Dynasty tietopalvelu Haku RSS Uudenmaan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://uml10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 28.08.2023/Pykälä 111


 

Henkilöstön Pulssi-kyselyn tulosten yhteenveto

 

Maakuntahallitus 28.08.2023 § 111  

404/01.00.02/2023  

 

Tiivistelmä

Maakuntahallitukselle esitetään, että se päättää merkitä tiedoksi toukokuun lopun henkilöstökyselyn tulosyhteenvedon.

 

Selostus

 Pulssikyselyn avulla seuraamme muutosta henkilöstön kokemuksissa ja tarkastelemme sitä pitkällä aikavälillä. Toisaalta kyselyn kautta on noussut myös konkreettisia kehittämistarpeita, joihin on pystytty tarttumaan.

 Toukokuussa toteutettuun Pulssiin vastasi 50 työntekijää. Pulssi oli vuoden ensimmäinen.

 

Asian tausta

 Pulssi-kysely on korona-aikaan Uudenmaan liitossa käyttöön otettu kevyt anonyymi henkilöstökysely, jolla kartoitetaan henkilöstön vointia ja työilmapiiriä muutaman kerran vuodessa.
 

Esittelijän päätösesitys:

Maakuntahallitus päättää merkitä tiedoksi toukokuun lopun Pulssi-kyselyn tulosyhteenvedon.

 

Päätös:

Maakuntahallitus päätti jättää asian pöydälle.

Seuraavaan kokoukseen tuodaan tulosyhteenvedon lisäksi myös tieto, mihin toimenpiteisiin tulosten johdosta on ryhdytty ja mitä toimenpiteitä on suunnitteilla.

 

 

Esittelijä: 

 Maakuntajohtajan varahenkilö Juha Eskelinen

 

Lisätiedot:

 Vastuujohtaja Inka Tikkanen

 Asiantuntija Nimi