RSS-linkki
Kokousasiat:https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kuntajohtajakokous
Pöytäkirja 08.10.2025/Pykälä 2
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Uudenmaan maakuntaohjelma 2026–2029
Kuntajohtajakokous 08.10.2025 § 2
89/00.04.06/2025
Uudenmaan maakuntaohjelman laadinta perustuu lakiin alueiden kehittämisestä ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan toimeenpanosta sekä työ- ja elinkeinoministeriön ohjeisiin. Uuden maakuntaohjelman valmistelu on alkanut vuoden 2025 alussa. Maakuntahallitus päätti kokouksessaan 6.10.2025 lähettää maakuntaohjelman lausunnoille. Tavoitteena on, että maakuntahallitus käsittelee ohjelmaa marraskuussa ja maakuntavaltuusto päättää sen hyväksymisestä joulukuun kokouksessaan.
Ohjelman visio vuodelle 2050 on ”Ratkaisujen Uusimaa – Euroopan ympäristöviisain, innovatiivisin ja onnellisin maakunta”. Ohjelman painopisteet ja kärkitavoitteet vuosille 2026–2029 ovat:
• Ympäristöviisas Uusimaa
• Innovatiivinen Uusimaa
• Onnellisten Uusimaa
Aluekehitysjohtaja Eero Venäläinen ja erityisasiantuntija Rosa Tuomi esittelivät asian.
Ohjelman lausuntoaika on 5.11.2025 saakka, joka koskee myös kuntia.
Merkittiin maakuntaohjelman valmistelu tiedoksi.
| Edellinen asia | Seuraava asia | |