Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 26.09.2022/Pykälä 92


 

Hankintapäätös: Maakuntaparlamentti 3.-5.11.2022

 

Maakuntahallitus 26.09.2022 § 92  

279/04.01.02/2021  

 

Tiivistelmä

Maakuntahallitukselle esitetään päätettäväksi, että Uudenmaan maakuntaparlamentti järjestetään Tukholman risteilynä Tallink Siljan laivalla 3.-5.11.2022.

 

Selostus

Hankinnan yleiskuvaus

Uudenmaan Maakuntaparlamentti on vuosittainen tapahtuma, joka kokoaa yhteen uusmaalaisia vaikuttajia ja päättäjiä. Koronaepidemian vuoksi Uudenmaan maakuntaparlamentti on ollut tauolla. Tänä vuonna vaikuttajien ykköstapahtuman puheenaiheita ovat työvoiman ja tutkimuksen teemat, ilmastotyö sekä maakunnan rooli hallintorakenteiden rajussa muutoksessa.

 

Tilaisuus on vuosien saatossa muodostunut odotetuksi tapahtumaksi, jossa kuullaan korkeatasoisia alustuksia sekä käydään keskustelua maakunnan kannalta keskeisistä asioista. Keskinäiseen vuorovaikutukseen osallistuu myös median edustajia.

 

Seminaari järjestetään Tukholman risteilynä 3.-5.11.2022 ja tilaisuuteen voi osallistua myös vain päiväosuuteen 3.11.2022. Arvioitu osallistujamäärä on yhteensä noin 400 henkilöä, joista laivaosuuteen osallistuu noin 220.

 

Hankinnan kesto

3.-5.11.2022

 

Uudenmaan liiton rooli hankinnassa

Uudenmaan liitto on hankinnan hallinnoija. Osa kustannuksista laskutetaan osallistujilta.

 

Hankintamenettely

Alun perin Maakuntaparlamentti piti pitää helmikuussa 2022, mutta koronatilanteen vuoksi se siirrettiin marraskuulle 2022. Laivayhtiö on kilpailutettu rajoitettuna menettelynä.

 

Tarjouspyyntö

Tarjouspyynnöt lähetettiin Tallink Silja Oy:lle 23.3.2021 ja Viking Line Abp:lle 24.3.2021.

 

Tarjoukset

Viking Line vastasi 24.3.2021 ettei heillä ole kyseisenä ajankohtana tehdä tarjousta, koska lähtö on varattu erikoisristeilylle. Tallink Siljan tarjous vastaanotettiin 28.3.2021 ja se todettiin tarjouspyynnön mukaiseksi.

 

Koronatilanteen kehittymistä seurattiin tarkasti alkuvuodesta 2022. Lopulta jouduttiin tekemään päätös, että maakuntaparlamenttia ei voida järjestää aiottuna ajankohtana. Tallink Siljan kanssa saatiin sovittua ajankohdan siirto loppuvuoteen 2022 ilman siirrosta aiheutuvia ylimääräisiä kuluja.

 

Hankinnan kustannukset ja niiden jakautuminen

Hankinnan arvioitu arvonlisäveroton kokonaishinta on 76 250,00 €.

 

Hankinnan kustannusarvio jakautuu osiin seuraavasti:

 

Puhujapalkkio    4 000,00 €

Prospectumin palvelut   5 520,00 €

Hytit, ruokailut ja tarjoilut laivalla €                  66 730,00 €

yhteensä                       76 250,00 €

 

Uudenmaan liitto vastaa omien luottamushenkilöidensä, uusmaalaisten

kansanedustajien, alustajien ja oman henkilökunnan edustajien kustannuksista. Muilta osallistujilta laskutetaan seminaaripaketin hinta.

 

Kustannuslaskelma on arvio, joka perustuu oletukseen osallistujamäärästä.

 

Hankinta on käyttösuunnitelman mukainen.

 

Päätösesitys:

Maakuntahallitus päättää hankkia maakuntaparlamentin

-        maaosuuden ja laivaosuuden palvelut Tallink Siljalta

-        tapahtumasovelluspalvelut Prospectum Oy:ltä.

 

Päätös:

 Maakuntahallitus päätti esityksen mukaisesti.

 

Lisätiedot:

 Vastuujohtaja Ossi Savolainen

 Asiantuntija Inka Kanerva