RSS-linkki
Kokousasiat:https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kuntajohtajakokous
Pöytäkirja 08.10.2025/Pykälä 3
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Uudenmaan 5. vaihemaakuntakaavan tilannekatsaus
Kuntajohtajakokous 08.10.2025 § 3
89/00.04.06/2025
Innovatiivisen vihreän siirtymän vaihemaakuntakaavan teemojen – Energia, Luonto ja hiilensidonta, Teollinen tuotanto, kiertotalous ja maa-aineshuolto, Vesihuolto ja vesivarat sekä Logistiikka ja pitkän matkan henkilöliikenne – valinnassa on otettu huomioon kuntien toiveet.
Tällä hetkellä vaihemaakuntakaavan laadinta etenee kohti luonnosta. Tämän vuoden keväällä ja kesällä oli kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) nähtävillä, mistä saatiin kokoon ensimmäinen palaute, jonka pohjalta on työstetty kaavan tavoitteiden jatkoksi suunnitteluperiaatteet. OAS:iin sisältyneet tavoitteet määrittelivät mihin kaavalla pyritään ja suunnitteluperiaatteet kuvaavat tarkemmin millä kaavan keinoilla sinne päästään, ja miten suunnittelukysymyksiä aiotaan kaavassa ratkoa. Periaatteet saavat konkreettisen muotonsa kaavaratkaisuissa ja kaavan asiakirjoissa.
Edellinen maakuntahallitus hyväksyi vaihemaakuntakaavan suunnitteluperiaatteet elokuussa 2025. Syksyn aikana laaditaan kaavaluonnos, joka on tarkoitus asettaa nähtäville keväällä 2026. Vuoden 2026 aikana voimaan tulevasta alueidenkäyttölaista voi seurata joitakin muutoksia kaavaprosessiin muun muassa nähtäville asettamisen osalta.
Aluesuunnittelujohtaja Mari Siivola esitteli asian.
Merkittiin katsaus tiedoksi.
| Edellinen asia | Seuraava asia | |