Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntajohtajakokous
Pöytäkirja 23.11.2022/Pykälä 2


 

TE24- uudistuksen eteneminen

 

Kuntajohtajakokous 23.11.2022 § 2  

    

 

 

TE24-uudistukseen valmistautuminen Uudenmaan toimijoiden yhteistyönä 

 

Uudenmaan ELY-keskuksen yksikön päällikkö Jarkko Tonttila esitteli uudistuksen valmistelun tilannetta. Uudistuksen aikataulu on kokonaisuudessaan kireä, käytännössä valmisteluun on aikaa noin vuosi, joka tarvitaan muun muassa henkilöstön siirtoja varten. Maaliskuulta 2023 lähtien kunnilla on 6-7 kuukautta aikaa laatia järjestämisalueita koskevat sopimukset sekä toimittaa ne TEM:iin. Tonttila korosti Uudenmaan ELY-keskuksen halua tukea kuntia uudistukseen valmistautumisessa.

 

Käytiin keskustelu, jossa todettiin hallintomallin järjestämisen olevan haastavaa. Uudistuksen perustaminen kuntayhtymä- tai isäntäkuntamallin pohjalta ei ole järkevää pienessä tai isossakaan kunnassa. Kunnat löytävät kyllä itse parhaat yhteistyömallit. Uudenmaan yhteiselle foorumille nähtiin tarvetta ja esitettiin toivomus siitä, voisiko liitto kutsua sellaisen koolle.

 

Uudenmaan liiton ja ELY-keskuksen yhteinen tutkija Niko Pagkratis esitteli työllisyystilastotyökalua, joka jaetaan kuntien käyttöön tämän vuoden aikana. Uudenmaan työllisyyden yleiskehitys on ollut yleisesti ottaen hyvää, mutta on vaikea sanoa, jatkuuko tilanne nykyisellä tasollaan vallitsevat riskitekijät huomioon ottaen. Erityisesti vieraskielisten osalta työttömyys painottuu nimenomaan Uudellemaalle. Lisäksi pitkäaikaistyöttömien osuus on meillä varsin korkea ja yli kaksi vuotta työttömänä olleiden määrä on noussut huolestuttavasti.

 

Todettiin, että Uudellamaalla on kaikkien opintoaseteiden opintopaikkoja vähemmän kuin muualla maassa. Lisäksi koulutuksen jälkeinen liikkuvuus on huono, mikä edelleen heikentää Uudenmaan asemaa suhteessa alueen väestövastuuseen.

 

Merkittiin katsaukset tiedoksi.