimmäishintojen mukaisesti palveluita. Valokuitunen Oy voi käyttää

alihankkijoita halutessaan palvelujen tuottamisessa.

Oikaisuvaatimuksessanne olitte esittäneet, että jotkut muut

palveluntarjoajat ilmoittavat korkeampia hintoja kuin mitä Valokuitunen Oy oli ilmoittanut hanke-ehdotuksessaan. Hanke-ehdotuksessa ilmoitetut enimmäishinnat sitovat vain Valokuitunen Oy:tä. Jos muut tarjoavat

palveluita, saavat he hinnoitella palvelunsa haluamillaan hinnoilla.

Valokuitunen Oy:n

hanke-ehdotuksessaan ilmoitetut hinnat eivät sido muita palveluiden

tarjoajia. Asiakas voi halutessaan ostaa haluamiaan palveluita muilta

palveluiden tarjoajilta erilaisilla hinnoilla. Valokuitunen Oy on ilmoittanut enimmäishinnat hanke-ehdotuspyynnön mukaisesti

hanke-ehdotuslomakkeella: 500/500M 29€/kk ja 1000/500M 32€/kk (alv0%).

 

Tämän kohdan osalta oikaisuvaatimus ei anna aihetta päätöksen

muuttamiseen.

 

  1. Maakunnan liitto tekee valintapäätöksen vain hanke-ehdotuksessa

esitettyjen tietojen pohjalta, jotka sitovat hakijaa hanke-ehdotuspyynnön ja lain kiinteän laajakaistan rakentamisen tuesta 1262/2020 mukaisesti.

Valokuitunen Oy on sitoutunut tarjoamaan hanke-ehdotuslomakkeella

esitettyjen enimmäishintojen mukaisesti liittymiä. Sillä ei ole merkitystä mitä Valokuitunen Oy:n verkkosivulla on mahdollisesti ilmoitettu liittymien hinnoiksi. Olette myös esittäneet, että tilaajayhteydet olisivat hyvin pitkiä

joillain alueilla. Valokuitunen Oy on sitoutunut tarjoamaan liittymiä

hanke-ehdotuslomakkeessa esitetyillä enimmäishinnoilla riippumatta

tilaajayhteyden pituudesta tai siitä, onko mikä osa tilaajayhteydestä

tukikelpoista.

 

Tämän kohdan osalta oikaisuvaatimus ei anna aihetta päätöksen

muuttamiseen.

 

Esittelijän päätösesitys:

Maakuntahallitus päättää yllä selostusosassa mainituin perusteluin hylätä oikaisuvaatimuksen.

 

Asian käsittely:
Ennen asian käsittelyn aloittamista varajäsen Ritva Tarvainen jääväsi itsensä ja poistui kokouksesta. Esteellisyyden perustelu: Hallintolaki § 28 1 mom. 7. kohta (yleislausekejäävi).

Päätös:

 

 

Maakuntahallitus päätti yllä selostusosassa mainituin perusteluin hylätä oikaisuvaatimuksen             

 

Esittelijä: 

 va. maakuntajohtaja Juha Eskelinen

 

Lisätiedot:

 Vastuujohtaja Juha Eskelinen

 Asiantuntija Ari Lainevuo